lauantai 6. kesäkuuta 2020

Jorma Lusenius ja Sinisorsa

Siniset Renault 8 Gordinit olivat tuttu näky autourheilussa 1960-70-lukujen taitteessa. Parhaiten näistä Sinisorsista muistetaan Jorma Lusenius, joka tänään täyttää 80 vuotta. Luseniuksesta tuli 1968 Renaultin maahantuojan Autorex Oy:n rallitallin ajaja, ja toisena tallikuskina oli viisi vuotta nuorempi Pentti Airikkala.

Luseniuksen Rellun tuttu rekisterinumero oli BSX-1. Ensimmäisen kilpailunsa tällä autolla ”Lussari” ajoi Jyväsjärven jäärata-ajoissa. Sitä ennen hän oli jo kilpaillut kansainvälisissäkin ralleissa Minillä, Lancialla ja Datsunilla. Autorexin kautta Lusenius sai mahdollisuuden osallistua Ranskassa ralleihin myös Renaultin tehdastallin Alpinella ja oli mm. Alppirallissa kolmas vuonna 1969. Kaksi viimeistä kilpailuvuottaan 1972-73 hän ajoi Renault 12 Gordinilla.

Rallissa Lusenius voitti Suomen mestaruuden 1969 sekä jääradalla 1972 ja 1973. Ralleissa tulivat yleiskilpailujen voitot Hakkapeliitta-, Helsinki-, Salpausselkä- ja Tampere-ralleissa. Paras sijoitus Jyväskylän Suurajoissa oli kuudes vuonna 1970, jolloin vielä ajettiin yötä myöten ja pikataipaleitakin oli 45. Kuuluisa Humalamäki ajettiin torstai-iltana ja Keskisuomalaisessa raportoitiin seuraavana aamuna: ”Odoteltiin ja poltettiin tupakkaa ja sitten räjähti. Lehmät rävähtivät polvilleen ja kanat lopettivat munimisen.”

Perjantaina reitti ulottui Etelä-Suomeen, jossa alkuillasta ajettiin Asko-Upon parkkipaikalla 1,6 km:n pätkä ja sitten jatkettiin matkaa Myrskylän kautta Keimolaan. Lopputulokset: 1) Hannu Mikkola Ford Escort TC, 2) Timo Mäkinen Ford Escort TC, 3) Simo Lampinen Lancia Fulvia HF, 4) Heikki Majander Volvo 142, 5) Eero Soutulahti Volvo 142, 6) Jorma Lusenius Renault 8 Gordini, 7) Pertti Kärhä Isuzu Bellet 1600 GT. Luseniuksella oli teknisiä ongelmia lopussa, kun laturi ei kolmen viimeisen pikataipaleen aikana toiminut. Siihen aikaan huoltoja pystyi kuitenkin tekemään milloin ja missä tahansa, joten Autorexin miehet vaihtoivat joka pätkälle uuden akun.

Nykyisin BSX-1:n omistaa Eero Aho, joka osti sen 1998 hyvin entisöitynä Kjell ”Zali” Lindroosilta. Eero Ahon aikana moottorin vääntöä on kasvatettu, välitystä muutettu lähemmäs alkuperäistä ja lisätty turvakaaria.

Renault 8 Gordinit olivat alkujaan kaikki sinisiä, joissa oli kaksi valkoista raitaa. Tehoa 1255-kuutioisessa moottorissa oli tehtaan jäljiltä 99 hv. Kaikissa pyörissä oli levyjarrut. Takamoottoristen autojen tavoin Sinisorsakin oli herkästi yliohjautuva, joten rattimiestä tarvittiin.

kari.naskinen@gmail.com