perjantai 12. heinäkuuta 2024

Älylaitteet käräyttävät

Panin viime viikolla sykemittarin ranteeseen. Sunnuntaina ryhdyin tapani mukaan katsomaan televisiosta päivän moottoriurheilulähetyksiä. Aloitin klo 10.15 ja hyvin sujui, mutta 15.45 mittari piippasi ja ruudulle tuli teksti: ”Nouse jaloittelemaan.” Oli sen verran tiukka tilanne, että en voinut lähteä sohvalta, mutta nostin jalat ylös ja poljin ilmassa kuin polkupyörää pari minuuttia ja asia selvä.


Näin voi itseään hallita, kun ei muuten osaa. Erilaiset tekoäly- ja vakoiluvempaimet voi tulevaisuudessa ohjelmoida tarpeiden mukaan. Ranteessa oleva mittari saa
selville vaikkapa tiedot kirjaston lainauskuitista, jolloin ranteesta saattaa tulla hälytys: ”Olet nyt kahden kuukauden aikana lainannut vain dekkareita, ota seuraavalla kerralla jotain asiallisempaa.”

Kauppalaskut myös sujahtavat sähköisesti tällaiseen mittariin, ja se voi ilmoittaa, että olet viime aikoina ostanut liikaa punaista lihaa, nyt vaihdat välittömästi kalaan. Puhumattakaan juomisesta: Alkon kuiteista näkyy, että viinaa on haettu liikaa liian tiheästi, jolloin mittarin näytölle ilmestyy teksti: ”Varoit
us: sitä viskiä saat juoda enintään 56 cl viikossa.”

Eikä autolla saa ajaa lyhyitä kauppareissuja, vaan on käveltävä, ”
ja vaihda se bensakotterosi sähköautoon”.

Tällaista laitetta on osattava jotenkin hallita tai otettava tarpeen mukaan pois ranteesta ainakin sellaisessa tapauksessa, että sen tiedot välitty
isivät vaarallisesti perheen johonkin yhteiseen tietopankkiin. Jos on yön joron jäljillä, ei sovi, että älylaite on kirjannut yöpymisen Seurahuoneella tai Scandicissa. Omatekoiset selitykset on aina helpompi keksiä kuin väittää koneen tietoa virheelliseksi.

Tämän jutun tietenkin kirjoitin puujalkahuumorimielessä, mutta totta toinen puoli. Kaikesta sähköisestä maksamisesta tai muusta sähköisestä asioimisesta jää jälki: kauppa, kirjasto, terveyskeskus, taksi. Jos joku nörtti haluaa, nämä tiedot saa selville, ne voi yhdistää ja ko. henkilöstä saadaan kasaan aika täydellinen kuva. Samalla mahdollistuvat isot tietovuodot ja niillä esimerkiksi kiristäminen, kuten jo on tapahtunutkin. Mutta jos ei tähän sähköiseen järjestelmään suostu tai ei osaa sitä käyttää, on melko pahassa jamassa.

Tällä viikolla oli Helsingin Sanomissa uutinen siitä, että tekoäly osaa lukea jo ajatuksiammekin, koska se pystyy seuraamaan aivojen signaaleja sillä perusteella, mihin aivojen näkökeskus ohjaa näköhavaintoja kohdistamaan. Jos mies kadulla katsoo kaunista naista, eikä näe kadunreunassa olevaa Ferraria, tekoäly rekisteröi heti, että terve mies. Tällaista tekoälyviritystä on kehitetty Radboudin yliopistossa Hollannissa.

Ensi sunnuntai joka tapauksessa on taas
kova päivä: Tuukka Taposen Formula Regional -kilpailu ja Luka Sammaliston F4-kilpailu Mugellossa, Jesse Krohn, Konsta Lappalainen, Juuso Puhakka ja Elias Salminen Saksan GT-sarjan kilpailussa Nürburgringillä, prototyyppiautojen MM-osakilpailu Interlagosissa, Indycar-osakilpailu Newtonissa ja NASCAR-osakilpailu Poconossa. Tulee taas ilmapolkemista vai suljenkohan sykemittarin?

kari.naskinen@gmail.com