Kun isä oli Neuvostoliiton ja Venäjän kansallislaulujen sanoittaja, on pojankin
pitänyt tehdä jotain suurta ja mahtavaa. Isä oli Sergei Mihalkov (1913 - 2009) ja poika on elokuvaohjaaja Andrei Mihalkov-Kontshalovski (s. 1937).
Nyt katsottavaksi osui (dvd) laaja vuosisatakuvaus Siperiasta, Volgogradin
oblastissa olevan pienen Jelanin kylän elämästä. Siperiada (1979) on hieno elokuva menneen maailman tilanteesta
varsinkin siinä vaiheessa, kun moderni nykyaika saavuttaa vanhan ja pyrkii ohi.
Viikkoa aiemmin olin katsonut taas kerran Terrence Malickin Uuden maailman (2005), ja Siperiada on kuin pitkä esipuhe Malickin elokuvalle (tai oikeastaan koko tuotannolle). Myös Siperiadassa on kysymys luonnosta ja ihmisen vaikutuksesta siihen. Kun metsässä suoritetaan hakkuita, metsä valittaa, ja kun Moskovasta on tullut määräys, että pitää ryhtyä tutkimaan alueella olevien suokaasuvarojen (metaani) talteenottomahdollisuutta, ”suon henki” panee vastaan. Maaperän öljyrikkauksiakin aletaan pumpata, ja Moskovasta saapuva politrukki kertoo, että koko Jelani joutuu veden alle, kun alueelle tulee tekojärvi. Elokuvassa tekojärveä ei vielä ehdi tulla, mutta todellisuudessa Volgogradin alueella on nykyisin kaksi tekojärveä.
Kylän lähelle metsään on hakattu iso pitkänomainen aukko ilmeisesti tulevaa voimalinjaa varten. Aukon kohdalla taivaalla on Pohjantähti. Se katsoo alas sieltä ikuisuudesta, että mitä te siellä Maassa oikein puuhaatte.
Mihalkov-Kontshalovski on sanonut, että elokuvissa on käytettävä ”yksinkertaista, voimakasta kieltä, minkä kautta katsoja löytää elokuvan idean niin tietoisuutensa kuin sydämensäkin kautta”. Siperiadan kieli on tällaista. Se kertoo Jelanin ihmisistä niin suorasukaisen kiertelemättä, että mikään ei jää epäselväksi. Ei esimerkiksi se, mihin ihmisten luontosuhde perustuu, vaikka nämä asiat nykyihmisen vinkkelistä ehkä oudolta tuntuvatkin. Katsoja ymmärtää hyvin senkin, että isoisoisoisän pirtissä elelevät myös karhu ja peura, ja että linnut istuskelevat ukon harteilla.
Lähes 3,5 tuntia kestävä tarina alkaa ennen Venäjän vallankumousta ja päättyy elokuvan valmistusajan nykyhetkeen. Kun vallankumouksen alusta on mennyt pari kuukautta, tulee Jelaniin entinen kyläläinen, Moskovassa korkeisiin tehtäviin edennyt mies. Hän kertoo vallankumouksesta. Jelanilaiset kuuntelevat silmät pyöreinä ja sanovat, että entä sitten. Sama juttu, kun kyläläisille tullaan kertomaan, että toinen maailmansota on alkanut – so what. Jelanin väki ajattelee, että antakaa ainakin meidän olla rauhassa, vaikka ette siellä isossa maailmassa osaisikaan olla.
Upea elokuva, mutta dvd on heikosti toteutettu. Väritaso heittelee, ja mikä surkeinta, dvd on dubattu englanniksi. Alkuperäisenä Siperiada sai Cannesin elokuvajuhlien erikoispalkinnon 1979. Elokuva on Mihalkov-Kontshalovskin viimeinen Neuvostoliitossa tekemä, sillä sen jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin.
Kun ohjaaja kymmenkunta vuotta sitten kävi Sodankylässä, hän siteerasi Ingmar Bergmania: ”Bergman sanoi, että elokuvan ei tule iskeä katsojan aivoihin, vaan mennä hänen sydämeensä ja munaskuihinsa, saada hänet tuntemaan, ja kun katsoja saa vahvan kokemuksen, hän menee kotiin ja ajattelee.”
