Yhtenäiskulttuurin aika ohi - ”Älä tallaa nurmikoita”, miksi?

Moderni yhteiskuntatiede on liittänyt valinnanvapauden ja demokratian toisiinsa. Moderni sosiologia edellyttää erilaisuuden hyväksymistä ja yksilönvapautta. Helsingin yliopiston entinen sosiologian professori Pekka Sulkunen käsittelee näitä muuttuneita asetelmia pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kirjassaan Sosiologinen modernisaatioteoria (2026). Monessa kohtaa hän viittaa akateemikko Erik Allardtin (1925 - 2020) tutkimuksiin, jotka juurruttivat Suomeen modernin, teorialähtöisen ja nyky-yhteiskunnan ongelmiin tarttuvan sosiologian. Sosiologiasta muodostui 1960-luvulla pitkälti Allardtin ansiosta keskeinen yhteiskuntatiede, jolla oli merkittävä vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Sosiologia nousi isoksi asiaksi 60-luvulla, jolloin uudet yhteiskunnalliset liikahdukset muuttivat yhteiskuntaa. Pekka Sulkunenkin (s. 1948) kirjoittaa, että myös hän koki muutoksen ilmapiirin hyvin henkilökohtaisesti: ”Sosiologia teki minuun suuren vaikutuksen, kun kasvoin kansallis-kristillisen yhdenmukaisuuden paineessa konservatiivisen Jyväskylän lyseon oppilaana ja luterilaisen valtionkirkon läheisessä vaikutuspiirissä.”

Kaksi vuotta vanhempana lyseolaisena koin samalla tavalla. Vietnam, Praha, Berliini, Kuuba, Chile, kolmannen maailman ahdinko… Kaikki tämä teki meistä toisinajattelijoita. Sosiologia-lehteäkin lukemalla sai hieman helpotusta, samoin joka lauantai elokuvakerhon esityksistä ja lomalla Jyväskylän Kesän radikaaleimmista ohjelmatapahtumista. Sosiologia-lehti oli alkanut ilmestyä 1964 ja ensimmäinen päätoimittaja oli Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Antti Eskola, jonka luennoilla muutama vuosi myöhemmin asiat alkoivat lisää selkeytyä. Pekka Sulkunenkin toimi Sosiologia-lehden päätoimittajana 70-luvun lopulla.

Vastarintaan nousi patavanhoillisuus. Pata viittaa oikeistomilitarismin sotilaskypärään ja kirkon mustaan pappisasuun, vanhuus viitaa ikään. Toinen protesti nousi takametsistä, minkä ensimmäisenä huipentumana oli Veikko Vennamon SMP:n vaalivoitto 1970 – uuden ajan alkua tämä, kun neljä vuotta aiemmin oli suurvoiton saanut SDP.

Työelämään ehdittyäni kävin haastattelemassa Helsingin yliopiston sosiologian professoria Erik Allardtia, joka kritisoi hyvinvointivaltiokäsitettä pelkkänä resurssiasiana. Hänen modernissa sosiologiassaan hyvinvointi koostuu kolmesta ulottuvuudesta:

 1. Elintaso: aineelliset resurssit, tulot, asuminen ja taloudellinen turva.
 2. Yhteisyyssuhteet: kuuluminen yhteisöön, ystävyys, perhe  ja sosiaaliset verkostot.
 3. Yksilölliset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään, oppia uutta ja kokea elämä merkitykselliseksi.

 Allardt lopetti professorina 1991 ja Pekka Sulkunen nimitettiin tuohon virkaan 2000.  Sitä ennen Sulkunen oli ollut tutkijana Alkoholipoliittisessa tutkimuslaitoksessa;  varmaan jo kouluaikana oli Sulkusen Pekka tutustunut alaan, koska koti oli  Tellervonkadulla lähellä Jyväskylän toista viinakauppaa.

 Sulkusen kirja käsittelee Allardtin modernin sosiologian käsitteitä perusteellisesti, ja samalla se on erinomainen historiakatsaus hyvinvointivaltion muuttumisesta  nykyiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Nimitys on ollut oikein vaihtaa, koska valtion  rooli on pienentynyt, kun sen tehtäviä on yksityistetty ja siirretty  vapaaehtoisajärjestöille. Saa nähdä, mihin seuraava muutos johtaa, jos ministeri  Wille Rydman pystyy viemään loppuun saakka esityksensä vapaaehtoistoiminnan  avustusten leikkaamisesta tai poistamisesta.

 Hyvinvointivaltiota rakennettiin sotien jälkeen hyvää elämää koskevien käsitysten varassa. Varsinkin 1960-luvulla sosiologialla oli merkittävä asema hyvinvointivaltion rakenteiden suunnittelussa. Tässä onnistuttiin, mutta nyt ollaan purkamisvaiheessa. Sulkunen kirjoittaa, että nykyoloissa ei enää vallitse samanlaista yksimielisyyttä elämänihanteista tai velvoittavista yhteisistä päämääristä, joiden tavoittaminen uskottiin ennen valtion tai yleensä julkisen vallan tehtäväksi. Eikä demokratiakaan ole enää entisensä, vaan kärsii hengitysvaikeuksista.

