Näkyvät paholaiset

Huomasin pyöritteleväni päätäni elokuvateatterissa. Suomalainen dokumenttielokuva, vaikkakin intialaisen Rahul Jainin ohjaama Invisible Demons – Tuhon merkit on karmeampi kuin pahimmat sarjamurhaajaelokuvat. Se kertoo 15 miljoonan asukkaan Delhistä, joka ennen pitkää tukehtuu ja kuolee saasteisiin, jos ei jotain radikaalia muutosta saada aikaan. Elokuvan englanninkielinen nimi tarkoittaa näkymättömiä paholaisia, mutta kyllä ne ovat jo näkyvissäkin, kaksi niitä on: saastuminen ja ilmastonmuutos. Kun tähän vielä lisätään koronavirus, johon Intiassa on kuollut jo 470 000 ihmistä, niin hirvittää.

Delhin tv-uutislähetyksissä kerrotaan päivittäin kaupungin saasteindeksistä, mitä se oli aamulla ja mihin se oli noussut iltaan mennessä – siinä missä meillä tänä iltana säätiedotuksessa ennustetaan, että huomiseksi on tulossa kivasti pakkasta 5 tai 7 astetta. Eikä ratkaisumahdollisuuksia Intiassa ole monta. Ainot todelliset keinot olisivat teollisuuden ja liikenteen lopettaminen, lannoitteiden ja kasvinsuojelumyrkkyjen kertakaikkinen kieltäminen, ainakin muovin estäminen pakkausmateriaalina ja mitä näitä nyt olisi.

Ei mene tasan. Edellisessä jutussani kirjoitin pohjoismaisesta hyvinvointionnelasta, nyt maapallon toiselta puolelta, jossa kaikki asiat ovat päin helvettiä.

Elokuva alkaa puistosta tai hienon talon pihapuutarhasta, jossa talonmies levittää bensamoottorilla käyvällä puhaltimella hyönteismyrkkyä, koko puisto täyttyy melusta ja paksusta savusta. Sen jälkeen autotallista lähtee iso maasturi liikenteeseen, joka on aina jumissa, vaikka kadulla olisi yhteen suuntaan 15-20 ajokaistaa.

Tilanne Delhissä on kestämätön. Siellä kuolevista ihmisistä kymmenen prosenttia kuolee ilmansaateisiin. Eikä kaupungin läpi kulkeva Jamuna-joki tarjoa enää minkäänlaista apua. Eräs mies sanoo elokuvassa, että 30 vuotta sitten joen vettä saattoi vaikka juoda, mutta nyt se on saastevaahdon peitossa, koska teollisuus syytää siihen prosessivesipäästönsä. Delhin köyhimmällä väestönosalla on jatkuva vesipula, eikä siihen ole mitään helpotusta, koska vettä ei voi keneltäkään lainata. Rahaakin on helpompi saada kuin puhdasta vettä.

Ilma Delhissä on välillä niin saastuneen harmaa, että autoilla pitää ajaa pitkätvalot päällä keskellä päivääkin. Koulujakin on suljettava viikoksi tai pariksi, ettei lasten tarvitse lähteä kodeistaan hengittämään koulumatkoilla saastetta.

Delhin neljä korkeinta paikkaa ovat vuoria, jotka ovat syntyneet, kun kaatopaikat ovat kasvaneet jättiläismäisiksi. Kaatopaikoilla elää myös lehmiä ja härkiä etsien ruokaa, joksi paremman puutteessa käyvät myös muovipussit.

Ilmastonmuutos tietenkin vaikeuttaa tilanteeseen dramaattisesti. Tuotantoyhtiö Toinen katse Oy:n tehdessä elokuvaa Delhissä kerrottiin tv-uutisissa, että lämpötila oli päivällä kesäkuussa 49,2 astetta. Ihmiset siellä ovat tottuneempia kuumuuteen kuin me täällä onnellisessa Pohjolassa, mutta liika on liikaa sielläkin, varsinkin kun hellejakso kestää ja kestää. Sadetta tuovaa monsuunikautta odotetaan, mutta kun se alkaa, ollaan toisessa äärimmäisyydessä tulvien ja joka paikkaan seilaavan saasteroinan kanssa.

Elokuva on 70 minuuttia pitkä. Iikka Vehkalahden tuottamana ja Tuomo Hutrin kuvaamana sen sanoma on selvä: pyrkiessään mahdollisimman nopeaan taloudelliseen kasvuun ihminen louhii biosfääriä, eikä pysty enää näkemään kaiken alkulähdettä luontoa, joka on tuhoutumassa. Delhissä saaste- ja ilmastokriisin seuraukset eivät ole tulevaisuuden uhkakuvia, vaan nykyaikaa.

Vehkalahti ja Jain tapasivat Intiassa, yhteys syntyi ja Vehkalahti oli tuottamassa jo Jainin edellistä elokuvaa Machines (2016), joka kuvaa epäinhimillistä työtä valtavassa tekstiilitehtaassa Gujaratissa Intiassa. Työntekijöiden haastatteluilla Jain kertoo eriarvoisuudesta ja sorrosta, ihmisistä ja koneista. Invisible Demons on sitäkin isompi elokuva, kuten Jain on sanonut: ”Lajistamme on tullut syöpä, joka tuhoaa planeetan. En puhu oikeastaan homo sapiensseista, vaan lajimme kapitalismin värittämästä ajattelusta. Tämä ajattelumalli on levittäytynyt kaikkeen toimintaamme eikä kukaan tunnu tietävän, miten tätä hulluutta voisi enää lopettaa. Yksi surkeimmista ajatuksista on, että maksamme kovan hinnan vain hyödyttääksemme hyvin pientä joukkoa varakkaita ihmisiä. Näillä ihmisillä on käytössään lähes rajattomat resurssit suojata itsensä ja siksi he eivät ole kiinnostuneita ratkaisemaan ongelmaa.”

Rahul Jain tuntee asian hyvin, sillä hän itse sanoo olevansa ”ilmastointilapsi”. Rikkaiden vanhempien lapsena hän on aina kasvanut viileässä kodissa, jossa ilmastointilaite ratkaisee ongelmat. Ei koskaan ole kuuma eikä kylmä, kunhan voimalat vain tuottavat sähköä ilmastointilaitteen pyörittämiseen, kivihiilellä tai millä tahansa, kunhan pyörii.

Köyhemmille ei jumalistakaan ole avuksi. Elokuvan yhdessä kohtauksessa jokin jumalapatsas upotetaan saastevaahtoiseen Jamunaan. Mene sinne, kun sinusta ei mihinkään ole.

Toinen katse Oy:n ohella toisena tuottajaosapuolena oli saksalainen Ma.Ja.De Filmproduktion ja elokuvan suurin rahoittaja oli Participant Media (Los Angeles). Tuotantoa tukivat myös Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio ja AVEK.

kari.naskinen@gmail.com