skip to main |
skip to sidebar
Kansainvälinen kilpahiihtoväki (FIS) ei enää halua palata rikospaikalle. Se ei halua, että Lahden dopingkisojen muisteleminen alkaisi maailman urheilulehdistössä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tämän takia Lahti ei saa MM-kisoja vuodeksi 2015 eikä sen jälkeenkään. Tämä näkökohta tuodaan näkyvästi esille Suomen Urheilulehden isossa jutussa.
"Nyt meneillään olevassa, vuoden 2015 MM-kisoihin tähtäävässä kampanjassa on kyse viimeisestä taistelusta. Lahden lobbarit yrittävät maalata kuvaa kisoista, joissa pohjoismaiset lajit palaavat katastrofinsa näyttämölle ja osoittavat, että menneet ovat menneitä ja uusi aika on alkanut. Mutta pureekohan moinen maalailu ympyrän sulkeutumisesta", kirjoittaa Jari Kupila.
Tätäkin voimakkaammin jutussa käsitellään sitä, että Lahden asema muutenkin on heikentynyt:
"Mäkitornit ovat tuulialttiit ja kansainvälinen mäkiperhe pitää niitä vanhanaikaisina. Latuprofiilit ja koko stadionrakenne on toteutettu sitä aikaa varten, jolloin hiihdettiin pertsaa, normaalimatkoja ja ehdottomasti vain väliaikalähtöjä. Lahden stadion on isojen muutostöiden tarpeessa. Nykyisellään sitä on yhä vaikeampi tarjota edes maailmancupin isäntäpaikaksi, MM-kisoista puhumattakaan."
Opetusministeriö on kylläkin satsaamassa rahaa Lahden urheilukeskuksen parantamiseen, mutta onko siinä järkeä, kysyy Kupila:
"Kannattaisiko tässä kohdin miettiä asiaa hieman laajemmin? Jos Lahden hiihto- ja mäkikeskus on vanhenemassa käsiin, mihin kannattaa suunnata rahat, joilla Suomi pidetään uskottavana huippuluokan talviurheilutapahtumien järjestäjänä. Lumi- ja tuulioloiltaan epävarmaan Lahteen? Kaupunkiin, josta on tullut hiihtopiireissä mustan aikakauden vertauskuva? Kaupunkiin, joka ei ole minkäänsortin hiihtomatkailukohde?"
Onko vaihtoehto Ruka? ESS:n hiihtotoimittaja Juha Hölttä kehuu tämän päin lehdessä: "Rukan Nordic Opening järjestettiin kahdeksannen kerran. Aina paikalla olleensa uskallan väittää, että yleisöä oli tuplasti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin."
Yleisömäärä oli 21 500. Ensi vuonna tahti vain paranee, sillä FIS on myöntänyt Rukalle lisää maailmancupin lajeja. Seuraavalla maailmancup-kaudella Ruka tulee olemaan toiseksi suurin kisatapahtuma Holmenkollenin MM-hiihtojen jälkeen.
Suomen Urheilulehden mukaan keskustelu Lahden asemasta ei ole vain yhden toimittajan mielikuvitusta, vaan "tätä samaa vakavamielistä pohdiskelua harrastetaan hiihdon sisäpiireissä laajemminkin. Asiaa ei arkaluontoisuuden vuoksi ääneen sanota. Keskustelua ei laimenna se, että Lahden Hiihtoseuran kova valtaklikki menetti asemiaan Suomen Hiihtoliiton syksyisissä valtapeleissä."
Näin lahtelaisittain tämä on kurjaa luettavaa, mutta loogisesti ajatelleen näin ne asiat taitavat olla. Jos Lahti ei vuoden 2015 kisoja saa, alkaa Suomen Hiihtoliitossa uuden MM-kandidaattipaikkakunnan etsintä. Ruka, Kuopio, Rovaniemi?
