maanantai 29. heinäkuuta 2024

Opi perusasiat, se ei koskaan ole liian myöhäistä


Parnasson uusimmassa numerossa 3/2024 kirjailija Laura Gustafsson on lainannut kolumninsa otsikon Bertolt Brechtin runosta Oppimisen ylistys, jonka sävelsi Eero Ojanen 70-luvun alussa. Taas on oppimisen aika, kuten aina on. Laulussa sanotaan, että opi mies yömajassa, opi vaimo keittiössä, opi kuusikymmenvuotias, mene kouluun koditon, hanki tietoja vaikka palelet. Listaa voisi jatkaa vaikka millä mitalla ja laajentaa sitä niinkin, että oppikaa paremmin tekin Trumpin ja Putinin kannattajat missä olettekin.


Lau
ra Gustafsson kirjoittaa kuitenkin Suomesta ja on huolissaan nykytilanteesta. Hän vertaa sitä jopa vuoteen 1918: ”Kun valtaapitävät lahtasivat oman maan köyhälistöä, he sentään malttoivat odottaa, että maattomat nousivat aselliseen kapinaan. Nyt toimitaan proaktiivisesti (ennakoiden). Eihän se ole tappamista, jos vain poistetaan elämän edellytykset. Se on kannustamista kilpailussa.”

Taiteilijana Laura Gustafsson kiinnittää huomiota myös siihen, että hallituksessa olevan Perussuomalaiset-puolueen mielestä taide on turha luksustuote, jota kukaan ei todellisuudessa tarvitse. Siksi kulttuuritoiminnalta pitäisi poistaa yhteiskunnan tuki. Nekin rahat voisi kuluttaa hauskemmin kaljaan ja bensaan.

Pariisin olympiakisojen hienot avajaisetkin saivat persut ja kristilliset ”takajaloilleen”, koska niissä esitettiin muunkinlaista taidetta kuin humppafestivaalien ja kesäteattereiden harmitonta kaksimielistä nuhjaamista.

Olympiakisojen avajaisten esittäminen Ylen kanavalla lisätään siihen syntikuormaan, jolla perustelemalla perustavoite on Yleisradion toiminnan lakkauttaminen. Kuvalliseen tiedontarpeeseen kyllä pitäisi riittää Nelos- ja muut mainoskavat, Facebook ja Tiktok.

Samaan asiakokonaisuuteen kuuluu rauhanjärjestöjen rahoituksen lopettaminen, koska nyt ei puheissa ole rauhalle tilaa, se on jopa epäisänmaallista.

Tässä kaikessa on takana demokratian kaventaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan heikentäminen, koska kansa halutaan matalaksi (ja matalaotsaiseksi).

Brecht kirjoitti Oppimisen ylistyksen (Lob des Lernens) 1932 Äiti-näytelmään, joka perustui Maksim Gorkin romaaniin. Musiikin näytelmään teki Hanns Eisler, mutta Eero Ojanen sävelsi siitä oman versionsa Hannu-Pekka Lappalaisen suomennokseen. Nytkin teksti on ajankohtainen:

Opi kaikki aakkoset
Se ei riitä, mutta opi ne
Älä anna sen harmittaa vaan ala jo
Sinun täytyy tietää kaikki

Otsikkokuvani löysin, kun etsin Brechtin tekstejä. Kuvassa on Joachim Jastramin viisiosainen reliefi Kiitos oppimisesta (1972) Chemnitzissä perustuen Brechtin viiteen ylistysrunoon.

Eero Ojasesta (81) vielä sen verran, että jazzmies Ojanen tuli vedetyksi Kaj Chydeniuksen kelkkaan, kun Chydenius tarvitsi sovittajan Lapualaisoopperan lauluihin 1966. Ehkä vaikuttavin Ojasen sävellys on Pentti Saaritsan runo, jonka he tekivät nopeasti Salvador Allenden kuoleman jälkeen. Laulun alkuperäiset nuotit ovat Santiagossa Allende-museossa.

kari.naskinen@gmail.com