Kuvassa kapellimestari Hannu Lintu
johtaa Radion sinfoniaorkesteria eilisiltana tiistaina Viipurin kulttuurikeskuksessa
Punaisenlähteentorin kupeessa (kuva: Julia
Peak, Kustantamo Favorit-Vyborg). Harvinainen tilaisuus. Näin lahtelaisena
vain harmitti, että paikalla oli RSO, eikä Lahden kaupunginorkesteri, sillä
Lahdella ja Viipurilla on myös musiikin osalta hyvin läheiset historialliset
suhteet.
Jean Sibelius kävi Viipurissa johtamassa konsertteja ainakin vuosina 1900 ja 1923, ja Sibelius antoi myös suostumuksensa siihen, että Viipuriin rakennettaisiin ”Sibeliustalo”. Sotien takia tällaiset hankkeet tulivat sitten mahdottomiksi. Vuonna 1940 Viipurin musiikkiopisto alkoi toimia Lahdessa, ja tällä oli kyllä Lahden musiikkielämälle niin valtava vaikutus, että ilman niiden vaikutusten seurauksia Lahteen tuskin olisi Sibeliustaloa saatu (valmistui 2000).
Sibelius johti konsertin aikoinaan Torkkelinpuiston ja Linnankadun välissä ja aivan tuomiokirkon vieressä olleen keskuskansakoulun juhlasalissa (1886, arkkitehti F.A. Sjöström). Rakennus on edelleen olemassa hyväkuntoisenakin, mutta RSO:n konsertti pidettiin siis toisessa, hieman suuremmassa salissa. Ohjelmassa olivat Sortavalassa syntyneen Väinö Raition konsertto viululle, sellolle ja orkesterille, Pietarissa syntyneen Ernest Pingoudin viisi sonettia sekä hieman kauempana syntyneen Ludwig van Beethovenin 3. sinfonia.
Permannolla ja parvekkeella näytti olevan yhteensä tuollaiset 600 - 700 katsomopaikkaa, ja sali oli täynnä. Kun yleisö seisoalleen nousten aplodeerasi, soitti orkesteri ylimääräisenä Viipurissa syntyneen Armas Järnefeltin Berceusin.
Ennen tätä konserttia oli lisäksi konsertti Alvar Aallon suunnittelemassa kirjastossa, jossa Jouko Laivuori ja Jari Valo soittivat Sibeliuksen ja Viipurissa kuolleen Toivo Kuulan piano- ja viulusävellyksiä.
Viipurilaisten ystävieni Julia Peakin ja Dimitri Semenovin kanssa konserttien jälkeen iltaa istuessamme tuli selväksi, että RSO:n ison orkesterin vierailu Viipurissa oli iso ja harvinainen tapaus. Suomen Pietarin-instituutti kylläkin järjestää vuosittain kamarimusiikkikonsertteja Viipurissa, viimeksi tammikuussa, ja huhtikuussa on vuorossa taas vuotuinen Kohti Viipuria -musiikkifestivaali. Terveisiä lähetettiin joka tapauksessa Lahteen, jotta puolivirallinen Sibelius-orkesterikin vierailisi Viipurissa.
LAHDESSA EI PÄÄSTY
VIIPURIN TASOLLE
Lahden kaupunginmuseon julkaisemana ilmestyi 2013 kirja Viipurin perintö Lahdessa. Siinä musiikkitieteen professori Tomi Mäkelä kirjoittaa laajasti siitä Viipurin ja Lahden musiikkielämän yhteydestä, minkä sodat saivat aikaan. Vasta 1963 Viipurin musiikkiopiston nimi muutettiin Lahden musiikkiopistoksi, ja rehtorina 1965-91 toiminut Aarre Hemming harmitteli nimenmuutosta. Lisäksi Hemming oli 1993 sanonut, ettei Lahdessa ”koskaan päästy Viipurin tasolle”.
Vaikka Lahden musiikkiopisto saavutti varsin arvostetun aseman, se ei ehkä kuitenkaan noussut niin korkealle kuin Boris Sirpon 1918 perustama Viipurin musiikkiopisto, joka ennen sotia rinnastettiin tasoltaan Helsingin konservatorioon. Viipurin musiikkiopisto toimi Kannaksenkatu 1:ssä, missä sillä oli toimitilat kahdessa kerroksessa. Omaa konserttisalia Kannaksenkadulla ei kuitenkaan ollut, vaan sellainen tuli vasta Lahteen uuteen musiikkiopisto- ja konserttitaloon 1954.
