lauantai 2. toukokuuta 2009

Porvarien matematiikka on erilaista kuin matemaattinen matematiikka

Etelä-Suomen Sanomat juhlisti työväenliikkeen vuotuista juhlapäivää julistamalla vappu-päivän pääkirjoituk-sessaan, että va-semmistopuolueet ovat edelleen matkalla kohti matalampia kan-natuslukuja - ne eivät vielä ole saavuttaneet pohjakosketustaan.

Aiheen tähän antoi tuorein mittaus puolueiden kanna-tuksista. SDP:n kannatus oli Ylen teettämän tutkimuksen mukaan noussut 0,2 prosenttiyksikköä ja Vasemmistoliiton 0,7 prosenttia. ESS:n mukaan nousua ei kuitenkaan ole tapahtunut, koska nämä muutokset mahtuvat teoreettiseen virhemarginaaliin.

Kokoomuksen ja Keskustan kannatusluvut sen sijaan ovat pienentyneet, mutta todellisuudessa kannatus on kasvanut, koska tässä tapauksessa porvarilehdet pyöristävät virhemarginaalin toisinpäin kuin vasemmistopuolueiden kohdalla, ja tämän ansiosta varsinkin "Kokoomus purjehtii vahvassa myötätuulessa" (ESS 30.4.).

EU-vaaleihinkin lehti otti kantaa. Vappuaaton pääkirjoituksen mukaan SDP:llä on tuskaa, ja Vasemmistoliitolle olisi torjuntavoitto, jos se pystyisi säilyttämään yhden paikkansa.

Koska porvarilehdet eivät vapun jälkeen noteeraa vasemmiston vappupuheita, niin tässä nyt kuitenkin muutama poiminta:

"Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on korostanut voimakkaasti veronalennusten elvyttävää vaikutusta. Hulluinta on, että valtio joutuu ottamaan velkaa keventääkseen verotusta. Katainen on tässä kuin paroni von Münchausen, joka nousi ylös suohaudasta vetämällä itseään hiuksista."

"Veronkevennykset eivät kohdistu suurimpaan osaan vanhus-väestöstä. Suomen 1,2 miljoonasta eläkeläisestä noin puolet ansaitsee alle 1100 euroa kuukaudessa. Ansiotuloveron kevennys ei vaikuta heihin millään tavoin."

"Kokoomuksen tavoittelema siirtyminen kohti tasaverotusta tarkoittaa sitä, että pienituloiset maksavat entistä suuremman osan kaikesta. Tyypillinen esimerkki tasaverotukseen siirtymisestä on kaavailtu Yle-maksu. Sitä suunnitellaan 175 euron laskuksi kaikkiin kotitalouksiin, riippumatta tuloista ja riippumatta siitä omistaako televisiota vai ei. Ehdotuksen mukaan varattoman maksaisivat suhteellisesti entistä suuremman osan Yleisradion toiminnasta."

"Vanhasen - Kataisen hallitus on ilmoittanut, että nyt ei pidä tehdä samoja virheitä kuin edellisen laman aikana. Hyvä niin. Nykyinen porvarihallitus tunnustaa samalla vihdoin, että edellinen Ahon - Viinasen porvarihallitus teki virheitä, jotka vain syvensivät silloista lamaa."

"Pääministeripuolue Keskustasta tulee viikon välein "kovan tason" puheenvuoro, jossa vaaditaan hallitukselta suunnanmuutosta. Vaatimussarjan aloitti ministeri Mauri Pekkarinen vaatimalla hyväosaisia mukaan lamatalkoisiin mm. pääomaveroa korottamalla. Sarjaa jatkoi viikon kuluttua entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, joka moitti mm. päätöstä Kela-maksun poistosta. Vappuaattona puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaati Kataiselta työllistävää lisäbudjettia. Päättääkö Kokoomus kuitenkin hallituksessa suunnan? Jos Keskusta tosissaan haluaisi muuttaa puheensa teoiksi, on sillä siihen mahdollisuus: jos Kokoomus on jarru politiikan suunnan muuttamiseksi, voi pääministeri Vanhanen koska vain hajottaa hallituksen ja muodostaa uuden opposition kanssa. Tämä olisi looginen lopputulos yhtälöstä, jossa päähallituspuolueen taholta viikon välein vaaditaan samoja asioita, joita oppositio on hallitukselta koko ajan edellyttänyt."

"Suomi oli finanssikriisin alkaessa Euroopan vahvimpia talouksia, mutta nyt olemme pudonneet niiden talouksien joukkoon, jotka kärsivät lamasta eniten IMF:n arvion mukaan."

"Hallituksen on syytä tarkistaa talouspolitiikkansa linjaa ja tunnustaa, että sen valitsema veroelvytys ei toimi. Tarvitaan tukea kotimaisille investoinneille ja kuntien palveluille."

P.S. 3.5.
Tämän päivän ESS noteerasi työväenliikkeen juhlapäivänä liikkeellä olleista poliitikoista vain Paula Lehtomäen (Kesk), Timo Soinin (Pers) ja Ari Vatasen (Kok).

kari.naskinen@gmail.com