Runoilija Aurealian Benn on kirjoittanut runoelman Faustin kirouksesta ja jää itsekin kiinni kiroukseen, kun hän monivaiheisen tapahtumaketjun seurauksena tekee sopimuksen oudon saksalaisen Heinrich von Grüngenin kanssa. Heikki Kännön romaanissa Runoilija (2020) Benn joutuu sellaiseen Gehennaan, että hän kokee yhdessä Friedrich Nietzschen ja Rudolf Steinerin kanssa eurooppalaisen kiirastulen vuodesta 1888 vuoteen 1923. Kuvaan sopii, että kirjan sisäkansissa on kuvattuna Hieronymus Boschin 1500-luvun alussa maalaama Maallisten ilojen puutarha, jollaisena uusi Eurooppa jatkoi eloaan 1920-luvulta kohti myöhempiä aikoja, ja taashan nämä ajat ovat palanneet.
Heinrich von Grüngen on Goethen Mephiston inkarnaatio, joka on myös Nietzschen hyvä tuttava, olivat tavanneet aikoinaan Richard Wagnerin luona Bayreuthissa. Siellä oli näyttämöllä myös yksi Mephiston hahmoista, Nibelungin sormus -oopperasarjan kulta-aarteenvartija Alberich. Viime viikolla puolestani kohtasin Aino Kallaksen Sudenmorsiamessa Hämeenlinnan teatterissa suden nahoissa olevan Daimoni-paholaisen. Kännön romaanissa paholainen näyttäytyy välillä metsäkauriinkin muodossa. Kun tähän vielä lisätään kirjan viimeisille sivuille ilmestyvä Adolf Hitler, alkaakin kokoelma olla kasassa, ja joku voi lisätä nimiluetteloon vielä uudempiakin...
Tavallaan Kännö jatkaa siitä, mihin Paavo Rintala jäi romaanissaan Faustus (1966). Siinä hyväosaisten Eurooppa elää paholaisen aikaa. Tästä samasta hurjasta tematiikasta huolimatta Kännön kirja ei ole yhtä vetävä kuin häneltä sen jälkeen ilmestyneet kaksi teosta Ihmishämärä (2022) ja Kädet (2024). Osittain tämä johtuu siitä, että suuresti odottamani Nietzsche ilmaantuu 560-sivuisessa kirjassa mukaan vasta sivulla 237 ja Steiner sivulla 346. Lisäksi Aurealian Bennin mysteerinen tarina on sekavampi kuin noiden kahden myöhemmän kirjan mysteeriset tarinat. Varsinkin Nietzschen osuus jää pieneksi, koska mielenterveytensä romahtamisen jälkeen hän jää enimmältään sivuun ja antisemiittisisarensa Elisabeth Förster-Nietzschen hoiviin. Tästä taas seuraa, että lukijat pääsevät hieman seuraamaan myös Elisabeth ja Bernhard Försterin Paraguayhin 1887 perustaamaan saksalaiseen siirtokuntaan Nueva Germaniaan. Siitä oli tarkoitus muodostaa rasistisen syrjinnän malliyhteisö, mutta se ei paria vuotta pitempään toiminut, mutta ideat jäivät vanhassa Germaniassa tehokkaasti itämään.
Teosofisen ja antroposofisen liikkeen perustaja ja vapaamuurari Rudolf Steiner oli Nietzschen tavoin filosofi, joka höynäytti ison joukon ihmisiä okkultismiin, esoteriaan, homeopatiaan ja selvänäkijöiden ennusteita kuulemaan. Nietzschen ymmärtäjäkin hän oli, mutta ei hyväksynyt tämän maailmankuvaa kokonaisuudessaan. Ajatteli kuitenkin, että juutalaiset ovat arjalaisiin nähden ali-ihmisiä. Steinerin julkaiseman lehden nimi oli Lucifer Gnosis. Ordo Templi Orients -salaseurassa Steinerin arvo oli Suurmestari X°, ja tässä ominaisuudessa hän järjesti seuraajilleen tilaisuuksia Pyhän Graalin Temppelissä, joka oli siunattu kukonverellä, sammakonkudulla, sian sappinesteellä ja lampaan virtsarakolla. Näistä istunnoista lähetettiin yliaistillisia ajatusloitsuja eetteriin ja pian universumin informaatiokeskuksesta saapuikin vastauksia, osallistujat tempautuivat kuoresta ja hulahtivat tyhjyyteen.
Kun Tampereen taidemuseossa on parhaillaan kansainvälistä surrealismia esittelevä näyttely ”Jaettu uni”, sinne voisi jollekin seinälle heijastaa Heikki Kännön (kuvassa) romaanista näytteitä, sillä paikoin kirja on sivutolkulla pelkkää surrealismia. Ei kuitenkaan koko ajan, sillä yhdessäkin kohtaa vuonna 1922 normaalit realistiset muuttomiehet sanovat Aurealian Bennin uuden runoelman käsikirjoitusliuskat sisältävää arkkua ”vitun painavaksi”. Vaikka kyllähän arkirealismi tietenkin kuuluu osana siihen universumiin, jota Nietzsche ja Steiner sekä nyt Kännö tutkivat. Surrealismista eli omasta realismistaan juutalaiset sanovat, että syntisen enimmäisaika Gehennan liekeissä on yksi vuosi ja jokainen sapatinpäivä on rangaistuksen ulkopuolella.
kari.naskinen@gmail.com