Roskasäästöpankkijohtajat pääsivät kuin koirat veräjästä

Sarjaelokuvassa Helsinki-syndrooma ei ainakaan vielä ole käsitelty omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy:n roolia pankkikriisissä. Arsenal perustettiin osaksi pankkituen hallinnointia ja se aloitti toimintansa vuoden 1994 alussa, tehtävänä ensisijaisesti säästöpankkien ongelmaluottojen hallinnoiminen. Vaikka sillä oli hyvin julkinen tehtävä, se toimi varsin itsenäisesti. Palasi asia mieleen, kun yksillä syntymäpäivillä äskettäin tapasin asiasta kirjan tehneen oikeustieteen lisensiaatin Pertti Eilavaaran, joka on hoitanut professuuria Lapin yliopistossa ja ollut Jean Monet -oppituolin haltija. Eilavaara on profiloitunut erityisesti eurooppaoikeuden ja hallinto-oikeuden asiantuntijaksi. Kirjassaan Pankkituen hallinto (Pandecta, 1994) hän totesi, että Arsenal hoiti pankkitukiasiaa kantamatta siitä mitään julkista vastuuta. Arsenal pystyi periaatteessa kieltäytymään käyttämästä pankkitukea valtiolle hyödyllisellä tavalla ilman sanktioita. Käytännössä tämä tarkoitti, että eduskunnan budjettivaltaa oli tosiasiallisesti siirtynyt Arsenalille, jonka osakkaina olivat valtio (69 %) ja valtion vakuusrahasto (31 %).

Oman selustansa roskapankki Arsenalin johto oli tukevasti turvannut. Sen kuudelle hallituksen jäsenelle ja toimitusjohtajalle oli otettu 20 miljoonan markan vakuutus mahdollisten kömmähdysten varalta. Arsenalin palvelukseen otettiin noin 550 ihmistä, joista valtaosa tuli Suomen Säästöpankki Oy:stä. Joitakin sp-johtajia otettiin myös valtion vakuusrahaston palkkalistoille. Entiset säästöpankkijohtajat siis jatkoivat leppoisasti siitä, mihin möhlimistensä takia olivat jääneet, eikä jääviysongelmista välitetty. Tämä nimityspolitiikka heitti heti alkuunsa epäilyttävän varjon Arsenalin toiminnan ylle.

Tämä johti kummiin tilanteisiin. Entiset pankinjohtajat hoitivat Arsenalissa sellaisten yritysten asioita, joiden kriisihallituksiin he olivat aikaisemmin kuuluneet. Eilavaara: ”Tuntuu yhteiskunnallisesti perusteettomalta, että Arsenalin johtaviin tehtäviin valittiin pääasiassa sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet osaltaan aiheuttamassa arviointi- ja muilla virheillään pankkituen tarpeen.”

Helsinki-syndroomassa käydään läpi kuvitteellista tapausta, jossa pankinjohtaja suoraan huijasi yrittäjäperhettä. Arsenal jatkoi samaa touhua. Tiettävästi se osti ylihintaan omaisuutta sellaisilta yrityksiltä, joilla oli isot vastuut, ja vastaavasti myi alihintaan sellaisille yrityksille, joiden kanssa Arsenalin henkilöstöllä oli ollut aiemmin yhteistyötä muissa yhteyksissä. Eilavaaran kirjassa otettiin esille sellaisiakin koplauksia, joissa Arsenal ja Kela olivat yhdessä järjestämässä erikoisia omistusjärjestelyjä:

”Yrityksen omistajat on vapautettu aikaisemmista takausvastuistaan kokonaisuudessaan sillä perusteella, että yrityksen velkataakkaa oli kevennetty omistuksen säilyessä samana. Pulmallisimpia ovat tilanteet, joissa jo kerran rahoitettu yrittäjä, jonka yritys on ajautunut Arsenalille, perustaa uuden yhtiön ja ostaa Arsenalilta huomattavan edulliseen hintaan jo kerran aikaisemmin rahoitetun sijoituskohteen. Uskottavuus kärsii pahoin, jos tällaisen yhtiön takana on entisiä säästöpankkijohtajia, jotka ovat rahoittaneet ko. kohteen alunperin luototusohjeita rikkoen.”

Varsinaisen pankkituen pääasialliset saajat olivat SKOP, STS-Pankki, Suomen Säästöpankki ja Arsenal. Tukea annettiin rahallisesti 61 miljardia markkaa ja takauksina 28 miljardia. Veronmaksajien lopulliseksi kokonaistappioksi pankkikriisistä on arvioitu noin 50 miljardia markkaa eli nykyrahassa noin 10 miljardia euroa. IMF:n raportin mukaan pankkikriisi maksoi Suomessa 12,8 % bkt:stä, Ruotsissa 3,6 % ja Norjassa 2,7 %. Suomen malli ei ollut toiminut, vaikka kuinka oli kyykytetty yksityisiä velallisia.

Helsinki-syndroomassa käsitellään yhden kyykkyyn ja lopulta itsemurhaan ajetun yrittäjän tapausta. Isänsä yrityksen takaajaksi 18-vuotiaana houkuteltu Elias Karo (roolissa Peter Franzén) vaatii panttivangeikseen ottamaa neljää toimittajaa selvittämään pankin ja pankinjohtajan toimia isänsä yrityksen alasajossa ja omaisuuden haltuunotossa. Elias on 30 vuotta kärsinyt antamansa takauksen maksuvelvoitteista, ja koronaviruspandemia on vain pahentanut hänen oman yrityksensä asioita. Sarjan neljäs jakso tulee sunnuntai-iltana.

Pertti Eilavaara: ”Miksi yritysten tervehdyttäminen julkisin varoin tapahtuu salassapitoperusteen alaisena, kun jo vähäisenkin myönnetyn sosiaali- tai opintoavustuksen summa on julkinen hallintopäätöksen osana?”

kari.naskinen@gmail.com