Suomen itsenäisyyden alkuaikoina oli voimakkaasti esillä Suur-Suomen aikaansaaminen. Tavoitteena
oli liittää Suomeen Neuvostoliitolle kuulunut Itä-Karjala ja mieluusti muitakin
naapurivaltioiden osia, kuten Inkeri tai Pohjois-Norjan ja -Ruotsin
suomenkielisen väestön asuinalueita. Vuonna 1941 Valtion tiedotuslaitos
julkaisi jopa saksankielisen kirjan Finnlands Lebensraum, joka
”tieteellisesti” perusteli Itä-Karjalan ja Inkerinmaan liittämistä Suomeen.
Jatkosota kuitenkin lopetti tämän tieteenhaaran.Mielenkiintoinen henkilö näissä Suur-Suomi-kuvioissa oli sosialidemokraattien kansanedustaja Väinö Voionmaa (1869 - 1947). Hän ei pasifistina kuitenkaan ollut uhoamassa AKS:n tai muiden hurmahenkisten joukossa, vaan lähti siitä, että suurempi Suomi olisi saavutettavissa rauhanomaisia neuvotteluteitä. Voionmaasta on nyt ilmestynyt Maria Lähteenmäen kirjoittama elämäkertateos Väinö Voionmaa, puolue- ja geopoliitikko (SKS, 2014), jossa käydään läpi Voionmaan ideoita. Maria Lähteenmäki on arktisten alueiden ja Suomen historian professori Itä-Suomen yliopistossa sekä Suomen ja Skandinavian historian dosentti Helsingin yliopistossa.
Voionmaa oli nimenomaan itärajaekspertti. Hän oli mukana kaikissa itsenäisen Suomen käymissä rauhanneuvotteluissa: Tarton rauhanvaltuuskunnan jäsenyys 1920, Moskovan rauhanvaltuuskunnan jäsenyydet 1940 ja 1944, Pariisin rauhan rauhanvaltuuskunnan jäsenyys 1946-47.
Voionmaan lähtökohta oli, että Suomen ”ehjä luonnollinen kokonaisuus” muodostuisi, jos itäraja kulkisi linjalla Suomenlahti - Neva - Laatokka - Syväri - Äänisjärvi - Äänislahti - Vienanmeri - Kuolan niemimaa - Kalastajasaarento - Nautsi. Jo 1918 hän kirjoitti ”hankkeesta” lehtijutun, jossa lainasi August Ahlqvistin runoa Suomen valta:
”Auran rannat, Ruijan suu
siin´ on, suomalainen, mahti
jok´ ei oo kenenkään muun.”
Militaristisesta, aggressiivisesta Suur-Suomi-huuhaasta Voionmaa oli kuitenkin sanoutunut irti. ”Sapelipoliittinen komeilu” sai häneltä tuomionsa. Voinmaan mielestä tuollaisen toiminnan harjoittajat olivat ”epäsuomalaisella huijarien ja peikkojen tiellä”.
PETSAMO TÄRKEÄ
Varsinkin Petsamon suomalaisuutta Voionmaa korosti. Hänen mielestään tsaarin Venäjä oli luonut Petsamon suunnalla sietämättömät olot, jotka oli korjattava. Liika oli kuitenkin liikaa ja Voionmaakin esitti kesällä 1920 ajatuksen ”suppeasta Petsamosta”, josta sitten tulikin se alue, minkä Suomi sai Tarton neuvottelujen tuloksena. Esimerkiksi Väinö Tannerin muistelmissa Voionmaan osuus on jäänyt huomiota herättävän mitättömäksi johtuen luultavasti miesten välien katkeamisesta.
