Elokuvan päähenkilöt, yhdysvaltalainen insinööri ja ukrainalainen balettitanssija oleskelevat varsinaisesti Pariisissa. Insinöörin on kuitenkin palattava kotimaahansa, johon saa mukaansa myös rakastamansa naisen. Koti on Oklahomassa pienessä Bartlesvillen kaupungissa, jossa mies tutkii työnsä puitteissa myrkyttynyttä maaperää. Ihminen on tuhonnut luontoa. Bartlesvillessä toimivat Phillips Petroleum Co:n ja Conaco Phillipsin isot öljy-, kaasu- ja petrokemian alan laitokset.
Oklahomassa on myös miehen nuoruudenrakastettu, ja niin käykin, että ukrainalaisnainen joutuu palaamaan Pariisin, kun turistiviisumin voimassaoloaika umpeutuu. Mies on onneton – rakkauksia on kaksi.
Tässä vaiheessa on jo selvää, että To The Wonderissa on Malickille elämäkerrallisia aineksia. Malick asui 1980-luvulla Pariisissa, jossa myös avioitui, mutta ero tuli ja Malick palasi kotimaisemiinsa Oklahomaan, jossa meni naimisiin nuoruudenrakastettunsa kanssa.
Vaikka To The Wonder on rakkauselokuva, edustaa se sitäkin enemmän sitä Malickin tematiikkaa, missä tarkastellaan luontoa, maisemaa ja ihmisen elinympäristöä, etenkin ihmisen niissä aikaansaamaa muutosta. Ihminen ei osaa kohdata luontoa oikealla tavalla, eikä elokuvan mies osaa kohdata rakastamiaan naisia oikeilla tavoilla. Miehen ja naisen suhde on kuin lähes kalustamaton koti, jossa he asuvat – ei ole mitään yhteistä. Pihalla ja kadullakin he kulkevat toistensa ohi.
Terrence Malick on nykyisistä ohjaajista varmaankin filosofisin. Tätä selittää hänen taustansa filosofianopiskelijana Harvardissa ja Oxfordissa, minkä jälkeen hän opettikin filosofiaa MIT:ssä Bostonissa ja käänsi Martin Heideggerin teoksia englanniksi. Tämä on sellainen asia, mikä panee hänen elokuviensa katsojatkin koville, sillä melkein pakko on hakea Heideggerin filosofiasta selityksiä Malickin näkemyksille. Pakko senkin takia, että Malick ei itse selitä elokuviaan mitenkään, ei anna ollenkaan haastatteluja.
Se on varmaa, että Malickin yhtenä lähtökohtana on Heideggerin ehkä pääteokseksi muodostunut Oleminen ja aika (1927). Samalla tavalla Malick puhuu elokuvissaan ihmisen olemassaolosta, hänen huolistaan, peloistaan ja kyllästymisistään. Malickin ”puheesta” voi puhua senkin takia, että hänen elokuvissaan kertojanääni on tärkeässä osassa. Ääni kuuluu aina jollekin roolihenkilölle, mutta joka kerta ei kuitenkaan tiedä, kenen puhetta nyt kuullaan. Se vain on selvää, että puheen takana on Malick.
Teknologiakriittisyys on yksi Malickin elokuvien tunnusmerkkejä. To The Wonderissa maa on myrkyttynyt ja ihmisiä sairastuu. Länsimaisen ihmisen luontosuhde on vääristynyt, kun kaiken mittariksi on tullut talouskasvu. Tämä elämäntapa edellyttää jatkuvaa liikettä. Malick kuvaa tätä kameran eteenpäin suuntautuvalla liikkeelle. Vastavoimana on kuitenkin luonnon liike, jota Malick kuvaa kauniisti. Vaikuttavinta on veden liike. Nousuvesi Mont Saint Michelin saaren ympärillä on luonnonvoima, jolle ihminen ei voi mitään.
Kuva, ääni, tunteet. Malickin viime elokuvien kuvaajana on ollut meksikolainen Emmanuel Lubezki. Kuvat ovat kauniita. Mahtavatko Malickin elokuvat olla kuvaukseltaan peräti kaikkein esteettisimpiä nykyelokuvista? Äänimaailma samoin, To The Wonderissa kuullaan hienoina taustoina mm. Arvo Pärtin ja Einojuhani Rautavaaran hivelevän kauniita sävellyksiä. Ristiriita syntyy kuitenkin siitä, että maailma ”tuhoaa itseään nopeammin kuin kukaan ehtii sitä rakentaa” (lainaus Veteen piirretystä viivasta, 1998).
Myös Heidegger kritisoi teknologista kehitystä. Hänen mukaansa maailman teknisen käytön ja hyödyntämisen kohteena oleva ”laskeva ajattelu” on vain yksi ajattelemisen tapa, joka typistää vaarallisella tavalla käsityksen luonnosta ja ihmisestä. Heidegger halusi raivata tietä toisenlaiselle, ”silleen jättävälle” [Gelassenheit] ajattelulle. Myös Malick haluaisi mielellään jättää asioita ”silleen”, mitä tulee luontoon ja ympäristöön.
Tunteet ovat Malickille tärkeitä. To The Wonderin päähenkilöä esittävä Ben Affleck ei tunteitaan hallitse. Olga Kurylenko hallitsisi, mutta Affleck torjuu. Tämä on myös Malickin niitä elokuvia, joissa uskonto nousee pintaan. Javier Bardem esittää Bartlesvillen seurakunnan pappia, joka neuvoo omaksumaan Paavalin roomalaiskirjeen oppeja. Taas katsojaa koetellaan: nyt on perehdyttävä tähänkin tekstiin, jotta pääsee lisää selville Malickin aivoituksista. To The Wonderissa uskonnollisuus ei kuitenkaan ole niin rasittavan häiritsevää kuin hänen edellisessä elokuvassaan The Tree of Life (2011), joka menee jo kosmisen höperehtimisen puolelle ja on Malickin huonoin elokuva (esitetään Yle Teemalla marraskuun 2013 lopulla).
kari.naskinen@gmail.com