Viipurissa moniin elämänaloihin vaikutti kaupungin kansainvälisyys. Tältäkin osin Mäkelä siteeraa viipurilaisen Hemmingin yhtä esitelmää: ”Viipurin itsenäisyyden ajan henkisellä ilmapiirillä oli varsin syvälle kaupungin historiaan ulottuvat juurensa. Sen erittäin leimallisena piirteenä oli kansainvälisyys. Tuon kansainvälisyyden jo pikkupoikanakin aisti kaupungilla kulkiessaan monen erikielisen puheensorinan ja käytöstapojen kirjosta. Sanalla sanoen kaupungin kansainvälinen ilmapiiri sulautui enemmistönä olleen karjalaisen väestön eloisuuteen, innostuvuuteen, vastaanottavuuteen, läheisyyden kokemiseen, kannustavuuteen ennakkoluulottomuuteen alttiina uusiin elämyksiin. Olisiko voinut olla parempaa henkistä kasvualustaa musiikkielämän kukoistukselle? Kaikille yhteistä oli musiikin kansainvälinen kieli.”
Musiikkiopiston lisäksi Viipurin musiikki-instituutioita olivat Musiikinystävien yhdistyksen sinfoniaorkesteri, Karjalan kaartin soittokunta ja kirkkomusiikkiopisto, josta Tauno Äikää tuli Lahden seurakunnan kanttoriksi. Oli myös vilkasta kuoro- ja torvisoittokuntaharrastusta. Sibelius oli Viipurin Lauluveikkojen kunniajäsen, ja 1929 hän sävelsi kuorolle kunniamarssin. Sibeliustalo-hankekin oli Lauluveikkojen suunnitelmalistalla.
Oopperatoimintakin oli vilkasta. Yksi merkkitapaus oli, kun Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlilla 1908 sai kantaesityksensä ensimmäinen suomenkielinen ooppera, Oskar Merikannon Pohjan neiti; päärooleissa lauloivat Abraham Ojanperä, Alexander Ahnger ja Väinö Sola.
kari.naskinen@gmail.com
Jean Sibelius kävi Viipurissa johtamassa konsertteja ainakin vuosina 1900 ja 1923, ja Sibelius antoi myös suostumuksensa siihen, että Viipuriin rakennettaisiin ”Sibeliustalo”. Sotien takia tällaiset hankkeet tulivat sitten mahdottomiksi. Vuonna 1940 Viipurin musiikkiopisto alkoi toimia Lahdessa, ja tällä oli kyllä Lahden musiikkielämälle niin valtava vaikutus, että ilman niiden vaikutusten seurauksia Lahteen tuskin olisi Sibeliustaloa saatu (valmistui 2000).
Sibelius johti konsertin aikoinaan Torkkelinpuiston ja Linnankadun välissä ja aivan tuomiokirkon vieressä olleen keskuskansakoulun juhlasalissa (1886, arkkitehti F.A. Sjöström). Rakennus on edelleen olemassa hyväkuntoisenakin, mutta RSO:n konsertti pidettiin siis toisessa, hieman suuremmassa salissa. Ohjelmassa olivat Sortavalassa syntyneen Väinö Raition konsertto viululle, sellolle ja orkesterille, Pietarissa syntyneen Ernest Pingoudin viisi sonettia sekä hieman kauempana syntyneen Ludwig van Beethovenin 3. sinfonia.
Permannolla ja parvekkeella näytti olevan yhteensä tuollaiset 600 - 700 katsomopaikkaa, ja sali oli täynnä. Kun yleisö seisoalleen nousten aplodeerasi, soitti orkesteri ylimääräisenä Viipurissa syntyneen Armas Järnefeltin Berceusin.
Ennen tätä konserttia oli lisäksi konsertti Alvar Aallon suunnittelemassa kirjastossa, jossa Jouko Laivuori ja Jari Valo soittivat Sibeliuksen ja Viipurissa kuolleen Toivo Kuulan piano- ja viulusävellyksiä.
