sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Milloinkahan väliaikainen autovero poistetaan?

Tämä vuoden 1916 mallia oleva Cadillac Type 53 oli ensimmäinen auto, joka perusperiaatteiltaan ja varsinkin ajajan kannalta vastasi nykyisiä moderneja autoja. Siinä oli kolme poljinta nykymallisessa järjestyksessä, käsijarru oli keskellä etuistuinten välissä ja auto käynnistettiin virta-avaimella. Euroopan autoteollisuuteen tämä moderni järjestelmä tuli, kun tuotantoon saatiin Austin 7 vuonna 1922.

Tänä viikonvaihteena ovat autoasiat olleet Lahdessa esillä, kun Lahden autoteknillinen yhdistys juhli 75-vuotista toimintaansa. Pääjuhlassa lauantai-iltana Grandissa puhuttiin tietenkin autoista, ja meidän pöydässä joku pohti sitäkin, milloin veronalennuksiin ihastunut Vanhasen - Kataisen hallitus poistaa autoveron, jonka eduskunta sääti yli 50 vuotta sitten. Pohdinta oli paikallaan, sillä kun eduskunta 1958 hyväksyi lain, se ilmoitti edellyttävänsä
, että "vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva ja että verosta pyritään luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden”.

Autoveron määräksi säädettiin henkilöautoista 30 % verotusarvosta. Uusi autoverolaki astui voimaan vuonna 1961 – jälleen ”yksivuotisena”. Keskeistä uudessa laissa oli autoveron olennainen korottaminen ja veron säätäminen progressiiviseksi. Uusi autovero oli 40-90 % auton verotusarvosta siten, että vero oli suurin kalleimmissa autoissa.

KUNNON VIIHDE-
MUSIIKKIA

Perjantai-iltana oltiin Sibeliustalossa, jossa automiesten juhla-konsertissa esiintyivät Riku Niemen 25-jäseninen orkesteri ja Jorma Kääriäinen. Olipa yllätys tämä Riku Niemen iso bändi. Kun siihen kuului mm. kymmenen puhallinsoittajaa ja yhtä monta jousisoittajaa, niin meno oli samanlaista kuin on nähnyt vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa. Enpä ollut muutamaan kymmeneen vuoteen kuullut yhtä täysipainoista viihdemusiikkikonserttia.

Riku Niemi on turkulainen muusikko, joka aikaisemmin toimi lyömäsoittajana mm. Avanti!-orkesterissa, mutta sai kai mittansa täyteen korkeakultturellista taiteesta ja perusti oman viihdeorkesterin.

Orkesterin soittajat ovat kovan luokan ammattilaisia. Jos oikein muistan yhdestä UMOn konsertista Lahden vanhassa konsertti-talossa, niin niistä soittajista muutama oli nyt mukana RNO:ssa.

COROLLA SUOMEN
YLEISIN AUTO


Lahden autoteknillisen yhdistyksen puheenjohtajalla Kari Myllyksellä oli povitaskussaan tuore tilasto Suomen autokannasta. Vuodenvaih-teen tilanteen mukaan Suomen yleisin automalli on Toyota Corolla, joita on rekisterissä 167 000. Seuraavina ovat VW Golf 102 000, Opel Astra 79 000, Toyota Avensis 60 000, Opel Vectra 58 000, Nissan Primera 55 000 ja Ford Focus 54 000. Kaikkiaan rekisterissä on noin 2,1 miljoonaa henkilöautoa.

kari.naskinen@gmail.com