Onneksi Lahti kuitenkin on Helsingin siivellä maailman muotoilupääkaupunki 2012, ja Lahden kaupunginorkesteri on parhaillaan menestyskiertueella Keski-Euroopassa. Maailmanluokan soinnin orkesteri on hionut maailman viiden parhaan konserttitalon joukkoon arvostellussa Sibeliustalossa. Ympäristöteknologian osaamisessakin Lahti on Suomen huippu. Lahti ei enää ole hirttäytynyt hikiseen hiihtourheiluun.
kari.naskinen@gmail.com
Kun Kokoomus puhuu rakenteiden tarkastelusta, se tarkoittaa, että hyvinvointivaltion rakenteita pitäisi muuttaa. Asia on ajankohtainen kunnissakin juuri nyt, kun tehdään ensi vuoden talousarvioita. Eivätkä demaritkaan ole olleet sivustakatsojia tässä rakennepelissä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on yhteistuumin rakenteita myllätty voimakkaasti. Tuloksena tästä on ollut, että vaaleilla valitut valtuustot ovat antaneet pois omaa valtaansa.
Lahden kaupungillakin on joko kokonaan tai osittain omistamia osakeyhtiöitä lähes 40, lisäksi on säätiöitä ja muita yhteisöjä. Niiden kaikkien päätöksenteon on kaupunginvaltuusto ulkoistanut pois itseltään - ja ongelmia on.
Enää ei edes puhuta kunnasta. Kunta on nykyisin konserni, ja entisen kunnan asukkaat ovat asiakkaita, jotka ostavat palveluita konsernin eri liiketoimintayksiköiltä.
Yksityistäminen, yhtiöittäminen, ulkoistaminen, tilaaja-tuottajamalli, kilpailuttaminen. Nämä kaikki ovat asioita, mitkä liittyvät rakenteiden muuttamiseen. Tämä iso asiakokonaisuus on heikentänyt edustuksellisten toimielinten vaikutusmahdollisuuksia. Vaikka kuinka sanotaan, että kyllähän valtuusto piirtää isot linjat myös kunnan omille yhtiöille, niin tosiasia on, että demokratiavajetta syntyy.
Ongelmallista on, että yhtiöt ja säätiöt toimivat omien lainsäädäntöjensä mukaan. Jo pelkästään tiedonsaanti niistä on vaikeaa, koska yhtiöiden ja säätiöiden asiakirjat eivät ole samalla tavalla julkisia kuin kunnallisten elinten.
Tyypillistä on sekin, että kun valtuusto valitsee edustajansa johonkin osakeyhtiöön, niin sillä sekunnilla nämä edustajat muuttuvat. He eivät enää ole valtuuston edustajia yhtiössä, vaan yhtiön edunvalvojia valtuustossa. Sama koskee kuntayhtymiä.
Kunnallisalan kehittämissäätiön äskettäin julkaisemassa kirjassa Kilpailuttaminen poliittisena päätöksenä todetaan, että kilpailuttamisen ja muiden managerististen uudistusten on havaittu horjuttavan perinteisiä demokraattisia arvoja ja heikentävän kansalaisten käsitystä poliittisten toimijoiden asemasta. Vaaranpaikka tämäkin. Kun usko poliittiseen järjestelmään horjuu, niin mitä sitä äänestämäänkään kannattaa vaivautua…
Kuntapalvelujen kilpailuttamisella on ainakin neljä kielteistä sivuvaikutusta demokraattisen hallintotavan kannalta:
1) Johtaa vaaleilla valittujen edustajien vaikutusvallan kaventumiseen.
2) Virkamiesten vaikutusvalta palvelutuotannon järjestämisessä lisääntyy aiempaa itsenäisemmän aseman myötä.
3) Uudistukset lisäävät poliittis-hallinnollisen koneiston sirpaloitumista.
4) Kun päätöksenteko siirtyy politiikasta markkinoille, muuttuu julkinen sektori ”supermarketiksi” ja yksilön asema järjestelmässä muuttuu kansalaisesta kuluttajaksi.
Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa (Vastapaino, 2008) on kirja, jonka tekijä Briitta Koskiaho sai Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton tämänvuotisen tunnustuspalkinnon. Hän on Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen entinen sosiaalipolitiikan professori. Briitta Koskiahon kirja perustuu hänen laajaan tutkimustyöhönsä sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisestä sekä tilaaja-tuottajamallin kehityslinjoista Englannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Hänen mukaansa Suomessa ei ole riittävästi selvitetty, mitä ihmisille, julkisen vallan vastuulle ja kansalaisjärjestöille tässä muutoksessa tapahtuu.
Briitta Koskiaho sanoo, että sosiaalipoliittiset arvot ja tavoitteet ovat väistynet taloudellisten arvojen ja tavoitteiden tieltä. Nykyisin huomio kiinnitetään yksipuolisesti palvelujen tuotantoprosessiin, kun aiemmin kiinnostuksen kohteena oli se, miten moni saa tarvitsemansa palvelut ja ovatko toimet auttaneet sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien poistamisessa.
”Yksityistämisen tielle lähteminen vaatii koko yhteiskuntamallin muuttamista”, sanoo Briitta Koskinen.
Näin malli vain on muuttunut ilman sen suurempia ohjelmanjulistuksia. Ei ole yksityistämisohjelmaa sen paremmin maan hallituksella kuin kunnillakaan, mutta juna vain kulkee reitillä Oikeudenmukainen yhteiskuntamoraali – Rahan valta.
kari.naskinen@gmail.com
Presidentti Mauno Koivistosta (86) kirjan kirjoittanut Seppo Lindblom (74) sanoi Lahden Paasikiviseuran kokouksessa eilen illalla, että Koivisto ei perimmältään ollut sellainen jahkailija kuin tästä vallitseva mielikuva antaa ymmärtää. – ”Poliittinen päätöksenteko ei läheskään aina ole niin yksinkertaista. Kun on käsillä kaksi tai useampia hyviä vaihtoehtoja – tai sama jos on huonoja –, niin kyllä niiden vaihtoehtojen välillä on harrastettava kunnollista fundeeraamista. Ei se ole jahkailua, jos asioita perusteellisesti puntaroidaan”, sanoi Lindblom.
”Myytti Koivistosta jahkailijana murtuu”, otsikoi kirja-arvostelunsa Helsingin Sanomissa myös kokenut politiikantoimittaja Risto Uimonen.
Lindblomin mielestä Koivisto oli kaikessa ”jahkailussaan” ja kansanomaisuudessaan myös Urho Kekkosen loppukauden taitavin taktikko, strategi ja peluri, joka oli vain odottanut kärsivällisesti aikansa tuloa. Senkin Lindblom tuo kaunistelematta esille, että Koivisto ja Kalevi Sorsa olivat SDP:n sisällä varsin kovassa kilpailuasetelmassa. Tämä tuntuu nyt vähän nololta ainakin joidenkin demarien keskuudessa. Uutispäivä Demarissa onkin kolmessa Sorsan hallituksessa ministerinä toiminut Jermu Laine kritisoinut voimakkaasti Lindblomin näkemystä.
Tosiasia joka tapauksessa oli, että Koivisto ja Sorsa ottivat ankarasti yhteen presidenttihaaveidensa takia. Tätä presidenttipeliä pelattiin jo varhain 1970-luvulla, jolloin Sorsa oli pääministerinä ja Koivisto ”vain” Suomen Pankin pääjohtajana.
Ajankohtaisesta presidentin valtaoikeuskysymyksestä Lindblom sanoi Lahdessa, että Koiviston eksaktia mielipidettä hänellä ei nyt ole. Sen hän kuitenkin totesi, että Koivisto on aina ollut tinkimätön parlamentarismin kannattaja. Koiviston toiminnassa parlamentaarinen toiminta meni aina esimerkiksi muskelijärjestöjen edelle. Muskelijärjestöillä Koivisto tarkoittaa työmarkkinajärjestöjä.
