sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Ylitöitä ilman pyhäkorvauksia

Tänään on ollut kova päivä. Ensin aamulla piti katsoa nauhoitettuna viime yön Indycar-kilpailu, jonka jälkeen tulivat yhdessä pötkössä neljältä eri kanavalta F3, Moto 3, Euroopan Le Mans -sarja, F2, Moto 2, Porsche-cup, Moto GP ja F1. Kohta tulee vielä elokuva Hell or High Water, joka edellisen katsomiskerran perusteella on hyvä nykyajan ”länkkäri”, ja sitten vielä NASCARin osakilpailu. Työtä vuorotta yli puoli vuorokautta, eikä tästä ylityöurakasta saa edes minkäänlaista pyhätyölisää eikä se vaikuta ansioturvaan.

Hyvä silti, koska koronahiljaisuuden aikana varsinkin sunnuntait olivat tylsiä kaikkien muidenkin urheilulajien ystäville. Olivat kuin joskus ennen, jolloin kaiken huipuksi esimerkiksi F-ykkösten kilpailut tulivat MTV:n tavalliselta kanavalta. Kun mainoskatkolta palattiin,
Matti Kyllönen jatkoi taas värikästä selostustaan: ”Voi voi voi, nyt Häkkisen Maklareni on hyytymässä – ai jaha, ei olekaan, kun tämä onkin hidastus. Mutta missä on Tsei Tsei?”

Nyt selostukset ovat amma
ttitaitoisempia: ”Huono setappi indikoi aksidenttia tai ainakin putoamista podiumilta. Voi se ionisoitua myös penaltiksi.”

kari.naskinen@gmail.com