Heinäkuun viides

Estetiikan ja filosofian professori Henri Frédéric Amiel Geneven yliopistosta kirjoitti Uneksijan päiväkirjaansa (1883) kuuluisan maksiimin ”maisema on sieluntila”. Näin se on, sillä usein käytettyjä sanontoja ovat edelleen, että ”minun sielunmaisemani on Kokkola” tai että ”minä lähdin Joensuusta, mutta Joensuu ei lähde minusta” ja vastaavia. Maisema on oleellinen osa tätä kotiseututunnetta. Niin se on isänmaakäsitteenkin kanssa – ”ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa”.

Suomalaisen maiseman yksi hienoimpia kuvauksia on J.L. Runebergin runo Heinäkuun viides päivä, joka on Vänrikki Stoolin tarinoiden loppupäässä. Se on ylistyslaulu omalle maisemallemme, vaikka onkin eräänlainen muistoruno Hörneforsin taistelussa lähellä Uumajaa 5.7.1809 kaatuneen everstiluutnantti Joachim Dunckerin kunniaksi ja vaikka lähellä Hörneforsia ruotsalainen kenraali Georg Carl von Döbeln piti kotiutuspuheensa suomalaisille sotilaille 8.10.1809.

Rannalta tältä palasen
maat´ ihanaista isien
sa näet, nuorukainen:
kuin Virtain järvet ihanat
on Saimaan sadat lahdelmat,
Imatra pauhaavainen
ja Vuoksen aallot vaahtoisat.

Ja jos käyt Pohjan äärihin,
laelle tuiman tunturin,
yht' ihanaa siell' oisi;
ja jos sa rannan aukean
näet Pohjanlahden huuhtoman,
niin rakkautta loisi
sinulle Suomi rintahan.

Tätä Runebergin perinnettä ylläpidetään arvokkaasti maakuntalauluissa: ”Kas Längelmävesi tuolla...” ”Keitele Vehmas ja Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen...” ym. Suurin osa meistä kuitenkin asuu nykyisin kaupungeissa, joissa maisemat ovat toisenlaisia, mutta yhtä tärkeitä. Minä näen kotoamme nyt molemmat radiomastot, hyppyrimäet, Ristinkirkon tornin ja vilkkaan risteyksen, jossa ajetaan törkeästi punaisia päin tuhat kertaa päivässä. Päijät-Hämeen maakuntalaulussa mainitaan välkkyvä Päijänne, Vesijärvi, Vääksy ja Pulkkilanharju. Tämä uusimman maakunnan laulu on vuodelta 1998, mutta kukaan sitä ei osaa ulkoa, eikä muista melodiaakaan, paitsi levylle sen laulanut Mika Pohjonen.

Jos nyt toimeen tartuttaisiin Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen yhdistämiseksi, pääsisimme mekin taas laulamaan, ettei impee missään rakkaampaa, ei siveempää, ei jalompaa kuin Hämeen valkotukkainen, tuo sinisilmä ja rusoposkinen neitonen.

MAISEMAIDYLLI
KAUPUNGISSA

Kaupunki sielunmaisemana on hankalampi tapaus. Miten kaupunkimaisema voi olla idyllinen, kun sellainen asiaan kuuluu? Entä kansallismaisema, jos ei ole järvenselkää, pientä saarta, metsänreunaa eikä känkkyrämäntyä kalliolla? Kun keskusta-alueet muuttavat muotoaan, reunemmalle rakennetaan koko ajan uutta ja liikennejärjestelyt muuttuvat, huomaa varsinkin kotikaupunkia vaihtaneesta, että se oma synnyinkaupunki ei ole enää minun maisemaani. Jyväskylästä lähes 60 vuotta sitten lähteneenä näen siellä nykyisin käydessäni, että se on muuttunut aivan toisenlaiseksi. Väestönvaihtokin on näiden vuosikymmenien aikana toteutettu.