Siperiadan jälkeen sain unta vasta yöllä kahden aikaan, samoin kävi Uuden maailman kanssa. Ajattelin.
kari.naskinen@gmail.com
Viikkoa aiemmin olin katsonut taas kerran Terrence Malickin Uuden maailman (2005), ja Siperiada on kuin pitkä esipuhe Malickin elokuvalle (tai oikeastaan koko tuotannolle). Myös Siperiadassa on kysymys luonnosta ja ihmisen vaikutuksesta siihen. Kun metsässä suoritetaan hakkuita, metsä valittaa, ja kun Moskovasta on tullut määräys, että pitää ryhtyä tutkimaan alueella olevien suokaasuvarojen (metaani) talteenottomahdollisuutta, ”suon henki” panee vastaan. Maaperän öljyrikkauksiakin aletaan pumpata, ja Moskovasta saapuva politrukki kertoo, että koko Jelani joutuu veden alle, kun alueelle tulee tekojärvi. Elokuvassa tekojärveä ei vielä ehdi tulla, mutta todellisuudessa Volgogradin alueella on nykyisin kaksi tekojärveä.
Kylän lähelle metsään on hakattu iso pitkänomainen aukko ilmeisesti tulevaa voimalinjaa varten. Aukon kohdalla taivaalla on Pohjantähti. Se katsoo alas sieltä ikuisuudesta, että mitä te siellä Maassa oikein puuhaatte.
Mihalkov-Kontshalovski on sanonut, että elokuvissa on käytettävä ”yksinkertaista, voimakasta kieltä, minkä kautta katsoja löytää elokuvan idean niin tietoisuutensa kuin sydämensäkin kautta”. Siperiadan kieli on tällaista. Se kertoo Jelanin ihmisistä niin suorasukaisen kiertelemättä, että mikään ei jää epäselväksi. Ei esimerkiksi se, mihin ihmisten luontosuhde perustuu, vaikka nämä asiat nykyihmisen vinkkelistä ehkä oudolta tuntuvatkin. Katsoja ymmärtää hyvin senkin, että isoisoisoisän pirtissä elelevät myös karhu ja peura, ja että linnut istuskelevat ukon harteilla.
Lähes 3,5 tuntia kestävä tarina alkaa ennen Venäjän vallankumousta ja päättyy elokuvan valmistusajan nykyhetkeen. Kun vallankumouksen alusta on mennyt pari kuukautta, tulee Jelaniin entinen kyläläinen, Moskovassa korkeisiin tehtäviin edennyt mies. Hän kertoo vallankumouksesta. Jelanilaiset kuuntelevat silmät pyöreinä ja sanovat, että entä sitten. Sama juttu, kun kyläläisille tullaan kertomaan, että toinen maailmansota on alkanut – so what. Jelanin väki ajattelee, että antakaa ainakin meidän olla rauhassa, vaikka ette siellä isossa maailmassa osaisikaan olla.
Upea elokuva, mutta dvd on heikosti toteutettu. Väritaso heittelee, ja mikä surkeinta, dvd on dubattu englanniksi. Alkuperäisenä Siperiada sai Cannesin elokuvajuhlien erikoispalkinnon 1979. Elokuva on Mihalkov-Kontshalovskin viimeinen Neuvostoliitossa tekemä, sillä sen jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin.
Kun ohjaaja kymmenkunta vuotta sitten kävi Sodankylässä, hän siteerasi Ingmar Bergmania: ”Bergman sanoi, että elokuvan ei tule iskeä katsojan aivoihin, vaan mennä hänen sydämeensä ja munaskuihinsa, saada hänet tuntemaan, ja kun katsoja saa vahvan kokemuksen, hän menee kotiin ja ajattelee.”
Siperiadan jälkeen sain unta vasta yöllä kahden aikaan, samoin kävi Uuden maailman kanssa. Ajattelin.
kari.naskinen@gmail.com
