sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Lahti vetää uusia asukkaita


Lahden kauppiaiden ja yrittäjien aikamiespoika Pokko Lemminkäinen jatkaa jankutustaan toriparkista. Etelä-Suomen Sanomat on antanut Lemminkäiselle vakiopalstan tämän yhden asian ajamiseen.

Taas tänä sunnuntaina samat jutut, esimerkiksi väite siitä, että 40 vuotta sitten Lahden kaupunki muka lupasi ohjata saamansa pysäköintitulot uusien autotopaikkojen rakentamiseen. Pari kuukautta sitten pyysin Lemminkäistä tuomaan nähtäväkseni tällaisen päätöksen (juttu tällä sivustolla 28.8.). Tapasinkin Lemminkäisen kerran kaupungilla, mutta ei ollut Lemminkäisellä esittää minkäänlaisia dokumentteja väitteensä tueksi.

Olen seurannut Lahden kunnallispolitiikkaa aktiivisesti vuodesta 1970 veronmaksajana, lehtimiehenä ja välillä kaupunginvaltuutettunakin, mutta Lemminkäisen huuhaaheitosta ei ole minkäänlaista tietoa.

Sen sijaan muistan hyvin, miten Lahden keskustavisiota tehtäessä ja hyväksyttäessä oli esillä, että toriparkin kustannukset jaettaisiin kolmanneksittain kaupungin, keskustan yritysten ja kiinteistöyhtiöiden kesken. Jos tämä perusperiaate olisi edelleen esillä, asia olisi aivan toinen. Kaupungin investointeina ovat kovin erilaisia summia 15 ja 5 miljoonaa euroa.

Pekko Lemminkäinen kirjoittaa, että kilpailu asukkaista on alkanut. Lemminkäisen käsitys on, että Lahti ei kilpailussa pärjää, koska täällä ei ole toriparkkia. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Tämän vuoden tammi-elokuussa Lahden asukasluku kasvoi 500:lla (viime vuoden vastaavana aikana 300:lla). Näin suurta väestönkasvua ei ole tapahtunut miesmuistiin, eikä yhtään suurempaa kasvua ole kuntatalouden kannalta suotavaa toivoakaan. Vuoden loppuun mennessä Lahden väkiluku ylittää 100 000:n rajan.

Lemminkäinen vetoaa kaupunginvaltuutettuihin, varsinkin seuraavaksi vaalikaudeksi valittaviin. Miksi ette itse ole Kokoomuksen ehdokkaana?

kari.naskinen@gmail.com