perjantai 27. elokuuta 2010

Jalkapallo tarvitsee huliganisminsa

Suomalainen jalkapallo on niin huonoa, että sitä ei viitsi katsoa. Jossain 5000 asukkaan kunnassa käy pesäpallo-otteluita katsomassa enemmän ihmisiä kuin 100 000 asukkaan kaupungissa jalkapallo-otteluita. Jalkapalloyhtiöiden markkinoinnille tämä on hankala tilanne. Siksi on otettava kaikki irti myös jalkapallokatsomoihin muoti-ilmiönä levinneestä huliganismista.

Markkinoinnissa mukana olevien jalkapallotoimittajien avulla viestitetään ihmisille, että jalkapallo on jännä juttu, matseissa voi tapahtua jotain älytöntä, kun ns. fanit innostuvat. Esimerkiksi kun FC Lahti ja HJK viime viikolla kohtasivat, pohdittiin lehtien ennakkojutuissa käytännöllisesti katsoen vain sitä, mitä hurjaa mahtaa syntyä, kun HJK:n pelottavat fanit saapuvat Lahteen.

FC Lahden oma "kannattajaryhmä" on osaltaan tehnyt parhaansa ja onnistunut karkottamaan katsomosta meitä vanhempia penkkiurheilijoita. Tiedotusvälineet ovat osasyyllisiä tähänkin. Jos niissä ei mitenkään noteerattaisi näiden humalaisten fanien käyttäytymistä, menisi "kannattajien" touhu hukkaan. Niillehän paras palkinto toiminnastaan on, että niistä kirjoitetaan seuraavan päivän lehdissä.

Tyypillistä tässä suhteessa oli, kun HIFK:n kannattajien retkuporukka kävi viime viikolla Lahdessa. Vastustaja alasarjan ottelussa oli City Stars. Normaalisti City Starsin peleistä on Etelä-Suomen Sanomissa tulitikkulaatikon kokoinen uutisjuttu, mutta nyt kun helsinkiläiset huligaanit kävivät Kisapuistossa riehumassa, oli lehdessä iso juttu ja kuva. Onneksi katsomoa ei tällä kertaa poltettu.

Hyvää pesäpalloa näkee kohta Kouvolassa, jossa KPL kohtaa semifinaaliotteluissa Sotkamon tai Vimpelin.

kari.naskinen@gmail.com