”Koivisto on aina ollut kriittinen valtaa ja vallankäyttöä kohtaan”, sanoi Lindblom ja muistutti nimenomaan Koiviston aloittaneen presidentin vallan riisumisen.
Oman mielipiteensä presidentin valtaoikeuksista Lindblom sanoi vähintään yhtä oraakkelimaisesti kuin kaverinsa Koivisto: ”Jos jäljelle jäisi vallasta riisuttu arvojohtaja, niin sellaisen puhe kuulostaisi pienen vasaran kilkuttelulta. Kyllä tasavallan presidentin puheen on oltava sellaista kuin moukarilla iskisi. Jos ei ole valtaa kuin vähäpätöisissä asioissa, niin riisutaan sitten mieluummin valta kokonaan.”
Ota tuosta nyt selvää – Koivisto on vahvan parlamentarismin kannattaja, Koiviston kaveri haluaisi presidentin iskevän moukarilla ja SDP haluaisi mieluummin lisätä presidentin valtaa.
Koiviston ja Lindblomin kaveruus alkoi, kun uusi pääministeri Koivisto kutsui Suomen Pankin tutkijana toimineen Lindblomin poliittiseksi sihteerikseen 1968. Sen jälkeen Lindblom toimi Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen esimiehenä 1970-72, kauppa- ja teollisuusministerinä Rafael Paasion II hallituksessa 1972 ja Sorsan IV hallituksessa 1983-87, valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkönä 1973-74, valtioneuvoston tulopoliittisena virkamiehenä 1973-74, Suomen Pankissa johtajana 1974-82 ja johtokunnan jäsenenä 1982-87 ja Postipankin pääjohtajana 1988-95. Postipankista hän joutui lähtemään pankin New Yorkin konttorin aiheuttamien satojen miljoonien markkojen tappioiden synnyttämän arvostelun jälkeen.
Selitys tämän jutun otsikolle: vaikka Koiviston lempinimi kansan keskuudessa on Manu, kutsuvat ystävät Koivistoa aina Maunoksi, ja Turussa nuorempana hän oli ollut Maukka. Lindblomin kirjan nimi on silti Manun matkassa (Otava, 2009). Kirjassa Lindblom yrittää vastata kysymyksiin, mihin perustui Koiviston puoluerajat ylittävä kansansuosio, mistä kumpusi Koiviston luottamusta herättävä poliittinen karisma ja mitkä olivat periaatteet Koiviston omintakeisten ajatusten takana. Koiviston pitkäaikaisena ystävänä Lindblom valottaa Koiviston toimintaa dramaattisten poliittisten tapahtumien avulla: ystävyys tiivistyi Koiviston jännityksentäyteisellä matkalla silloin vielä presidenttivaltaisen maan johtoon.
kari.naskinen@gmail.com
Helsingin Sanomien taloustoimituksen uutispäällikkö Anni Lassila kirjoitti, että postia on turha jakaa joka arkipäivä. Koska nyt on sähköpostit ja muut nykyaikaiset vehkeet, niin neiti Lassilan mielestä riittäisi, että postilla olisi vain kolme jakelupäivää viikossa.
Helsingin Sanomien näkökulmasta ajatus on ymmärrettävä. Se ei tarvitse postin palveluja, koska sillä on oma jakelujärjestelmä. Samoin on muilla rikkailla lehtitaloilla. Esimerkiksi meidän huusholliin pitää postin kuitenkin tulla maanantaista perjantaihin joka päivä, koska Uutispäivä Demari ilmestyy niinä päivinä ja Itella tuo lehdet meille.
