Ilmajoella
Ilkan
kentällä, jolla on kokoa neljä hehtaaria, esitettiin 1977 ja 1978
Jorma Panulan
ooppera
Jaakko
Ilkka. Se
kuuluu niihin suomalaisiin ”karvalakkioopperoihin”, jotka vasta
myöhemmin ovat nousseet enemmän arvoonsa. Helsingin
Sanomien ooppera-arvostelija Hannu-Ilari
Lampila kirjoitti
amerikkalaiseen oopperakirjaan Tietoniekat:
Ooppera (WG
1982) erikseen
suomalaista painosta varten ja siinä hän totesi,
että Panulan oopperan
levytystä
on pidettävä lähinnä kuriositeettina, josta on eniten iloa
niille, jotka ovat nähneet esityksen Ilmajoella. Muilla kirjassa
esittelemillään oopperoilla, joista myös oli tehty levytykset,
Lampila sanoi olevan suuri taiteellinen arvo; nämä ovat Aarre
Merikannon Juha,
Leevi
Madetojan Pohjalaisia,
Aulis
Sallisen Ratsumies
ja
Punainen
viiva sekä
Joonas
Kokkosen Viimeiset
kiusaukset.
Kuuntelin
Jaakko
Ilkan nyt
ensimmäisen kerran. Ilmajoella en ole käynyt, ja kyllä Lampila
sikäli oikeaan osui, että ei tämä levyltä kuultuna vaikuttanut
ollenkaan sellaiselta spektaakkelilta, jollainen se paikanpäällä
on varmaan ollut. Esiintyjiä oli lähes 400
ja mukana oli myös 40 ratsuhevosta. Epäilemättä
vaikuttava esitys, sillä
näyttämöala
oli 20 kertaa suurempi kuin nykyinen jokirannan näyttämö, joka
sekin on iso. Musiikki sinänsä toimii kaikessa kansanomaisuudessaan
hyvin. Se on modernia, mutta ei läheskään pahinta lajia
nykymusiikkia. On kauniita ja
vihaisia
lauluja, marsseja rytmittäviä poljentoja, hempeitä viisuja ja
jokin hymnintapainenkin. Aitoon tunnelmaan ei kuitenkaan pääse,
koska kavioiden
kapsetta ja muuta oheismateriaalia ei kuulu
Helsingin Kulttuuritalolla ja Ilmajoen seurakuntasalissa
1979 äänitetyltä levyltä. Edvin
Laineen ohjaamassa
kantaesityksessä olleista solisteista keskeisimmät ovat myös tällä
levyllä: Jaakko
Ilkkana
Tuomo
Häkkilä,
Katariina
Ilkkana
Ritva Auvinen,
Klaus
Fleminginä
Jorma
Falck,
Kylmä-Jyränä
Eero Piirto
ja
Pouttuna
Jorma Hynninen.
Panula
sävelsi oopperan
Aarni
Krohnin maakuntahenkeä
kohottavaan
librettoon,
joka perustuu historiallisiin tapahtumiin Nuijasodan
vuosilta 1500-luvun lopulta:
”Apua otetahan mistä saarahan” ja vaikkei saataisikaan, ei
periksi anneta:
”Ei Pohojanmaa oo Suomi, jota herrat komentaa” – ja lainataan
myös Kaarlo Kramsun
tunnettua
Ilkka-runoa:
”Ei oikeutta
maassa saa, ken itse sit ei hanki”.
Mitä minä
muutamia pohjalaisia tunnen, niin tätä Ilkan henkeä heissä on
edelleen: ”Puolustamme maatamme, oli vastass´ venäläänen,
saksi, juutti tai ruotsikko - - - Vapaata Pohojolaa rakastamme ja
maatamme puolustamme.”
Huonosti siinä Jaakko Ilkalle
silti kävi. Tuli selvä tappio Ruotsin kuninkaan käskynhaltijana
toimineen Klaus Flemingin
joukoille.
Ilkan
talonpoikausjoukko
hajosi, kun varsinkin ruotsinkieliset
pettivät kumppaninsa ja
siirtyivät
tappion häämöttäesssä
Flemingin puolelle. Nuijasota
loppui
ja kuusi nuijapäällikköä mestattiin
Isonkyrön
kirkolla. Heidän
ruumiinsa
vietiin
jokaisen omalle kotipaikkakunnalle teilinpyörien päälle
näytteille. Jaakko Ilkan ruumista pidettiin teilinpyörän päällä
Ilmajoen kirkolla.
Tässä postikorttikuvassa on Ilkan monumentti (1924) kuvattuna Oy Valistuksen opetustaulusta. Vieressä näkyy vähän Ilmajoen vanhaa kirkkoa, joka purettiin nykyisen kirkon valmistuttua 1766. Muistomerkkiä ympäröi Ilkan kenttä, jonka lähellä Kyrönjoen rannassa järjestetään nykyisin Ilmajoen musiikkijuhlat.
EUROLLA KIRJASTOSTA
Löysin tämän Lp-levyn kirjaston poistohyllystä, eurolla sai omaksi. Eikä tästä ole kuin muutama kuukausi, kun samasta hyllystä nappasin dvd:n (1979), jolla Dieter Fischer-Dieskau laulaa Franz Schubertin Winterreisen. Monta muutakin on löytynyt, esimerkiksi Sallisen Punaisen viivan dvd (2009) ja Michael Cacoyannisin Kerro minulle, Zorbas (1964). Eilen jatkui: eurolla Zachris Topeliuksen kirja Matkustus Suomessa (1873), joka on kuitenkin uusintapainos vuodelta 1984 ja sen on toimittanut ja siihen esipuheen kirjoittanut Aarni Krohn, siis sama mies kuin kirjoitti Jaakko Ilkan libreton. Miksihän näitä täysin toimivia levyjä pannaan poistoon – eipä silti, kyllä ottajia on.
kari.naskinen@gmail.com