Kotiin ajellessani pääsen takaisin oikeaan sielunmaisemaani, kun ensimmäiseksi näen joko itäisen radiomaston tai vanhaa nelostietä ajettuani hienot tutut kerrostalot, Unto Ojosen suunnittelemat Karihovin ja Karinportin Lahdenkadun ja Vesijärvenkadun risteyksessä. Harmi vain, että Karihovin katolla ei enää ole isoa punaista Canonin mainosta. Toinen hieno ja hävinnyt mainos oli Vapaudenkatu 2:n katolla ollut Klubi-tupakan neonvaloteos savukiehkuroineen.

Omassa asuinkaupungissa muutokset eivät samalla tavalla ota päähän, koska ne tapahtuvat vähitellen ja itse on siinä muutoksessa koko ajan mukana.

Kirjastosta löysin raporttikirjan Mukkulassa 1995 pidetystä maisemaseminaarista, jonka oli järjestänyt Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti. Raportissa todetaan esteettisesti miellyttävällä maisemalla olevan tärkeä merkitys siinä, miten paikkakuntaa arvostetaan ja miten siellä viihdytään. Erityisesti luontomaisemilla on todistettu olevan elvyttävä vaikutus ihmisiin. Kuvaavaa sekin, että Etelä-Suomen Sanomien etusivun kuvista 90 prosenttia on maaseutu- ja luontokuvia.

Isänmaallinen kansallismaisema on myös sellainen, että kaupunkimaisesta ympäristöstä sitä on vaikea löytää. Seminaariraportissa sanotaan, että ”kaupunki nähdään edelleen vaikeana ja yksinäisenä, ´luonnottomana´ elinympäristönä, vaikka suomalaiset pääosin asuvat kaupunkimaisissa taajamissa. Kulttuurin muutos on hitaampi kuin yhteiskunnan rakennemuutos.” Kuinkahan pitkään menee, etteivät suomalaiseen maisemaidylliin enää kuulu aurinkoinen kesäpäivä, ahomansikat pientareella ja lehmät laitumella?

Mielenkiintoisesti olen kokenut, että vaikka työni takia tutustuin hyvin myös Lahden ympärillä olevaan maakuntaan, se ei tunnu yhtä omalta kuin Keski-Suomen maakuntaseutu. Tämä johtuu siitä, että nuorena ajoin aktiivisesti kilpaa st-ajoissa pitkin Keski-Suomea, jolloin tutuiksi tulivat Korpilahdet, Leivonmäet, Leppävedet, Toivakat, Höytiät, Petäjävedet, Multiat, Rutalahdet, Puuppolat, kaikki. Lisäksi kerran vuodessa kierrettiin isän ja veljen kanssa Jyväskylän Suurajojen aikana pikataipaleita seuraamassa ympäri vuorokauden – Ehikki, Humalamäki, Kuohu, Kuukanpää, Mökkiperä, Mynnilä, Urria… Kaikki nämä maakunnan maisemat ovat edelleen entisellään, joten kotimaakunnalta se vaikuttaa. Autourheilu avartaa ja syventää.

Otin tuohon pöydälle sielunmaisema-aineistoksi myös Zacharias Topeliuksen kirjan Matkustus Suomessa (1873), mutta jääköön toiseen kertaan, kun tätä kotiseutujuttua tuli muutenkin tarpeeksi. Topeliuksen kirjaan pitää joskus palata, sillä sisällysluettelo on kiva, esimerkiksi: Helsingin satama, Talvi-ilta Somerossa, Viipurin kaupunki, Maisema Pirkkalassa, Iltahetki Aurajoella, Juustilan sulku, Laatokka.

(Maiseman kanssa minulle oli käydä köpelösti ylioppilaskirjoituksissa. Valitsin ainekirjoitusaiheeksi ”Suomalaisen kulttuurimaiseman” ja käsittelin asiaa taide-elämän ja henkisen maiseman kautta, miten on tultu Seitsemästä veljeksestä Lapualaisoopperaan, Gallen-Kallelasta Särestöniemeen jne. Ylioppilastutkintolautakunta kuitenkin oli sitä mieltä, että olisi pitänyt kirjoittaa konkreettisesta maisemasta, ja alustavana tietona omalle opettajalleni Erkki Vasamalle tuli, että Naskinen saa äidinkielenkokeesta i:n. Lopulta Helsingissä kuitenkin armahdettiin ja antoivat a:n.)

kari.naskinen@gmail.com