Työministeri Jari Lindström (Ps)
patistaa työttömiä töihin, vaikka töitä ei olisikaan. Tai kyllähän töitä
piisaa, jos vain viitsii tehdä ja jos tyytyy työttömyyskorvauksia pienempään
palkkaan, sanotaan. Työ pitäisi ottaa vastaan myös vieraalta paikkakunnalta ja
sellainenkin työ, mikä ei vastaa omaa osaamista.
Tilanne on hankala. Toisin on aikoinaan ajateltu. Karl Marx haaveili 150 vuotta sitten, että työaikaa saataisiin
lyhemmäksi, ja on saatukin. John Maynard
Keynes ajatteli 100 vuotta sitten utopistisesti, että automaatio
pienentäisi ihmisen viikkotyöajan 15 tuntiin vuoteen 2030 mennessä.
Ei lähelläkään. Demokraatin pastori-päätoimittaja Mika Salmi kirjoitti nyt meneillään olevasta yhteiskunnallisesta
prosessista, että pieleen on mennyt: ”Pääoman ja työn ikuisessa taistelussa
pääoma näyttää voittavan. Kohtuus hävisi ahneudelle.” (Demokraatti 3.3.2016)
Tätä työkeskustelua oli aikaisemmin pannut vauhtiin kansanedustaja Timo Harakka (SDP), jonka mielestä työ
ei ole mikään arvo, vaan pelkkä resurssi. Vaikka työn merkitys on ihmiselle
valtavan iso, se on kuitenkin vain väline, mikä mahdollistaa arvot. Tällaisia
arvoja ovat ainakin vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus, joiden toteuttamisen
yksilön elämässä tekee mahdolliseksi työ.
”Yhteiskunnan normi ei voi olla teollisen ajan kokoaikainen, pysyvä työpaikka”,
kirjoitti Harakka.
Toistaiseksi tilanne on kuitenkin sellainen, että Harakan filosofinen ajattelu
ei täysin pidä paikkaansa. Kun ihmiset jakautuvat työtätekeviin ja työttömiin,
on työ enemmän kuin vain resurssi. Se jakaa ihmiset kahteen luokkaan (muiden
luokkajakojen lisäksi). Sosiaalidemokraatitkin edustavat työväenpuoluetta, ja
tässä sanassa työ on se oleellinen kantasana.
Toisaalta olisi ihanteellista, jos työtä ei tarvitsisi tehdä. Minunkin
elämässäni on kaikkein paras päivä ollut ensimmäinen päivä eläkkeellä – ei enää
koskaan työntekoa. Työnteottamaan järjestelmään ei tietenkään päästä, koska
robotit eivät kuitenkaan kaikkea pysty tekemään, mutta perustavoitteena on
silti pidettävä marxilais-keynesilaista työnteon vähentämistä, ja tässä auttaa
automaation kehittämisen lisäksi kansalaispalkkajärjestelmä.
Kansalaiset taitavat kuitenkin olla toista mieltä. Elinkeinoelämän
valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 24 prosenttia suomalaisista
pitää viikoittaisen työajan pidentämistä hyvänä keinona työllisyyden
lisäämiseksi (vuonna 2011 luku oli 13 %). Vastaajista 48 % uskoo, että
ihmistyön korvaaminen koneilla ja automaatiolla johtaa pysyvään
suurtyöttömyyteen.
Utopiat ovat utopioita, mutta se on kuitenkin fakta, että eläkkeellä on
mukavampaa kuin töissä.
kari.naskinen@gmail.com