Sanna Marin on nyt osoittanut suurta johtajuutta. Luu kurkkuun venäläisille. Eikä puhettakaan siitä, että Suomi olisi millään tavalla puolueeton tai liittoutumaton. Tässä sotaprogandajohtajuudessaan Sanna Marinilla on parhaana tukenaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka jo neljä vuotta sitten ilmoitti, että Suomi ei ole puolueeton, vaan on EU:n jäsen ja Naton yhteistyökumppani. Tämän Niinistö julisti sen jälkeen, kun Putin ja Trump kesällä 2018 olivat tavanneet Helsingissä. Tiedotusvälineet maailmalla olivat tuolloin leimanneet Suomen puolueettomaksi maaksi, olivat käyttäneet puolueettomuutta ja liittoutumattomuutta kuvaavia englanninkielisiä termejä neutral, unallied ja nonaligned. Niinistö torjui tällaiset väärinkäsitykset ilmeisen ärtyneenä.
Sauli Niinistö, Sanna Marin ja Suomen muut militaristit unohtavat kuitenkin tietoisesti sen, että vaikka vanhaa Yya-sopimusta ei enää ole, ovat Suomen tasavalta ja Venäjän federaatio sitoutuneet säilyttämään yhteisen rajan hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana Etykin päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen. Kesällä 1992 tehdyn sopimuksen 4. artiklassa todetaan, että ”sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan”.
Suomella on siis allekirjoitettu sopimus Venäjän kanssa ja vastapainoksi Suomella on isäntämaasopimus Naton kanssa. Tasapeli eli Suomi on puolueeton.
Yya:n aikana Suomi ei ollut puolueeton, mutta sillä taktiikalla pelastuimme kylmän sodan aikana. France 24 -kanavalla ihmeteltiin muutama viikko sitten liittoutumattoman Suomen äkillistä Nato-hinkua. Haastateltavana oli tshekkiläinen historioitsija Jacques Rupnik, joka toimii EU:n koulutustutkimuksen ja -innovoinnin keskuksen (CERI) tutkimusjohtajana. Rupnik sanoi, että tuo Yya-aika oli suuri suomalainen saavutus, ja ihmetteli sitten, miten tuollaisen puolueettomuuden menestystarinan jälkeen suomalaiset poliitikot arvelevat maansa turvallisuusnäkymien kohentuvan Naton jäsenyydessä.
Rupnik on myös Haagin historiallisen oikeuden ja sovinnon instituutin hallituksen jäsen ja Washingtonin kansainvälisen demokratiatutkimusfoorumin tutkimusneuvoston jäsen. Vuosina 1990-92 hän toimi Tshekin presidentin Vaclav Havelin neuvonantajana ja 2007-10 Euroopan komission neuvonantaja.
Natoa esitellään Suomessa hyväntekijänä, joka vain puolustaa, jos joku paha tulee päälle. Vuosikymmeniä on Nato kuitenkin käynyt sotia myös pahantekijänä. Se on rikkonut YK:n peruskirjan kieltoa väkivallan käyttämisestä: ainakin Jugoslavian pommitukset 1999 ja Libyan pommitukset 2011. Sitten vielä Naton jäsen Turkki, joka toimii Syyriassa samalla tavalla kuin Venäjä Ukrainassa. Turkin laitonta miehitystoimintaa ja Isisin tukemista ei lännessä kuitenkaan tuomita, koska Turkki on Naton jäsen. Miksi Suomen pitäisi olla Turkin kanssa samassa sotilasliitossa?
Venäjän kanssa ei Suomella olisi ollut ristiriitoja, mutta nyt niitä on tullut, kun Suomi on ilmaissut himonsa Nato-jäsenyyteen, ei vielä muodollisen virallisesti, mutta riittävän selväsanaisesti joka tapauksessa. Eikä muuta kuin höyryä lisää. Eliitin puheet ovat koventuneet ja pienemmätkin toimijat ovat innostuneet. Sibelius-viulukilpailun järjestäjätkin ilmoittivat, että venäläisiä ei mukaan hyväksytä; muualla Euroopassa on boikottiin pantu vain sellaiset venäläiset taiteilijat, jotka ovat sanoneet kannattavansa Putinia.
kari.naskinen@gmail.com
