Netflixin hakemisto näyttää enimmiltään nollaa

Suomalaisista 42 prosenttia käyttää Netflixiä. Kun viime vuoden lopulla meille piti ostaa uusi televisio, jossa oli mahdollisuus tilata Netflix-suoratoistokanava, liityimme siihen. Aktiivisena, pitkäaikaisena elokuvienharrastajana se on kuitenkin osoittautunut isoksi pettymykseksi. Runsaan puolen vuoden aikana olen löytänyt sieltä yhden ennen näkemättömän elokuvan, jonka nimenomaan halusin katsoa, Ermanno Olmin Paikka nuorelle miehelle (1961). Lisäksi oli toinenkin Olmin elokuva Puukenkäpuu (1978), jonka nyt katsoin uudestaan.

Olen näiden kuukausien aikana selannut hakemistoa eestaas, mutta melko tyhjältä näyttää. Minulla on parhaiden näkemieni elokuvien vuosi- ja kaikkien aikojen tilastot yli 60 vuodelta, eivätkä näiden ohjaajatilastojen mukaan tekemäni haut paljon tuottaneet:

Angelopoulos 0 elokuvaa
Antonioni 0
Bunuel 0
Chabrol 0
Cuarón 1
Demy 0
De Sica 1
Fellini 0
Forman 0
Godard 1
Herzog 1
Jarva 0
Kieslowski 0
Kurkvaata 0
Kurosawa 0
Lang 0
Malick 0
Ozu 0
Reed 3
Renoir 0
Resnais 0
Rossellini 0
Schlöndorff 1
Stone 1
Szabo 0
Tarkovski 0
Truffaut 0
Welles 1
Wyler 0

Ainoan poikkeuksen tarjoavat Ingmar Bergmanin elokuvat, joita löytyi useita, mutta tämän takia Netflixiä ei ole syytä pitää 11,50 euron kuukausihinnalla. Bergmanin elokuvia suomeksi tekstitettyinä tulee jatkuvasti MTV Katsomon maksulliselta kanavapaketilta, joka MM-rallin takia pitää muutenkin olla. SF-kanalen näyttää elokuvia Svensk Filmindustrin tuotannosta.

Tämän hakutuloksen jälkeen ajattelin heti irtisanoutua Netflixistä, mutta menköön. Tämän vuoden puolella olen katsonut sieltä kaksi elokuvaa, ja eiköhän sieltä taas loppuvuodestakin joitain löydy, joten pysyköön, vaikka valikoima valtaosin onkin pelkkää kevyttä viihdettä ja keskikertaista rikollisuutta.

Elokuvien katsottaviksi löytäminen ei muuten ole vaikeata. Kerran viikossa käyn lainaamassa dvd-kiekkoja kirjastosta, minkä lisäksi kirpputoreilta saa elokuvia eurolla. Eivät läheskään kaikki huippuja ole, mutta niitä taas löytyy muutamasta verkkokaupasta, joista paras on Filmihullun Leffakauppa Kampin ostoskeskuksessa. Aina Helsingissä käydessäni piipahdan myös Rosebudin uudessa kirjakaupassa Kaisaniemenkadulla, jossa on sekä klassikkoelokuvia että uudempia.

kari.naskinen@gmail.com

Elokuva on muotia

Tein itselleni tietokilpailun: mistä elokuvista tulee erityisesti mieleen muoti? Kolme tuli heti kaikkein selvimpinä tapauksina: Blake Edwardsin Aamiainen Tiffanylla (1961), George Cukorin My Fair Lady (1964) ja Luchino Viscontin Tiikerikissa (1964). Kahden ensimmäisen pääosissa on Audrey Hepburn ja kolmannen Claudia Cardinale. Tuli asia esille siksi, että Ulla-vaimo toi Tallinnan Fotografiskasta tuliaisena kirjan, joka käsittelee muotitalojen suunnittelemia vaatteita elokuvissa. Tuttuja nimiä paljon: Giorgio Armani, Coco Channel, Christian Dior, Calvin Klein, Karl Lagerfeld, Yves Saint Laurent jne. Enemmän on tuntemattomampia, koska mukana on yhteensä noin 50 muotimerkkiä.

Elokuvaan muoti on aina kuulunut oleellisena osana. Muotisuunnittelijat ovat olleet mukana elokuvissa elokuvan alkuajoista lähtien. Kirjan tehnyt englantilainen Christopher Laverty (1977 - 2021) oli muotiin erikoistunut kirjailija ja konsultti sekä myös pukusuunnittelija teatterissa ja elokuvissa. Hänet tunnettiin hyvin esiintymisistään BBC:ssä ja HBO:ssa. Kirja on ulkoasultaan tietenkin muodikas, koostuu elokuvan ja muodin kiinteän yhteyden monimuotoisesta esittelystä, kauniista valokuvista ja suunnittelijoiden luonnospiirustuksista.

Kansikuvassa on Audrey Hepburn, jonka asut Tiffany-elokuvaan suunnitteli pariisilaisen Hubert de Givenchyn perustamassa muotitalossa suunnittelijana toiminut amerikkalainen Edith Head. Varsinaisesti hän kuitenkin työskenteli Paramountissa ja Universalissa saaden kahdeksan Oscariakin parhaista puvustussuunnitteluista, ei kuitenkaan Tiffanysta. Tietokirjan hyvänä ominaisuutena on kunnon henkilö- ja asiahakemistot. Niistä käy ilmi, että näyttelijöistä ovat eniten esillä Audrey Hepburn, Marlene Dietrich, Elizabeth Taylor ja Gwyneth Paltrow. Eikä miehiä tietenään sivuuteta, paljon huomiota saavat mm. Robert Redford, Leonardo DiCaprio ja Daniel Craig.

Kirja on ulkoasultaan hieno, tällä aukeamalla Marlene Dietrich
ja Christian Dior.

Mutta Tiikerikissaa ei näy, eikä Sodan ja rauhan isoja spektaakkeleita ohjaajina King Vidor (1956) ja Sergei Bondartshuk (1967). Vidorin elokuva olisi hyvin sopinut mukaan, koska sen naispääosissa ovat jo itsessään ”muoti-ikonit” Audrey Hepburn ja Anita Ekberg.

Muotitaloista nousevat elokuvien lukumäärillä kärkeen Givenchy 6, Agnes B 5, Hermes 5 ja Versace 5.

Suomalaisia ei sivuilla näy, vaikka kyllähän Marimekon kuoseja joissain ulkomaisissakin elokuvissa on näkynyt. Luhdan mainosmannekiinina oli jopa Miami Vice -tähti Don Johnson, joka syksyllä 1990 kävi Lahden Suurhallissakin, juontajana oli Napakymppi-Salmelainen.

kari.naskinen@gmail.com