perjantai 19. huhtikuuta 2019

Punikki-Joan halusi kauhun tasapainon


Vakoilu vieraan valtion hyväksi on aina kova juttu. Aiheesta tehdyt elokuvat ovat mielenkiintoisia, niin myös uusi englantilainen Red Joan, joka muutetuin nimin kertoo Melita Stedman Norwoodista (1912 - 2005), joka vuodesta 1937 alkaen vuoti 40 vuoden ajan valtiosalaisuuksia Englannista KGB:lle. Tämä elokuva ei kuitenkaan ole kovin vetävä, vaan jää tasapaksuksi tarinaksi ottaen huomioon vakoilutoimintaan aina liittyvät vaaramomentit ja muut erikoisuudet.

Elokuva alkaa, kun viimeksi kirjastonhoitajana toiminut 87-vuotias Joan tullaan pidättämään kotoaan. Käry on vihdoin käynyt. Punikki-Joania esittää Judi Dench, jonka maneerit ovat aina samat, olipa hän KGB:n vakooja tai kaksikerrosbussin rahastaja. Onneksi elokuva kuitenkin koostuu valtaosaltaan takaumista, joissa Joania esittää herttainen Sophie Cookson (kuvassa). Hänet joku ehkä muistaa Kingsman-elokuvista, joista viimeisessä on mukana pienessä roolissa myös hollolalainen Juha Pihanen.

Joan, siis Melita, opiskeli Cambridgessa fysiikkaa, pärjäsi hyvin ja pääsi sodan kestäessä töihin Englannin ydinaseprojektiin. Tämä osoitti MI5:ltä huonoa kontrollia, sillä Melita oli jo tuolloin Englannin kommunistipuolueen jäsen. Vakoilijaksi hän heräsi kuitenkin vasta Hiroshiman ja Nagasakin jälkeen.

Elokuvassa mutkia vedetään suoriksi, mutta loppukohtaus on erityisen mielenkiintoinen, kun Melita kertoo motiivinsa häntä piirittäville lehtimiehille. Hän sanoo halunneensa, että muillakin kuin Yhdysvalloilla oli atomipommi, koska tämä tasapainottaisi tilannetta ja estäisi atomipommien käyttämisen. Melita siis tarkoitti kylmän sodan ajalta tuttua ”kauhun tasapainoa”, vaikka ei tätä termiä ainakaan elokuvassa käytä.

Näin kävikin. USA oli saanut atomipomminsa valmiiksi 1945, Neuvostoliitto tuli perässä 1949 ja Englanti 1952. Melitalla oli merkittävä rooli siinä, että Neuvostoliitto pystyi rakentamaan oman ydinaseensa. Toinen tärkeä henkilö vakoilurenkaassa oli Ursula Kuczynski, joka elokuvassa esiintyy Sonja-nimellä.

Norwood was able to pass to her Soviet handlers a rich range of secrets from the files of the British atomic weapons project, known at the time by the relatively innocuous name of Tube Alloys , because her position as secretary to the project director meant that the files in question all passed across her desk.Britannian turvallisuuspalvelut tunnistivat Melitan turvallisuusriskiksi vasta 1965, mutta jostakin syystä jättivät asian siihen. Vasta 1999 Melitan tapaus otettiin varsinaisesti esille, mutta lopulta häntä ei kuitenkaan rangaistu hänen korkean ikänsä takia.

Elokuvassa Joanin/Melitan kommunistisuus vielä vanhanakin ilmaistaan lapsellisesti niin, että Joan juo teetä Che Guevara -mukista. Itse vakoilutoiminnasta elokuvassa on kovin vähän, yhdet kopioimansa paperit Joan antaa kirjekuoressa eteenpäin ja kerran hän ottaa asiakirjoista kuvia taskukamerallaan, siinä se.

Elokuvan on ohjannut Trevor Nunn. Pitkiä elokuvia hän ei ole paljon tehnyt, vaan tunnetaan paremmin teatteriohjaajana. Hänet on palkittu monesti mm. musikaaliohjauksistaan Lontoossa, ja kiitosta on tullut myös Shakespeare-ohjauksista.

kari.naskinen@gmail.com