perjantai 10. lokakuuta 2008

Käännekohdan presidentti


















Lahden jäähallissa oli SM-liigakaudella 1993-94 presidenttiehdokas Martti Ahtisaaren vaalimainos. Se oli maalattu jäähän yhteen aloitusympyrään. Ensimmäiseen otteluun tuli Reippaan vastustajaksi Jokerit. Kun pelaajat ennen ottelua lämmittelivät jäällä, kävi yksi Jokereiden pelaaja luistimilla raaputtamassa Ahtisaaren mainosta pilalle.

Jokerien pelaaja oli samaa mieltä kuin silloinen maa- ja metsätalousministeri Martti Pura (Kesk), joka puolueensa Suomenmaa-lehdessä kirjoitti, että "Ahtisaarella ei ole mitään oikeuksia nousta maan johtoon", koska tämä ei ole noussut johtajaksi "prosessin kautta".

Kokoomuksen puoluesihteeri Pekka Kivelä puolestaan ennusti Iltalehdessä, että "Ahtisaarella on paljon ilmaa sisuksissaan, mutta se ilmapallo puhkeaa".

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz vertasi Ahtisaarta Pekka Puupäähän ja Uuno Turhapuroon, ja Kokoomuksen presidenttiehdokas Raimo Ilaskivi sanoi vertausta hyväksi.

Oli Ahtisaaren presidenttiehdokkuus kova pala monelle demarillekin. "Prosessin kautta" tullut ehdokas olisi tietenkin ollut Kalevi Sorsa, mutta hänet Ahtisaari pudotti yleisessä kansanäänestyksessä. Lahdessa käytiin äänestämässä Kansantalon alakerrassa.

Lahdessa niin kuin muuallakin sosiaalidemokraattienkin rivit kuitenkin oikenivat. Ahtisaarea tukeneen Lahden kansalaistoimikunnan jäsenet kävivät jo kesäkuussa 1993 presidenttiehdokkaansa luona ja lahjoittivat hänelle pilapiirtäjä Kalevi Laalon pilapiirroksen originaaliversion, "Kerberoksen" pilakuva oli julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa. Kansalaistoimikunnan puheenjohtajana toimi silloinen apulaiskaupunginjohtaja Kari Salmi.

Ne presidentinvaalit muodostuivat yhdenlaiseksi käännekohdaksi: ehdokkaat antautuivat television viihdeohjelmiin. Jotkut ovat sitä mieltä, että vaalit ratkaistiin viimeisellä vaaliviikolla, jolloin presidenttiehdokkaat puolisoineen olivat Tuttu juttu -visailuohjelmassa. Paavo Väyrysen mielestä tällainen oli vääränlaista "mediapeliä".

Oli myös "gallup-peliä". Ilman galluppeja ei Ahtisaari olisi koskaan asettunut presidenttikilpailuun. Tutkijat voivat selvittää, kuka oli se Suomen Gallup Oy:n tai Taloustutkimus Oy:n tutkija tai mielipidekyselyn tilaaja, joka aikoinaan heitti Ahtisaaaren nimen esille näihin kyselyihin - hän on se varsinainen presidentintekijä.

Edesmennyt kirjailija Paavo Haavikko kysyi, kuka vallan saa, kun sen saa kansa. Talvella 1994 vallan otti nimenomaan kansa. Tasavallan presidentti valittiin suoralla kansanvaalilla. Ilman tähän järjestelmään siirtymistä Ahtisaaresta ei olisi tullut presidenttiä. Jos olisi ollut vanhanmallinen valitsijamiesjärjestelmä, olisivat porvaripuolueet keskittäneet äänensä toisella kierroksella Elisabeth Rehnille.

Ahtisaaresta rauhamiehenä ja Nobelin rauhanpalkinnon voittajana voidaan nyt lukea lehdistä ja seurata televisiosta, joten minä tässä kunnallisvaalien alla palasin vaaliasioihin Ahtisaarenkin kohdalla.


Onnittelut Martti Ahtisaarelle!

kari.naskinen@gmail.com