Kuvassa on porttikongi, mistä mennään A.P. Akimovin teatteriin. Ollaan Pietarissa,
Nevski Prospekt 56. Kerran menin sisään, kun olin joulun tienoilla Pietarissa,
pakkasta melkein 30 astetta, ja piti mennä johonkin lämmittelemään. Oli juuri
alkamassa Shakespearen Loppiaisaatto, ja kun se oli nähty,
pystyi taas jatkamaan kävelymatkaa kohti hotellia.
Nyt otin vain valokuvan, kun oli lauha talvipäivä, ja matka jäähallille katsomaan SKA:n ja Jokerien ottelua.
Pietari on varsinkin kuvataide-, ooppera- ja museotarjonnaltaan erinomainen kohde meille lähellä asuville suomalaisille. Allegro-juna vie sinne muutamassa tunnissa. Jos viisumisysteemi ei olisi niin kankea ja kallis kuin on, tulisi Pietarissa käydyksi useamminkin.
Pietari on kaikesta mahtavuudestaan ja erilaisuudestaan huolimatta suomalaiselle tutunomainen, johtuu tietenkin historiasta. Kun Suomi kuului Venäjän suuriruhtinaskuntaan, asui Pietarissa enimmillään 24 400 suomalaista (1880). Enemmän suomalaisia asui vain Helsingissä.
Mannerheimkin aloitti uransa Venäjän armeijassa 1887, kun hänet hyväksyttiin Nikolain ratsuväenkouluun Pietarissa. Kun Nikolai II kruunattiin keisariksi Moskovassa 1896, hänen edessään kävelivät Chevalier-ratsurykmentin kaartilaiset Carl Gustaf Mannerheim ja jostakin Baltiasta lähtöisin ollut Andrei von Knorring.
Vuosina 1809-1917 noin 3000 suomalaista sai venäläisen upseerinarvon, ja heistä yli 300 yleni kenraaleiksi. Korkeimmille paikoille suomalaisista nousivat meriministerinä 1903-05 toiminut amiraali Teodor Kristian Avellan ja sotaministerinä 1905-09 toiminut kenraali Alexander Roediger.
Tällaista suomalaishistoriaa on vaikka millä mitalla, joten Venäläinen Suomi -televisiosarjan jälkeen pitäisi tehdä sarja ”suomalaisesta Venäjästä”. Sen voisi aloittaa katkelmalla Dostojevskin romaanista Keskenkasvuinen (1875): ”Entä jos tämän usvan hälvetessä ja kohotessa ylöspäin koko mätä, limainen kaupunki [Pietari] nousee sen mukana ja katoaa kuin savu jättäen taakseen vanhan, suomalaisen suon ja sen keskelle, kai kauneuden vaskiratsastajan läähättävän, piiskatun hvosen selässä?”
Myös Pushkin mainitsee Pietarin suomalaiset juuret suuressa ylistyslaulussaan kaupungille, Vaskiratsastajassa:
Vuossata vieri. Pohjolan
kaupunki uusi, kaunokainen,
kätköstä rämeen, korpimaitten
on noussut loistoon, kunniaan.
Ja missä muinoin suomalainen,
lapspuoli luonnon poloinen
kurjia koki verkkojaan
äärellä soisten rantojen,
elämä kuohuu. Toisiaan
palatsit, tornit varjostavat,
meriltä maailman kiiruhtavat
alukset Nevan laituriin,
graniittiin virta kahlittiin
ja sillat vetten ylle heittyi,
puistoihin tummanvihreisiin
sen monituiset saaret peittyi.
Kaupunki nuori loistollaan
himmensi vanhan Moskovan.
Rinnalla nuorikon noin jää
valtiatarleski häpeään.
Pietari, Leningrad, on tuttu kaupunki. Se on varsinkin meille Etelä-Suomessa asuville aina ollut tuossa lähellä, helpommin lähestyttävissä kuin laivamatkan takana olevat Tallinna ja Tukholma. Se on myös Suomen ystävän Leninin kaupunki. Ensimmäisen vallankumouspuheensakin Lenin piti Suomen asemalla saavuttuaan maanpaosta Petrogradiin huhtikuussa 1917. Talvipalatsissa sijaitsevassa Leninin keskusmuseossa on se panssaroitu auto, jonka katolta Lenin puheensa piti. Auton kyljessä on teksti Vrag kapitala (pääoman vihollinen).
Torstaina 26.3. alkaa Moskovassa KHL:n playoff-sarja, jossa ratkaistaan, kumpi pääsee KHL:n loppuotteluun, Moskovan ZSKA vai Pietarin SKA. Tämä jälkimmäinen tuntuu nykyisin lähes kotijoukkueelta - ZSKA onkin sieltä kaukaa Moskovasta.
