maanantai 13. lokakuuta 2008

EU-miljoonia Kankkulan kaivoon
















ESS:n vaalikoneessa kysytään, onko kunnassasi haettu riittävän aktiivisesti EU-rahaa. Vaikea tietää, mutta sen tietää, että joillakin EU-rahoilla on tehty aivan jonninjoutavia hankkeita, ja joitakin hankerahoja on jouduttu palauttamaan, kun niille ei ole ollut edes joutavaa käyttöä.

Koko maassa käytetään vuosittain miljardi euroa EU:n aluehankkeisiin. Niillä luvataan järjestää koulutusta, työpaikkoja, parempaa kilpailukykyä ja uusia luovia ratkaisuja. Muutama viikko television MOT-ohjelmassa selvitettiin eräitä esimerkkitapauksia, ja selväksi kävi, että monien hankkeiden tulokset ovat hyvin epämääräisiä tai kokonaan olemattomia.

Lahdesta oli esillä Päijät-Hämeen koulutuskonsernin Otto-hanke, johon osallistui viisi tietojärjestelmänsä uusinutta yritystä. Tavoitteena oli henkilöstön osaamisen kehittäminen ja työssä jaksamisen edistäminen. Kustannusarvio oli 620 000 euroa. Näin paljon rahaa saatiinkin menemään, kun TE-keskuksen välittämänä saatiin valtion ja EU:n rahaa 247 000 euroa, kuntien rahaa 63 000 ja yksityistä rahaa 309 000 euroa.

Raha-anomuksia tehtäessä oli ilmoitettu tavoitteiksi, että opiskelijapäiviä tulee olemaan 2300, tutkintoja suoritetaan 10 ja uusia työpaikkoja syntyy 500. Ketuille meni: opiskelijapäiviä kertyi 1987, tutkintoja ei suoritettu yhtään, eikä työpaikkoja syntynyt yhtään.

Rahaa sen sijaan paloi mm. julkkisesiintyjien luentoihin (Mato Valtonen ja Isä Mitro). Kuinkahan paljon EU-tukia ovat eri puolilla maata kiertäneet matkasaarnaajat keränneetkään (Pekka Himanen, Ristomatti Ratia, Esa Saarinen, Juhani Tamminen ym.)?

MOT-ohjelmassa 22.9. sanoi johtava toiminnantarkastaja Tomi Voutilainen Valtiontalouden tarkastusvirastosta, että yli puolet näistä tietoyhteiskunnan nimissä haetuista tukirahoista menee Kankkulan kaivoon:

"Nämä EU-tuet on alueellistettu siten, että ne käytettäisiin sen alueen kehittämiseen eikä siellä esimerkiksi lähdettäisi kouluttamaan tai pitämään seminaareja johonkin Kaukoitään."

"Suuria hanketehtailijoita ovat koulutuskuntayhtymät, ammattikorkeakoulut ja sitten alueelliset kehitysyhtiöt. Erityisesti ammattikorkeakoulujen osalta alkaa vaikuttaa siltä, että niiden perustehtävä ei olekaan ammatillisen korkeakoulutuksen antaminen, vaan näiden hankkeiden hallinnointi ja toteuttaminen. - - - Kärsiikö ammattikorkeakoulujen opetustaso siitä, että niiden henkilöstö sidotaan näihin hankkeisiin mukaan", kysyi Voutilainen.

Vastaan vaalikoneeseen, että EU-rahaa on haettu liian aktiivisesti. Eikä se mitään "EU:n rahaa" ole, vaan Suomen itsensä EU:n kassaan maksamaa rahaa.

kari.naskinen@gmail.com