tiistai 21. kesäkuuta 2016

Pesäpallo on parasta Vimpelissä

Eri urheilulajien markkinointimiehet houkuttelevat penkkiurheilijoita televisioiden äärestä kentille ja halleihin mainostamalla, että se ja se laji on parasta paikanpäällä. Pesäpallosta voi sanoa yksinkertaisemmin, että se on parasta Vimpelissä. Vaikka olen pienestä pitäen ollut kova pesäpallomies, niin vasta viime sunnuntaina pääsin katsomaan peliä Vimpeliin, ja oli reissun arvoinen, vaikka pitkä matka olikin.

Vimpelistä tekee muista pesispaikkakunnista poikkeavan se, että pelit pelataan Savonjoen (kumma nimi) pienellä saarella, jolle juuri ja juuri mahtuvat kenttä ja katsomot. Nyt sitten näin omin silmin senkin, kun pallo meni läpilyönnistä jokeen ja kenttä rullasi tyhjäksi.

Toinen merkittävä asia on, että kun pienessä Vimpelin kunnassa on 3070 asukasta, niin Vimpelin Vedon peleissä katsojamäärä on usein isompi. Ennätys on vuodelta 2010, jolloin Vimpelin Vedon ja Kouvolan Pallonlyöjien finaaliottelussa oli yleisöä 5216. Viime sunnuntaina sataa tihuutti, eikä yleisöä ollut kuin 2410, vaikka vastassa oli sarjan toinen kärkijoukkue Sotkamon Jymy. Pettymys oli iso, kun Veto kärsi nyt kauden ensimmäisen tappionsa.

Pesäpallon myötä tuon pienen saaren nimikin oikeastaan muuttui. Kenttä rakennettiin 1935 Rankilansaarelle, mutta nykyisin saaresta käytetään yleisesti vain nimeä Saarikenttä. Kentän perustivat silloin aikoinaan Veto ja suojeluskunta, ja myöhemmin saatiin avustusta myös Valtion urheilulautakunnalta, jonka puheenjohtaja Urho Kekkonen piti kenttähanketta erinomaisena.

Että minultakin jäi Vimpeli kokematta viime sunnuntaihin asti, johtui siitä, että meillä Jyväskylässä oli ennen aina 2-3 joukkuetta mestaruussarjassa, ja niinpä Harjun nurmikentällä oli joka kierroksella kotiottelu. Eikä ennen vanhaan muutenkaan harrastettu samanlaisia ”fanimatkoja” kuin nykyisin. Jyväskylästä etelämmäksi muutettuani olen kyllä käynyt pelejä katsomassa Jyväskylässä, Hyvinkäällä Kouvolassa, mutta Vimpeli nyt oli kyllä paras kokemus.

Sunnuntaina katsomossa muistelin vieressäni istuneille, että kovia vimpeliläisiä olivat ainakin lukkari Markus Lakaniemi, kova lyöjä Veikko Latvala, nopea kärkimies Paavo Mäkelä ja muuten vain hyvä yleispelaaja Jaakko Nygård.

Nykyisiä pelaajia en paljon tunne, eikä katsomossakaan ollut kuin kaksi ulkonäöltään tuttua, vimpeliläinen miljonääri Esa Rannila ja nuorena Vimpelissä asunut kirjailija Antti Tuuri.

HUONOSTI MENEE

Tänä päivänä Vimpelissä ei muuten mene oikein hyvin. Kuntatalouden kriteerien mukaan valtio on määritellyt Vimpelin kriisikunnaksi, ja jos ihan oikein olisi menetelty, olisi Vimpeli jo pakkoliitetty naapurikuntaan Alajärveen. Tällaisten pakottamisten kohteiksi ovat muutaman viime vuoden aikana joutuneet Lavia, Tarvasjoki ja Lieto, mutta aivan äskettäin valtioneuvosto antoi Vimpelille vielä armonaikaa. Muutamat muut kriisikunnat ovat vapaaehtoisesti liittyneet naapurikuntiinsa.

Pesäpallo sen sijaan etenee hyvää vauhtia. Tavoitteena on tietenkin mestaruus, joita sillä on tätä ennen kolme (1960, 1965, 2010). Kovin kilpailija on Sotkamo, joka on kaikkien aikojen paras pesisseura: 25 mitalia, joista 18 kultaisia. Vimpelillä mitaleita on 22.

En ehtinyt reissullani Vimpelin muista nähtävyyksistä nähdä kuin pyöreän kirkon (1807), joka on aivan Saarikentän vieressä. Ei se aivan pyöreä ole, vaan 12-kulmainen hirsirakennus, joka äkkiseltään kuitenkin näyttää pyöreältä. Sen esikuvana pidettiin rakennusvaiheessa Rooman Pantheon-temppeliä.

Väliajalla ehdin lisäksi kuulla, että Vimpelissä ovat suksitehdasmuseo ja luonnollisesti pesäpallomuseo. Männikön suksitehtaan historiaan kuuluu mm. se, että armeijan sota-aikana tarvitsemista suksista 60 prosenttia tehtiin Vimpelissä. Tehtaan toiminta loppui 1983.

Armeijasta tuli tässä mieleen, että Suomessa harrastetaan ainakin kahta sellaista urheilulajia, joiden lähtökohtana on ”sotaisuus”. Ampumahiihto tietenkin ja toinen on pesäpallo, joka aikoinaan oli nimenomaan suojeluskuntien suosima laji. Pesäpallossa Lahden suojeluskunta voitti SM-kultaa 1925, mitä ennen olivat mitaleilla olleet myös Toijalan ja Ikaalisten suojeluskunnat. Myöhemmin saavuttivat mitaleita vielä Haminan, Riihimäen ja Vimpelin suojeluskunnat. Myös Sotkamon Jymyn alkuhistoria liittyy tiiviisti suojeluskuntaan.

Pesäpallolla ja ampumahiihdolla on sekin yhteneväisyys, että ne molemmat muodostuvat kahdesta hyvin erilaisesta lajista. Pesäpallossa nämä kaksi lajia ovat sisä- ja ulkopelit, joilla ei ole mitään yhteistä.

Tosin Superpesiksen (SM-sarja) nykyisissä säännöissä on sellainen kummallisuus, että lyöjän saa jättää väliin, jos pesillä ei ole juoksijoita. Näkemässäni ottelussa Sotkamon nro 9 Janne Hyvönen oli tällainen pelaaja, en tehnyt muistiinpanoja, mutta useimmiten hänen lyöntivuoronsa ohitettiin. Hyvösen ei siis tarvinnut juurikaan huolehtia muusta kuin ulkopelistä.

SOTAKOULU

Vimpelin sotaiseen historiaan kuuluu sekin, että ennen kuin reservinupseerikoulutus alkoi Haminassa 1920, järjestettiin kaksi ensimmäistä tällaista kurssia Vimpelissä vuodenvaihteessa 1917-18. Asialla olivat valkoiset suojeluskunnat, ja punaiset saivat kyllä kansalaissodassa huomata, että valkoisilla olivat johtotehtävät paremmin hanskassa kuin punaisilla.

Vimpelin kurssit toteutettiin kahdessa komppaniassa, joiden päällikköinä toimivat Zugführerit Aarne Sihvo ja Juho Heiskanen. Yhtenä apulaispäällikkönä oli mm. jääkäri Paavo Talvela.

Nykyisessä RUK:n lipussa olevat kirjaimet VK tarkoittavat Vimpelin koulua.

kari.naskinen@gmail.com