perjantai 5. marraskuuta 2021

Olipa kerran Lahden taideinstituutti…


Lahden taidegraafikot ry. juhlii huomenna lauantaina 40-vuotista toimintaansa Sammonkatu 8:ssa. Kutsukortissa sanotaan ironisesti, että tilaisuudessa voi tavata myös Lahden entisen taideinstituutin väkeä. Taideinstituutti toimi samoissa tiloissa, kunnes Päijät-Hämeen koulutuskonserni ja Lahden ammattikorkeakoulu lakkauttivat sen 2016. Tänä vuonna taideinstituutti olisi täyttänyt 50 vuotta. Kuva on taideinstituutin viimeisestä kevätnäyttelystä, jossa oli esillä viimeisten sieltä valmistuneiden taitelijoiden teoksia.

Kun nykyisin lukee esimerkiksi taidenäyttelyi
hin ja muita alaan liittyviä uutisia, niissä on yllättävän usein maininta taiteilijan yhteydessä, että hän valmistui Lahden taideinstituutista silloin ja silloin. Eikä ihme, sillä taideinstituutista ehti valmistua yli 600 ammattilaista maalaustaiteeseen, taidegrafiikkaan ja kuvanveistoon. Lahden taideinstituutti oli Suomen merkittävimpiä kuvataiteen koulutusohjelmia Taideyliopistoon kuuluvan Kuvataideakatemian, Kankaanpään taidekoulun ja Limingan taidekoulun ohella. Nämä muut vielä toimivat.

Vaikka Lahti on suurimmalle osalle ulkopuolisista leimallisesti urheilukaupunki, niin taide-elämä on aina kuulunut merkittävällä tavalla Lahden identiteettiin. Ensi vuonna avautuu myös uusi visuaalisten taiteiden museo Malva, jonka kyljessä muutaman korttelin päässä olisi suonut myös taideinstituutin yhä olevan.

Taideinstituutti oli
suuressa maineessa. Rehtoritkin olivat kovaa luokkaa, mm. Esko Tirronen, Arto Pennanen, Matti Kulmala, Reino Hietanen ja Antti Salokannel. Opettajina ehtivät toimia esimerkiksi Timo Aalto, Leila Hietala, Unto Hietanen, Raimo Kanerva, Matti Koskela, Olavi Lanu, Kirsti Nenye, Paul Osipow, Olavi Pajulahti ja Pentti Sammallahti.

Sitten tulivat taideinstituutin 40-vuotissyntymäpäivät 7.1.2012 ja lahjaksi taideinsituutti sai ilmoituksen lopettamispäätöksestä. Lahtelainen kulttuuriekspertti Tarmo Virtanen kirjoitti blogissaan: ”Alasajon varsinaiset toimeenpanijat ovat olleet Päijät-Hämeen koulutuskonsernin toimitusjohtajat ja Lahden ammattikorkeakoulun kaksi rehtoria - Arvo Ilmavirta molemmissa tehtävissä ja Risto Ilomäki jälkimmäisessä. Ilmavirran pääkoulutusala oli vesi- ja viemäri-insinööri, Ilomäen autoinsinööri. Heitä kiinnostivat vain oppilaista saatava valtionapu, ei taide eikä muotoilu. Siksi herrat insinöörikoulutuksensa mukaisesti ehdottivat opetusministeriölle kaiken Lahden ammattikorkeakoulun alaiseksi liitetyn taidekoulutuksen lopettamista ja Lahden Muotoiluinstituutin supistamista linja kerrallaan sekä samalla insinöörikoulutuksen laajentamista. Lahtelaismedioissa he valehtelivat valtion tehneen lopettamispäätöksen, eivätkä kuntapäättäjätkään aina tienneet asioiden todenperäisyydestä - onneksi opetusministeriön asiakirjoissa asia on oikein dokumentoitu ja nähtävillä.”

Lisäksi Ilmavirran ja Ilomäen aikana hävitettiin Muotoiluinstituutista elokuva- ja tv-koulutus, samoin ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutti sai lakkautuspäätöksen.

Ne taideinstituutin kevätnäyttelyt olivat minullekin antoisia monta kertaa, ostinkin muutamia teoksia valmistuneilta opiskelijoilta: Helka Rissanen (2000), Anna Päivinen (2010), Katri Piri (2012), Anssi Uusnäkki (2015), Lila Vainikka (?).

kari.naskinen@gmail.com