 Onko edessä hyvinvointiyhteiskunnan loppu, kun ohi on myös yhtenäiskulttuuri? ”Älä tallaa nurmikoita” ei enää riitä, vaan pitää tietää, miksi pitää olla nurmikoita, miksi ei ole vaihdettu kestävään tekonurmeen, kuka nurmikoita haluaa, ei kai niitä meidän verorahoilla kustanneta...

Hyvinvointivaltion yhteinen hyvä ei enää riitä perusteeksi mihinkään. Modernimpaa on yhteinen etu, vaikka kaikki eivät siitä osalliseksi pääsisikään. Rahalla joka tapauksessa saa.

Sulkunen: ”Oikeudet ovat saaneet lisää painoa yhteisen edunkin kustannuksella, mistä esimerkkinä olivat perustuslakivaliokunnan torjumat Sanna Marinin hallituksen esitykset koronaepidemian hillitsemiseksi.”

POLITIIKKA
PIRSTOUTUNUT

Perinteisessä yhtenäiskulttuurissa politiikassa oli selvät rajat, oli porvarit, vasemmisto ja kepu. Nyt kun populismi, vihreät ja kristilliset ovat saaneet jalansijaa, on politiikan kenttä pirstoutunut, lisäksi Harry Harkimolla on vielä omansa ja kunnallispolitiikassa ovat erilaiset Pro Kunta -ryhmät sekoittaneet pakkaa entisestään.

Sosiaaliset luokkasiteet ovat höllentyneet ja yhteys puolueen ja luokan välillä on ohentunut etenkin työväenpuolueiden osalta. Sulkunen näkee, että Pohjoismaissa, Englannissa ja Hollannissa jakautuminen ei enää seuraa jakoa keskiluokkaan ja työväenluokkaan, vaan tärkeämpi on suhtautuminen julkiseen ja yksityiseen sektoriin.

Sulkunen suree tällä hetkellä sitä, että yhteiskuntaa koskevat tosiasiat ovat suorastaan synkkiä: ”Demokratian mallimaana pidetty Yhdysvallat on perustuslaillisessa kriisissä ja yhdenmukaisuutta vaaditaan siellä jopa sensuurin keinoin, Eurooppa aseistautuu uudelleen, ihmisoikeudet eivät enää ole kiistatta itsestään selviä, kansankoti Ruotsista on tullut väkivaltainen maa, sodat tuhoavat siviilejä ja heidän ympäristöjään.”

”Suomessakin loukataan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, heikennetään sopimusperustaista neuvottelujärjestelmää, ja korkeinta lainsäädäntövaltaa käyttää käytännössä eduskunnan sijaan hallitusohjelman laatinut puolueiden johtorengas.”

SOSIOLOGIA 100 VUOTTA

Turun yliopistossa vietetään sosiologian opetuksen juhlavuotta, sillä sosiologian oppiaine alkoi siellä 1926. Juhlavuoden tapahtumat huipentuvat joulukuussa sosiologian tulevaisuutta käsittelevään seminaariin. Ennen Turkua sosiologian opetus ja tutkimus olivat kuitenkin alkaneet Suomessa jo 1890-luvulla, kun Edvard Westermarck nimitettiin sosiologian dosentiksi Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon (nyk. Helsingin yliopisto). Westermarck oli alan kansainvälinen uranuurtaja, joka yhdisti sosiologiaan antropologiaa ja moraalifilosofiaa.

Sosiologia-lehteä julkaisee Westermarck-seura, jonka puheenjohtajana Pekka Sulkunen on ollut pariin otteeseen. Seuran verkkomedia Ilmiö järjestää ensi syksynä hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevän teemaviikon, johon se kutsuu tutkijoita kirjoittamaan artikkeleita ja puheenvuoroja sitä, millainen on leikkausten ja velkajarrun jälkeinen hyvinvointivaltio ja onko pohjoismaiseen hyvinvointivaltion ideaan perustuva yhteiskuntasopimus purkautumassa?

Vuonna 1926 uskontotieteilijä Uno Harva ryhtyi hoitamaan sosiologian professuuria Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Oppituoli oli Suomen ensimmäinen ja näin ollen maan vanhin. Sosiologialla ei ollut tuolloin omia tiloja, vaan se toimi hotelli Phoenixin entisissä tiloissa torin laidalla. Westermarckin ohella suuri nimi suomalaisessa sosiologiassa oli Erik Allardt, joka nousi sosiologian johtavaksi hahmoksi ja kansainvälisesti merkittäväksi tutkijaksi 1960-luvulla.

Sosiologian asema tieteenalana on Suomessa vahva. Sosiologit osallistuvat tiiviisti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tutkimustietoa pyritään myös levittämään laajasti yliopiston ulkopuolelle, esimerkiksi kansalaisjärjestöihin, poliittisille päättäjille ja muille yhteiskunnan toimijoille. Nykyajassa sosiologia kohtaa kuitenkin samoja haasteita kuin muukin akateeminen maailma, sillä maan nykyinen hallitus niukentaa resursseja ja tutkimusrahoituksen saaminen on vaikeaa.

Nykyisin sosiologiaa voi opiskella pääaineena Turun ja Helsingin yliopistojen lisäksi Joensuussa, Jyväskylässä, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa myös Åbo Akademissa. Koulutuksesta vastaavat yliopistojen eri yhteiskuntatieteelliset tiedekunnat ja laitokset.

kari.naskinen@gmail.com