Postin varassa olevien lehtien ahdinkoa lisätään jo muutenkin. Suvi Lindenin (Kok) ja Anu Vehviläisen (Kok) johtama liikenne- ja viestintäministeriö on nimittäin päättänyt muuttaa lainsäädäntöä niin, että Itellan on toukokuun alusta alennettava tavallisten kirjeiden ja postipakettien hintoja, ja tämän tulonmenetyksensä Itella voi paikata nostamalla jakamiensa lehtien postimaksuja.
Kokoomukselle tämä sopii, koska sillä ei enää ole omia sanomalehtiä. Sen sijaan esimerkiksi Uutispäivä Demarin jakelusta puolet on Itellan hoidossa. Sanomalehtien kotiinkannosta on kaikkiaan 16 prosenttia Itellan päiväjakelussa.
HELSINGIN SANOMAT
TÄRKEÄMPI KUIN SDP
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainenkin tietää, että Helsingin Sanomat on Suomen napa. Kun Hesari esitti Kataiselle kymmenen kysymystä elvytyksestä, Katainen vastasi niihin kiltisti. Sen sijaan SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen julkisiin kysymyksiin Katainen ei suvainnut vastata.
Kataisen Hesarille antamat vastaukset olivat puutaheinää, kuten kansantaloustieteen asiantuntijat totesivat. Yhtään paremmin ei tietenkään olisi käynyt, jos Katainen olisi uskaltanut vastata Jutta Urpilaisen SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa esittämiin kysymyksiin:
1) Hallitus sanoo oppineensa edellisen laman aikana tehdyistä virheistä. Miksi meillä sitten on ensi kesänä 300 000 työtöntä?
2) Miksi työvoimapoliittisia tukitoimia on vähennetty – niiden piirissä on 5200 ihmistä vähemmän kuin vuosi sitten?
3) Miksi hallitus käyttää vain kymmenesosan elvytyksestään julkisiin investointeihin, vaikka niillä olisi kolme kertaa suurempi työllisyysvaikutus kuin veronkevennyksillä? Miksi neuvot eivät kelpaa sen paremmin oppositiolta kuin EU-komissioltakaan?
4) Kun valtion tuki kunnille ei riitä, kunnat leikkaavat ihmisten hyvinvointipalveluista tai korottavat kunnallisveroja. Kumpaa ratkaisua hallitus suosii?
5) Miksi hallitus viivyttelee energiaratkaisua, vaikka kilpailukykyinen energian hinta on oleellinen?
Kysymyksiä voisi tehtailla vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi, miksi hallitus heräsi lamaan kuin unikeko. Otetaan muutama poiminta aiheesta:
Jutta Urpilainen puhui 4.7.2008 ensimmäisenä suomalaispoliitikkona taantumasta ja sanoi sen uhkaavan Suomeakin.
Jyrki Katainen 25.7.2008: ”Ensi vuosi näyttää vielä valoisalta. Meillä ei ole paniikkia.”
Jutta Urpilainen vaati 28.8.2008 hallitusta muuttamaan politiikkaansa kasvua tukevaksi ja arvosteli hallitusta, joka elvyttää taloutta yksinomaan verotusta keventämällä.
Matti Vanhanen 20.9.2008: ”Rahoituskriisin pahin on ohi.”
Jyrki Katainen 18.11.2008: ”Taantuman uhka ei ole välitön.”
kari.naskinen@gmail.com
Jo pitemmän aikaa ovat Lahden Kokoomuksen rivit olleet niin sekaisin, että aletaan olla samanlaisessa tilanteessa kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin Kokoomuksen valtuustoryhmä jakautui virallisestikin kahtia. Jäävuoren huippu tuli pintaan ja julkisuuteen, kun Reijo Mäki-Korvelan johtama Lahden urheiluhalliyhdistys junttasi ulos kaupunginvaltuutettu Jorma Ratian. Mäki-Korvela on Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Ratian oli määrä tulla valituksi halliyhdistyksen hallitukseen kaupungin edustajana, mutta hänen sijastaan valittiinkin Keski-Lahden Kokoomuksen puheenjohtaja Osmo Hynninen.