Aivan poikki välit eivät kuitenkaan menneet, koskapa Tanner oli Voionmaan hallituksen ulkoministerikin 1926-27. Lopullisesti miesten välirikko tapahtui jatkosodan aikana, kun Voionmaa ei hyväksynyt Tannerin vetämää sotapoliittista linjaa eikä Suomen natsi-yhteistyötä. Maria Lähteenmaa kirjoittaa:
”On todennäköistä, ettei Tanner antanut koskaan anteeksi Voionmaalle, joka loppuun asti vaati sotasyyllisten rankaisemista, myös Tannerin.”
Jo ennen sotia Voionmaa oli suhtautunut tannerilaisiin hyvin kriittisesti ja ymmärsi puolueesta irtaantuvia ”Kuutosia”. Ehkä irtautuminen (erottaminen) oli Voionmaankin mielessä, mutta hän kuitenkin koki, että voi mahdollisimman vasemmistolaisenakin kuulua SDP:n jäsenyyteen. Päiväkirjaansa hän kirjoitti marraskuussa 1944: ”Parempi tehdä oppositiotyötä puolueen sisällä kuin ulkona.”
Maria Lähteenmaa tulkitsee, että ”Voionmaan kaltaisten kriitikkojen jääminen puolueeseen sodan loppumetreillä pelasti puolueen näivettymiseltä; SDP ei olisi ehkä kestänyt Kuutosten lähdön jälkeen uuden suuremman opposition irtaantumista siitä.”
”Kuutoset” muodosti alkuvuodesta 1941 Sosialistisen eduskuntaryhmän, joka arvosteli voimakkaasti valtiollisen johdon omaksumaa poliittista suuntaa ja vaati ystävällismielisempää asennoitumista Neuvostoliittoon. Sosialistisen eduskuntaryhmän kansanedustajat vangittiin jatkosodan alettua. Vapauduttuaan he olivat perustamassa Suomen kansan demokraattista liittoa (SKDL).
POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ
Suur-Suomi-hahmotelmansa lisäksi Voionmaa puhui 1940-luvun alussa paljon pohjoismaisesta yhteistyöstä. Hänessä oli alkanut vahvistua käsitys, että Pohjoismaiden ainoa pelastus oli niiden yhdistyminen. Niiden pitäisi luoda ei vain tulliliittoa, vaan valtioliitto Sveitsin ja USA:n tapaan. Heti rauhanprosessin alettua olisi luotava valtioliitto yhdistämällä Suomi ja Ruotsi; Noja ja Tanska voisivat liittyä mukaan jälkikäteen.
LUOKKAKAVEREINA GYLLING,
KUUSINEN JA VUOLIJOKI
Väinö Voionmaa syntyi Jyväskylässä keskiluokkaiseen sivistysperheeseen, isä oli seminaarin lehtori Olai Wallin ja äiti Flora Fredrika Bernhardina Schreck. Isä toimi opettajana kansakoulunopettajia valmistavassa Jyväskylän seminaarissa. Äiti puolestaan kuului vanhaan sivistys- ja virkamiessukuun.
Vuonna 1906 nimi Wallin muutettiin Voionmaaksi. Nimi viittaa suvun gotlantilaisiin juuriin - Gotlanti = Vuojonmaa.
Oppikoulun Väinö Voionmaa kävi Jyväskylän lyseossa, jossa luokkakavereina olivat mm. Edward Gylling, Otto Ville Kuusinen ja Sulo Vuolijoki.
Voionmaa oli jo 1917 Oskari Tokoin senaatissa talousosaston jäsen ja kulkulaitostoimikunnan päällikkö. Tokoin senaatti oli toiseksi viimeinen Venäjän alaisuudessa toiminut Suomen senaatti, käytännössä maan ensimmäinen parlamentaarinen hallitus.
Kansanedustajana Voionmaa oli 1919-47. Ulkoministerinä hän oli Tannerin hallituksessa 1926-27 ja A.K. Cajanderin III hallituksessa 1938. Cajander III:ssa hän toimi myös kauppa- ja teollisuusministerinä 1937-38. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana Voionmaa oli 1931-37 ja vaikeina vuosina 1940-46.
kari.naskinen@gmail.com
