Tänä vuonna on Suomessa valmistunut tai valmistuu ensi-iltoihin 30 pitkää elokuvaa. Se on yhtä paljon kuin edellisinä ennätysvuosina 1952 ja 1955.
Viime vuonna valmistui kotimaisia elokuvia 23, joiden yhteinen katsojamäärä oli yli kaksi miljoonaa. Tänä vuonna ei todennäköisesti ylletä yhtä korkeaan katsojalukuun, vaikka edessä on vielä vilkas elokuvasyksy. Elokuun loppuun mennessä kotimaisten katsojaluku oli noin 750 000.
Todellisia suurmenestyksiä ei ole nyt ollut, parhaina vetonauloina kolme Vares-jännäriä (yhteensä 354 000), Hella W (86 000) ja Veijarit (75 000).
Tulee mieleen, että tehdäänkö elokuvia jo liikaa. Kun sekaan mahtuu paljon keskinkertaisuutta, niin suomalainen elokuva joutuu kovaan vertailutilanteeseen ulkomaisten elokuvien kanssa. Onhan otettava huomioon, että kun meillä melkein kaikki suomalaiset pitkät elokuvat pääsevät teatterilevitykseen, niin muualta tänne tuodaan vain parhaiksi arvioidut.
Hyvin keskinkertainen kertakäyttöleffa on Finlandia-kirjailija Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanista (2004) väsätty Pussikaljaelokuva. Se kertoo kolmen työtä vieroksuvan hulttion kesäpäivästä Helsingin Kalliossa. Ei mitään juonta, eikä mitään järkeä. Asenteellisestikin tarina on vinksallaan, se ihannoi sossun rahoilla elämistä, tekee siitä helponnäköistä, viihteellistä lorvimista.
Syrjäytyminen normaalista yhteiskunnasta on kurja asia. Ei se ole sellaista iloista puistossa makoilemista ja jatkuvaa lievää nousuhumalaa, millaisesta elokuvassa on kysymys. Eivätkä oikeat syrjäytyneet juopot ole Eero Milonoffin, Jussi Nikkilän ja Ylermi Rajamaan (kuva) kaltaisia iloisia vesseleitä, vaan usein aggressiivisia, kaikkeen vihamielisesti suhtautuvia, katkeria ihmisiä.
Pussikaljapojat sen sijaan hortoilevat lystikkäästi kaupungilla ja joutuvat välillä hauskoihin konflikteihin vaikkapa poliisin ja raitiovaunutarkastajan kautta. Kaikesta kuitenkin selvitään. Parasta elokuvassa on Rimmisen dialogi. Lisäksi Helsinki-kuvaus on onnistunutta - saa Peter von Bagh materiaalia seuraavaan Helsinki-dokumenttiinsa.
Tämän elokuvan tekeminen tuli maksamaan 1,1 miljoonaa euroa. Puolet budjetista tuli Suomen elokuvasäätiöltä. Elokuvasäätiön tukivarat ovat yhteensä noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. Pitkien fiktioelokuvien lisäksi tuetaan dokumenttielokuvia, lyhytelokuvia ja tv-sarjoja.
Edellisenä huippuvuonna 1955 valmistui Tuntematon sotilas, jonka katsojamäärä on tähän mennessä 2,8 miljoonaa. Muut vähintää miljoona katsojaa saaneet elokuvat ovat Kulkurin valssi (1941), Titanic (1998) ja Täällä Pohjantähden alla (1968).
kari.naskinen@gmail.com