Lähteet:
Magnus Londen, Anders Mård, Milena Parland: Pietari, metropoli nurkan takana (Tammi, 2003)
Elena Hellberg-Hirn: Leninburg – Leningradista Pietariin (SKS, 2010)
Arto Mustajoki: Kevyt kosketus venäjän kieleen (Gaudeamus, 2012)
kari.naskinen@gmail.com
Nyt otin vain valokuvan, kun oli lauha talvipäivä, ja matka jäähallille katsomaan SKA:n ja Jokerien ottelua.
Pietari on varsinkin kuvataide-, ooppera- ja museotarjonnaltaan erinomainen kohde meille lähellä asuville suomalaisille. Allegro-juna vie sinne muutamassa tunnissa. Jos viisumisysteemi ei olisi niin kankea ja kallis kuin on, tulisi Pietarissa käydyksi useamminkin.
Pietari on kaikesta mahtavuudestaan ja erilaisuudestaan huolimatta suomalaiselle tutunomainen, johtuu tietenkin historiasta. Kun Suomi kuului Venäjän suuriruhtinaskuntaan, asui Pietarissa enimmillään 24 400 suomalaista (1880). Enemmän suomalaisia asui vain Helsingissä.
Mannerheimkin aloitti uransa Venäjän armeijassa 1887, kun hänet hyväksyttiin Nikolain ratsuväenkouluun Pietarissa. Kun Nikolai II kruunattiin keisariksi Moskovassa 1896, hänen edessään kävelivät Chevalier-ratsurykmentin kaartilaiset Carl Gustaf Mannerheim ja jostakin Baltiasta lähtöisin ollut Andrei von Knorring.
Vuosina 1809-1917 noin 3000 suomalaista sai venäläisen upseerinarvon, ja heistä yli 300 yleni kenraaleiksi. Korkeimmille paikoille suomalaisista nousivat meriministerinä 1903-05 toiminut amiraali Teodor Kristian Avellan ja sotaministerinä 1905-09 toiminut kenraali Alexander Roediger.
Tällaista suomalaishistoriaa on vaikka millä mitalla, joten Venäläinen Suomi -televisiosarjan jälkeen pitäisi tehdä sarja ”suomalaisesta Venäjästä”. Sen voisi aloittaa katkelmalla Dostojevskin romaanista Keskenkasvuinen (1875): ”Entä jos tämän usvan hälvetessä ja kohotessa ylöspäin koko mätä, limainen kaupunki [Pietari] nousee sen mukana ja katoaa kuin savu jättäen taakseen vanhan, suomalaisen suon ja sen keskelle, kai kauneuden vaskiratsastajan läähättävän, piiskatun hvosen selässä?”
Myös Pushkin mainitsee Pietarin suomalaiset juuret suuressa ylistyslaulussaan kaupungille, Vaskiratsastajassa:
Vuossata vieri. Pohjolan
kaupunki uusi, kaunokainen,
kätköstä rämeen, korpimaitten
on noussut loistoon, kunniaan.
Ja missä muinoin suomalainen,
lapspuoli luonnon poloinen
kurjia koki verkkojaan
äärellä soisten rantojen,
elämä kuohuu. Toisiaan
palatsit, tornit varjostavat,
meriltä maailman kiiruhtavat
alukset Nevan laituriin,
graniittiin virta kahlittiin
ja sillat vetten ylle heittyi,
puistoihin tummanvihreisiin
sen monituiset saaret peittyi.
Kaupunki nuori loistollaan
himmensi vanhan Moskovan.
Rinnalla nuorikon noin jää
valtiatarleski häpeään.
Pietari, Leningrad, on tuttu kaupunki. Se on varsinkin meille Etelä-Suomessa asuville aina ollut tuossa lähellä, helpommin lähestyttävissä kuin laivamatkan takana olevat Tallinna ja Tukholma. Se on myös Suomen ystävän Leninin kaupunki. Ensimmäisen vallankumouspuheensakin Lenin piti Suomen asemalla saavuttuaan maanpaosta Petrogradiin huhtikuussa 1917. Talvipalatsissa sijaitsevassa Leninin keskusmuseossa on se panssaroitu auto, jonka katolta Lenin puheensa piti. Auton kyljessä on teksti Vrag kapitala (pääoman vihollinen).
Torstaina 26.3. alkaa Moskovassa KHL:n playoff-sarja, jossa ratkaistaan, kumpi pääsee KHL:n loppuotteluun, Moskovan ZSKA vai Pietarin SKA. Tämä jälkimmäinen tuntuu nykyisin lähes kotijoukkueelta - ZSKA onkin sieltä kaukaa Moskovasta.
Lähteet:
Magnus Londen, Anders Mård, Milena Parland: Pietari, metropoli nurkan takana (Tammi, 2003)
Elena Hellberg-Hirn: Leninburg – Leningradista Pietariin (SKS, 2010)
Arto Mustajoki: Kevyt kosketus venäjän kieleen (Gaudeamus, 2012)
kari.naskinen@gmail.com
