maanantai 30. marraskuuta 2009

Lahden viimeinen MM-taisto

Kansainvälinen kilpahiihtoväki (FIS) ei enää halua palata rikospaikalle. Se ei halua, että Lahden dopingkisojen muisteleminen alkaisi maailman urheilulehdistössä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tämän takia Lahti ei saa MM-kisoja vuodeksi 2015 eikä sen jälkeenkään. Tämä näkökohta tuodaan näkyvästi esille Suomen Urheilulehden isossa jutussa.

"Nyt meneillään olevassa, vuoden 2015 MM-kisoihin tähtäävässä kampanjassa on kyse viimeisestä taistelusta. Lahden lobbarit yrittävät maalata kuvaa kisoista, joissa pohjoismaiset lajit palaavat katastrofinsa näyttämölle ja osoittavat, että menneet ovat menneitä ja uusi aika on alkanut. Mutta pureekohan moinen maalailu ympyrän sulkeutumisesta", kirjoittaa Jari Kupila.

Tätäkin voimakkaammin jutussa käsitellään sitä, että Lahden asema muutenkin on heikentynyt:

"Mäkitornit ovat tuulialttiit ja kansainvälinen mäkiperhe pitää niitä vanhanaikaisina. Latuprofiilit ja koko stadionrakenne on toteutettu sitä aikaa varten, jolloin hiihdettiin pertsaa, normaalimatkoja ja ehdottomasti vain väliaikalähtöjä. Lahden stadion on isojen muutostöiden tarpeessa. Nykyisellään sitä on yhä vaikeampi tarjota edes maailmancupin isäntäpaikaksi, MM-kisoista puhumattakaan."

Opetusministeriö on kylläkin satsaamassa rahaa Lahden urheilukeskuksen parantamiseen, mutta onko siinä järkeä, kysyy Kupila:

"Kannattaisiko tässä kohdin miettiä asiaa hieman laajemmin? Jos Lahden hiihto- ja mäkikeskus on vanhenemassa käsiin, mihin kannattaa suunnata rahat, joilla Suomi pidetään uskottavana huippuluokan talviurheilutapahtumien järjestäjänä. Lumi- ja tuulioloiltaan epävarmaan Lahteen? Kaupunkiin, josta on tullut hiihtopiireissä mustan aikakauden vertauskuva? Kaupunkiin, joka ei ole minkäänsortin hiihtomatkailukohde?"

Onko vaihtoehto Ruka? ESS:n hiihtotoimittaja Juha Hölttä kehuu tämän päin lehdessä: "Rukan Nordic Opening järjestettiin kahdeksannen kerran. Aina paikalla olleensa uskallan väittää, että yleisöä oli tuplasti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin."

Yleisömäärä oli 21 500. Ensi vuonna tahti vain paranee, sillä FIS on myöntänyt Rukalle lisää maailmancupin lajeja. Seuraavalla maailmancup-kaudella Ruka tulee olemaan toiseksi suurin kisatapahtuma Holmenkollenin MM-hiihtojen jälkeen.

Suomen Urheilulehden mukaan keskustelu Lahden asemasta ei ole vain yhden toimittajan mielikuvitusta, vaan "tätä samaa vakavamielistä pohdiskelua harrastetaan hiihdon sisäpiireissä laajemminkin. Asiaa ei arkaluontoisuuden vuoksi ääneen sanota. Keskustelua ei laimenna se, että Lahden Hiihtoseuran kova valtaklikki menetti asemiaan Suomen Hiihtoliiton syksyisissä valtapeleissä."

Näin lahtelaisittain tämä on kurjaa luettavaa, mutta loogisesti ajatelleen näin ne asiat taitavat olla. Jos Lahti ei vuoden 2015 kisoja saa, alkaa Suomen Hiihtoliitossa uuden MM-kandidaattipaikkakunnan etsintä. Ruka, Kuopio, Rovaniemi?

Onneksi Lahti kuitenkin on Helsingin siivellä maailman muotoilupääkaupunki 2012, ja Lahden kaupunginorkesteri on parhaillaan menestyskiertueella Keski-Euroopassa. Maailmanluokan soinnin orkesteri on hionut maailman viiden parhaan konserttitalon joukkoon arvostellussa Sibeliustalossa. Ympäristöteknologian osaamisessakin Lahti on Suomen huippu. Lahti ei enää ole hirttäytynyt hikiseen hiihtourheiluun.

kari.naskinen@gmail.com