Viipurilaisten ystävieni Julia Peakin ja Dimitri Semenovin kanssa konserttien jälkeen iltaa istuessamme tuli selväksi, että RSO:n ison orkesterin vierailu Viipurissa oli iso ja harvinainen tapaus. Suomen Pietarin-instituutti kylläkin järjestää vuosittain kamarimusiikkikonsertteja Viipurissa, viimeksi tammikuussa, ja huhtikuussa on vuorossa taas vuotuinen Kohti Viipuria -musiikkifestivaali. Terveisiä lähetettiin joka tapauksessa Lahteen, jotta puolivirallinen Sibelius-orkesterikin vierailisi Viipurissa.
LAHDESSA EI PÄÄSTY
VIIPURIN TASOLLE
Lahden kaupunginmuseon julkaisemana ilmestyi 2013 kirja Viipurin perintö Lahdessa. Siinä musiikkitieteen professori Tomi Mäkelä kirjoittaa laajasti siitä Viipurin ja Lahden musiikkielämän yhteydestä, minkä sodat saivat aikaan. Vasta 1963 Viipurin musiikkiopiston nimi muutettiin Lahden musiikkiopistoksi, ja rehtorina 1965-91 toiminut Aarre Hemming harmitteli nimenmuutosta. Lisäksi Hemming oli 1993 sanonut, ettei Lahdessa ”koskaan päästy Viipurin tasolle”.
Vaikka Lahden musiikkiopisto saavutti varsin arvostetun aseman, se ei ehkä kuitenkaan noussut niin korkealle kuin Boris Sirpon 1918 perustama Viipurin musiikkiopisto, joka ennen sotia rinnastettiin tasoltaan Helsingin konservatorioon. Viipurin musiikkiopisto toimi Kannaksenkatu 1:ssä, missä sillä oli toimitilat kahdessa kerroksessa. Omaa konserttisalia Kannaksenkadulla ei kuitenkaan ollut, vaan sellainen tuli vasta Lahteen uuteen musiikkiopisto- ja konserttitaloon 1954.
Viipurissa moniin elämänaloihin vaikutti kaupungin kansainvälisyys. Tältäkin osin Mäkelä siteeraa viipurilaisen Hemmingin yhtä esitelmää: ”Viipurin itsenäisyyden ajan henkisellä ilmapiirillä oli varsin syvälle kaupungin historiaan ulottuvat juurensa. Sen erittäin leimallisena piirteenä oli kansainvälisyys. Tuon kansainvälisyyden jo pikkupoikanakin aisti kaupungilla kulkiessaan monen erikielisen puheensorinan ja käytöstapojen kirjosta. Sanalla sanoen kaupungin kansainvälinen ilmapiiri sulautui enemmistönä olleen karjalaisen väestön eloisuuteen, innostuvuuteen, vastaanottavuuteen, läheisyyden kokemiseen, kannustavuuteen ennakkoluulottomuuteen alttiina uusiin elämyksiin. Olisiko voinut olla parempaa henkistä kasvualustaa musiikkielämän kukoistukselle? Kaikille yhteistä oli musiikin kansainvälinen kieli.”
Musiikkiopiston lisäksi Viipurin musiikki-instituutioita olivat Musiikinystävien yhdistyksen sinfoniaorkesteri, Karjalan kaartin soittokunta ja kirkkomusiikkiopisto, josta Tauno Äikää tuli Lahden seurakunnan kanttoriksi. Oli myös vilkasta kuoro- ja torvisoittokuntaharrastusta. Sibelius oli Viipurin Lauluveikkojen kunniajäsen, ja 1929 hän sävelsi kuorolle kunniamarssin. Sibeliustalo-hankekin oli Lauluveikkojen suunnitelmalistalla.
Oopperatoimintakin oli vilkasta. Yksi merkkitapaus oli, kun Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlilla 1908 sai kantaesityksensä ensimmäinen suomenkielinen ooppera, Oskar Merikannon Pohjan neiti; päärooleissa lauloivat Abraham Ojanperä, Alexander Ahnger ja Väinö Sola.
kari.naskinen@gmail.com
