keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Kun tutustuu menneisyyteen, voi löytää myös tulevaisuuden


Moskovassa arkeologiaa opiskeleva Laura lähtee junalla Murmanskiin katsomaan
10 000 vuotta vanhoja petroglyfejä, kalliopiirroksia (kreikankielinen sana petra tarkoittaa kalliota ja glyph veistämistä). Elokuvassa Hytti nro 6 Laura sanoo, että ihmisen on tunnettava historia, ennen kuin voi panna nykyisyyden paikalleen. Ensin Moskovasta Pietariin 650 km ja sitten vielä 1450 km Kirovin radalla Murmanskiin. Matkalla Laura elää nykyisyyttä ja Jäämeren rannalla keskellä talvea hän löytää myös tulevaisuuden. Lähtiessään Murmanskin avolouhosalueelta taksilla taas kohti rautatieasemaa hän saa paperilapun, jossa oleva viesti panee katsojan toivomaan, että Juho Kuosmanen tekisi elokuvalleen myös jatko-osan siitä tulevaisuudesta.

Elokuvasta on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Se on
saamiensa kehujen arvoinen. Elokuva perustuu Rosa Liksomin romaaniin (WSOY, 2011), mutta matkanpää on vaihtunut Ulan Batorista Murmanskiin. Asiaan tämä ei kuitenkaan vaikuta, kuten Kuosmanen on sanonut: ”Kun Rosa näki tämän eka kertaa, hän sanoi, että ettehän te muuttaneet siitä mitään.”

Vaikka Lauran matka päättyy optimistisesti, on siinä myös suurta haikeutta ja ja elämän loppumisen tiedostamista, ei vielä nyt, mutta ajallaan kuitenkin. Tätä korostaa se, että elokuvan viimeiset kohtaukset on kuvattu samoissa Teriberkan maisemissa, joissa Andrei Zvjagintsev kuvasi äärimmäisestä vääryydestä ja lohduttomuudesta kertovan Leviathanin (2014). Kuvat ovat kuin maailman reunalta, josta ei enää etemmäs pääse. Asioilla ja elämällä on loppunsa. Tästä huolimatta on tehtävä matkaa, kuten Laura. Jos jää paikalleen, kuihtuu.


Juna sen sijaan ei ole paikallaan. Kuosmanen on sanonut, että tähän aiheeseen tarttumista saattoi myös edesauttaa Peter von Baghin kirja Junassa, (WSOY, 2011), jossa käydään läpi junaelokuvien klassikoita ja julistetaan rakkautta sekä elokuvaa että junia kohtaan. ”Junaan ja elokuvaan liittyy puhdas mielihyvän kokemus”, kirjoittaa von Bagh. ”Junassa tapahtuva elokuvajakso on usein jotain enemmän kuin todellisuutta imitoiva kuvaus. Ajan ja tilan tuntu kokee muodonmuutoksen. Tosiasiat ja fantasiat sekoittuvat.”

Junan teepannu
Kuosmasen elokuvassakin on näin. Tosiasiat kuitenkin nousevat hyvin esille, kuten omasta kokemuksestani saatoin havaita. Muutama vuosi sitten matkustimme samalla radalla, valokuva-albumin m
ukaan hytissä nro 7, ja meillä sama juttu kuin Lauralla: samaan hyttiin tuli myös kaksi venäläistä miestä, toinen oli lomareissulta Murmanskiin palaava psykiatri ja toinen niin ikään lomalta palaava sotilas. Me jäimme pois Vienan Kemissä, joten psykiatrilla ja solttupojalla oli vielä melkein toinen puoli matkasta jäljellä.

Lauralla tilanne on aluksi hankala, koska samassa hytissä matkustaa Murmanskin nikkelikaivokselle töihin menevä Ljoha. On aikamoisessa kännissä, kun Laura astuu hyttiin. Kun juna pysähtyy Pietarissa, meinaa Laura
tämän takia jo palata takaisin Moskovaan. Hyvä silti, että Ljoha on mukana, sillä alunperin Lauran kanssa piti matkustaa hänen lespokaverinsa Irina. Tämä on yllättävää sikäli, että Rosa Liksomin kirjassa ei lespoja ole. Tätä tämä nykyaika kuitenkin teettää. Kun Ljoha on ensimmäisen yönsä nukkunut, tilanne onneksi selkeytyy ja elokuvassa päästään varsinaisesti asiaan. (Hytti nro 7:ssä vain minä join votkaa.)

Mielenkiintoisen asian aiheen käsittelystä on kertonut yhtenä käsikirjoittajana toiminut virolainen Livia Ulman. Hän oli löytänyt luonnehdinnan amerikkalaisen Edward Hopperin maalauksesta Compartment C Car (1938). Hopperin ihmiset antavat vaikutelman ihmisistä, jotka yrittävät paeta jotain. He ovat mukana itsestään eivätkä näytä saavan elämäänsä kuntoon. He pakenevat muiden yhteiskunnasta ja haluaisivat paeta itseään. He eivät ole varsinaisesti kotona missään, eivät huoneessa tai ulkona, eivät töissä tai leikkimässä, eivät yksin eivätkä muiden kanssa. Siksi he ovat liikkeellä. Heidän kotinsa on rautatieasema, valtatieravintola, huoltoasema, hotelli tai motelli, junaosasto, välipalabaari, teatterin aula, elokuvatalo. He menevät jonnekin, mutta eivät pääse perille. Heillä on persoonallisuuden piirteitä, jotka näyttävät toisensa poissulkevilta. He ovat liikkuvia ja levottomia, mutta silti staattisesti sidottu johonkin paikkaan, josta he eivät todennäköisesti koskaan pääse pakoon.

Ei tämä aivan yksiin mene sen paremmin Lauran kuin Ljohankan tilanteen kanssa. Molemmilla on selvä päämäärä, joskin yksi Lauran matkalta soittama puhelu Irinalle antaa vaikutelman, että paostakin saattaa olla kysymys, vaikka pakenija onkin Irina. Aina ei tarvitse paetakseen lähteä pois jostakin ja johonkin, voi paeta myös omalla paikallaan pysyen.

Päärooleissa Seidi Haarla (37) ja moskovalainen Juri Borisov (29) ovat loistavia. Parasta näyttelemistä suomalaisissa elokuvissa pitkään aikaan. Elokuvassa puhutaan pääasiassa venättä, kun Seidi Haarlakin on saanut koulutuksensa Pietarin teatteriakatemiassa + valmistunut Suomen Teatterikorkeakoulusta 2015. Tämä on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.

Juri Borisov on tehnyt jo paljon sekä elokuvia että tv-sarjoja. Nimiroolistaan AK-47-rynnäkkökiväärin keksijän Mihail Kalashnikovin elämäkertaelokuvasta (2020) hän sai Venäjän kansallisen elokuvataiteen ja tiedeakatemian myöntämän Kultainen kotka -palkinnon. Cannesin elokuvajuhlilla Borisov edusti Hytti nro 6:n lisäksi Kirill Serebrennikovin scifi-elokuvaa Petrovy v grippe, joka sai siellä palkinnon kuvauksesta.

Juho Kuosmasen seuraava työ on Khadar Ayderus Ahmedin ja Siiri Halkon kanssa ohjaama tv-sarjaelokuva Zone B, joka saa ensiesityksensä alkuvuodesta 2022.

kari.naskinen@gmail.com