Julkisesti ovat sotatilassa keskenään myös Reijo Mäki-Korvela ja kaupunginvaltuutettu Matti Kataja, joka on kunnallisjärjestön hallituksen jäsen ja Joutjärven Kokoomuksen puheenjohtaja.
Eilen pidetyssä Keski-Lahden Kokoomuksen syyskokouksessa Mäki-Korvela ilmoitti, että hän ei enää tule jatkamaan kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Kokoomuksen kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään 2.12. Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Jorma Ratia tai Jari Salonen.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden kaupunginhallitus valitsi maanantaina kaupungin edustajat Lahden urheiluhalliyhdistyksen hallitukseen. Halliyhdistyksen vuosikokouksessa keskiviikkona tällä kaupunginhallituksen päätöksellä kuitenkin pyyhittiin persettä. Kaupunginhallituksen nimeämistä henkilöistä halliyhdistykseen ei asianajaja Jorma Ratiaa (kuva) hyväksytty, vaan vuosikokous valitsi hänen tilalleen lääkäri Osmo Hynnisen. Molemmat ovat Kokoomuksen miehiä.
Kaupunginvaltuusto on vastikään hyväksynyt kaupungin omistajapoliittiset linjaukset. Urheiluhalliyhdistys osoittaa, että mitään linjauksia ei tarvita. Urheiluhalliyhdistys ei tulisi toimeen ilman kaupungin merkittävää tukea, mutta hallimiehet eivät alistu sen yläpuolella olevien elinten päätöksiin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtajakin ovat pilipalipoikia heidän rinnallaan.
kari.naskinen@gmail.com
Turhaan ei Matti Kataja (Kok) nimitellyt Lahden urheiluhalliyhdistystä "Lahden Ylähuoneeksi". Vähempiarvoinen alahuone on kaupunginvaltuusto, ja jossakin näiden alapuolella toimii kaupunginhallitus. Nyt ovat Ylähuoneen henkilövalinnat aiheuttaneet tämän valtuustokauden ensimmäisen poliittisen kriisin. Kun Kokoomus ja SDP sopivat Ylähuoneen hallituksen henkilövalinnoista kahdestaan ilman pienten valtuustoryhmien apua, julkaisivat alahuoneen pienimmät ryhmät paheksuvan julkilausumansa, minkä ne itkien toimittivat Etelä-Suomen Sanomiin.
ESS:n tämän päivän lehden uutisvalinnoissa tämä pienten sodanjulistus sai tietenkin ison arvon: neljän palstan levyinen näyttävä juttu. Sen sijaan kahta jäähallia vähäpätöisemmän Sibeliustalon johtajan Antti Vihisen lähtö Lahdesta oli vain tulitikkulaatikon kokoisen jutun väärtti - Etelä-Suomen Sanomia ei Sibeliustalo kiinnosta, ennen kuin se saadaan Lahden kaupunginorkesterin hallintaan.
Ylähuoneen tekee poliitikkojen kannalta kiinnostavaksi se, että tässä Lahden tärkeimmässä poliittisessa hallintokunnassa ei olla mistään muista riippuvaisia. Kokouksiakin varten ovat omat edustustilat (kuva), ja Ylähuoneella on hyvä maine rempseänä toimielimenä. Tosin ajat ovat sielläkin muuttuneet: viime talvena oli tarjoilu Uusi Lahti Cupin kutsuvierastilaisuudessa laimentunut pelkäksi keskiolueksi ja vedeksi.
kari.naskinen@gmail.com
Kansainvälinen kilpahiihtoväki (FIS) ei enää halua palata rikospaikalle. Se ei halua, että Lahden dopingkisojen muisteleminen alkaisi maailman urheilulehdistössä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tämän takia Lahti ei saa MM-kisoja vuodeksi 2015 eikä sen jälkeenkään. Tämä näkökohta tuodaan näkyvästi esille Suomen Urheilulehden isossa jutussa.
