keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Kesäinen leikki loppuu tragediaan

Maj-Britt Nilsson ja Birger Malmsten

”Päivät olivat kuin helmiä kultalangassa”, muistelee Marie elämänsä parasta kesää Ingmar Bergmanin elokuvassa Kesäinen leikki (1951). Jean-Luc Godard sanoi sitä aikoinaan maailman kauneimmaksi elokuvaksi ja Francois Truffaut arvioi Bergmanin koskettavimmiksi elokuviksi Kesäisen leikin, Kesän Monikan kanssa, Talven valoa ja tv-elokuvan Riitti. Parasta ottaa tähän erityisasiantuntija Jörn Donnerin lausunto: ”Elokuva käyttää hyväkseen kaikki Pohjolan kesän ominaisuudet, mutta niiden vertauskuvallisuus ei ole elokuvan sisällön kannalta mitenkään ylikorostettu. Kesäinen leikki näytellään auringon paistaessa, hämärässä, siinä on tanssia ja leikkiä, juhannusyön hetkiä, veden liikkumattomuutta ja saaristomaisemia."

Sitten on kuitenkin muutakin. Gunnar Fischerin maalaileva kuvaus Tukholman saaristosta sekä Joutsenlampi-baletin harjoituksista ja esityksestä on siis kaunista, mutta kun on kysymys Bergmanista, ei tähän jäädä. Kertomus kultaisesta kesästä vaihtuu tragediaksi, kun kaikki helmet on kerätty ja kun huomataan seassa olevan myös ikävästi tummuneita helmiä.

Primaballerinana tanssiva Marie saa harjoitusten jälkeen paketin, jossa on yllättäen hänen ensimmäisen rakkautensa Henrikin päiväkirja 13 vuoden takaa. Marie oli tavannut Henrikin vieraillessaan setänsä ja tätinsä kesäasunnolla saaristolla. Mieleen palaavat muistot, jotka päättyvät kahden kuukauden kesäromanssin jälkeen Henrikin kuolemaan tämän loukattua itsensä kalliorannalta veteen sukellettuaan. Kun Marie ja Erland-setä käyvät sairaalassa katsomassa kuolevaa Henrikiä, näkee Erland tämän päiväkirjan potilashuoneen pöydällä ja panee taskuunsa. Nyt 13 vuotta myöhemmin Erland on lähettänyt päiväkirjan Marielle. Päiväkirjan sisällöstä ei katsojille kerrota, mutta siinä on ilmeisesti ikäviä asioita.

Pääosa elokuvasta käsittelee takaumana Marien ja Henrikin kesää. Tämä on sitä ”maailman kauneinta elokuvaa”, mutta varjoja alkaa jo nousta. Marie on Erlandin keveiden lähentymisyritysten kohteena ja Henrik pääsee niistä jyvälle. Taivaalle kerääntyy tummia pilviä, Henrik on mustasukkainen ja Marie inhoaa jonkin linnun rumaa rääkäisyä.
Mielenkiintoinen erikoisuus elokuvassa on viivapiirrosanimaatio, joka kesken hääsuunnitelmien viittaa jo vaikeuksiinkin.

Henrikin kuoltua Erland ilmoittautuu lohduttajaksi. Marie sanoo vihaavansa Jumalaa ja koska Bergmanin elokuvassa ollaan, Marie myös sanoo sylkevänsä Jumalaa naamalle, jos kohdalle osuu. Erland ”pystyttää muurin” Marien muistojen ja Henrikin väliin ja onnistuukin siinä, mutta pysyvää suhdettä ei kuitenkaan synny. Päiväkirjan saatuaan Marie lähtee vierailemaan Erlandin luona, jossa tuo julki inhonsa siitä, että oli jossakin vaiheessa antanut Erlandin kajota itseensä. Erland oli yrittänyt pyyhkiä Marien surua pois paneskelemalla.

Elokuvan lopussa
Joutsenlammen esitys onnistuu hyvin. Marie puhdistaa kasvonsa meikeistä ja katsoo peiliin. Menneestä puhdistuneen Marien nähdään vielä suutelevan uutta ystäväänsä Davidia. Tällaista se nuoruus teettää, iloa ja murhetta, kaunista ja rumaa. Huonoistakin asioista voi ehkä kuitenkin selvitä. Godard kirjoitti, että Marien yksi silmäys peiliin riittää lähettämään hänet etsimään kadotettua paratiisia ja uudelleen löydettyä aikaa.


Bergmanille itselleen kesä ja rakkaus -aihe oli ilmeisen läheinen, kuten hän on kertonut. Ingmar oli 16-vuotias, kun heidän perheensä vietti kesän Ornöllä. Ingmar oli laiha, änkytti, niuhotti ja luki Nietzscheä, eikä osallistunut lähistön muiden poikien touhuiluun. Saarella sattui olemaan myös samanikäinen tyttö, jonka kanssa Ingmarille syntyi ujo rakkaus. Se kuitenkin kuoli syksyn tullessa, ja tästä kesästä tuli pohja Kesäiselle leikille.

Elokuvan tehdessään Ingmar Bergman oli 32-vuotias ja Mar
ien roolin esittänyt Maj-Britt Nilsson 26-vuotias. Seuraavana vuonna Maj-Britt Nilsson oli mukana Bergmanin Odottavissa naisissa, mutta sen pitempään kaunis Maij-Britt ei ollut Bergmanin naisklaanissa. Edelleen hän kuitenkin teki elokuvarooleja ja 1951 avioitui ohjaaja Per Gerhardin kanssa ja näytteli useissa merkittävissä rooleissa myös Tukholman Vasa-teatterissa vuoteen 1985 asti.

kari.naskinen@gmail.com