skip to main |
skip to sidebar
SDP:n puoluekokouksessa Joensuussa ajatukset olivat sekä menneessä että tulevaisuudessa. Ideologista selkärankaa haettiin perinteisistä sosialidemokraattisista arvoista, mutta katse oli kuitenkin tiukasti kansakunnan tulevaisuudessa, kansan tulevaisuudessa. Nimenomaan paino sanalla Kansa.
Loppupuheenvuorossaan puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi, että SDP haluaa toimia Kansan kanssa, Kansan puolesta, Kansan parhaaksi. SDP on Kansan puolue, Kansan edustaja.
Jos Kansan ääni yhdentoista kuukauden kuluttua hyväksyy SDP:n, nousee Jutta Urpilainen myös Kansan johtajaksi.
Aivan kaikkea edes puoluekokous ei kuitenkaan hyväksynyt. Avauspuheenvuorossaan torstaiaamuna Jutta Urpilainen sanoi, että "varallisuudesta on maksettava tulevaisuudessa enemmän veroja". Tämä tarkoittaisi, että otettaisiin takaisin käyttöön jonkinlainen varallisuusvero, minkä punamultahallitus poisti Eero Heinäluoman ollessa valtiovarainministerinä. Jutta Urpilainen perusteli: "Veropohjaa on seuraavan vaalikauden aikana vahvistettava oikeudenmukaisella ja tehokkaalla tavalla."
Puoluekokousedustajat eivät kuitenkaan hyväksyneet omaisuusveron palauttamisesta tehtyjä aloitteita. Seuraavan kerran asia tulee esille, kun puoluevaltuuston puheenjohtajan Jouni Backmanin vetämä verotyöryhmä ottaa kantaa asiaan. Backman sanoi kuitenkin jo eilen, että paluuta vanhaan ei tässä asiassa ole syytä haikailla. Hän muistutti varallisuusverolla aikoinaan kerätyn vain vaatimattoman määrän verotuloja. - "Joka puolella on siirrytty verottamaan omaisuudesta saatavaa tuloa, koska siitä saa suuremmat verotuotot", Backman sanoi.
RAUHAA JA RAKKAUTTA
Rauhanaate pysyy keskeinä arvona demareilla. Mutta lukekaapa, miten Jutta Urpilainen muotoili: "Presidenttien Ahtisaari ja Halonen perintö velvoittaa Suomea vahvaan rooliin niin rauhanturvaamisessa, rauhanvälittämisessä kuin ihmisoikeuksissa." Kaukopartiomies Koivisto ei saanut nimeään demarien presidenttilistaan tässä yhteydessä.
Keskeiseksi arvoksi nousi puoluekokouksessa myös rakkaus. Uusi puoluesihteeri Mikael Jungner julisti - puheenjohtajan luvalla kuulemme - SDP:n rakkauden, intohimon ja ilon puolueeksi. Tässä kohtaa tuli hauskasti mieleeni, että johan oma rakkaani tiesi tämän oikeaksi linjaksi kunnallisvaaleissa 2008; vaimoni Ulla Vaaran iskulause vaaleissa oli "turvaa, iloa, rakkautta", ja tuloksena oli Ullan tähän asti selvästi suurin äänimäärä.
Mikaelin oman rakkauden suurin kohde on vaimo Maria Jungner, demari hänkin, Espoon kaupunginvaltuutettu. Maria Jungner on vanhan tutun telkkariviihdemiehen Aarre Elon tytär. Pientä rakkautta Mikael Jungner tuntee myös ruotsinkielistä HIFK:ta kohtaan, vaikka oikeampi kohde olisi ruotsinkielisen Hjallis Harkimon Jokerit, jonka taustalta historiasta löytyy TUL:n seura Töölön Vesa.
Mikael Jungnerin taustalta löytyvät mm. opiskelijademareiden puheenjohtajuus ja pääsihteeriys. Noina vuosina Jungnerin kanssa pyörivät samoissa demariopiskelijoiden (SONK) kuvioissa myös Pertti Rauhio ja Timo Räty, nykyisin eduskunnan hallintojohtaja ja AKT:n puheenjohtaja.
kari.naskinen@gmail.com
Puoluekokouksessa Joensuussa on koko ajan ollut hyvä fiilinki. Tunnelma kohosi huippuunsa perjantain iltajuhlassa, kun puheenjohtaja Jutta Urpilainen nostatti puoluekokousväen laulamaan yhdessä Taistojen tiellä. En muista, milloin edellisen kerran olisin kokenut niin voimakkaan tunne-elämyksen kuin tuon yhteislaulun aikana. Eivätkä muistaneet monet muutkaan. Kun kyselin vanhemmilta demarikonkareilta vastaavanlaisia muistoja, niin siltä tuntui, että jotain samaa on ilmeisesti tapahtunut kaukana historiassa Rafael Paasion puheenjohtajuuden aikana.
Puoluekokouksen puheista heijastui myös se, että SDP on tehnyt jonkinlaista paluuta juurilleen. Pertti Paasiokin sanoi Jutta Urpilaisen puheista, että niistä saattoi erottaa jopa sosialistisia elementtejä. Tässä on merkittävä linjantarkistus tai voisiko tästä sanoa, että hapuileva vaihe on nyt ohitettu. Viime syksynä mm. puolueen ohjelmajohtaja Juha Eskelinen pohti sitä, pitääkö demaripuoluetta kutsua keskustavasemmistolaiseksi, punavihreäksi vai edistykselliseksi. Nyt tätä haikailua ei tarvitse harrastaa.
Edellinen puoluesihteeri Ari Korhonen niin ikään viime syksynä kertoi, että kun SDP oli lähdössä kehittämään sisuaalista ilmettään, niin värimaailmaan tarvittaisiin raikkautta, jotta kuvattaisiin uutta tulemista ja nousua. En ole täällä Joensuussa nähnyt uudesta ilmeestä toistaiseksi muuta kuin puolueen hieman uudelleen muotoillun merkin. Uutta siinä on, että kulmat ovat vähän pyöristyneet. Saattaa sopia paremmin uudelle puoluesihteerille Mikael Jungnerille, joka pääsee vauhtiin paremmin pyöreäkulmaisella merkillä kuin vanhalla neliskulmaisella.
Tämän lauantaipäivän yksi asia lahtelaisittain oli, että Arpo Heinonen valittiin SDP:n kunniajäseneksi. Hän toimi mm. puoluehallituksen jäsenenä 1994-2000.
Eilen perjantaina valittiin Mika Kari toiselle kaksivuotiskaudeksi puoluehallitukseen. Hämeen edustajiksi puoluevaltuustoon valittiin Tuula Kilpinen, Eino Järvinen, Hannele Rämö, Kari Kaistinen ja Rauno Kurki.
kari.naskinen@gmail.com
Elokuvakerhossa näin 1960-luvulla Robert Flahertyn hienoja dokumenttielokuvia, mieleen ovat jääneet Nanook, pakkasen poika (1922), Tabu – tarina Etelämereltä (1931) ja Louisiana Story (1948). Ne tuntuivat vähän kummallisuuksilta elokuvakerhon ohjelmistossa. Voi kyllä olla niinkin, että näin nämä elokuvat Jyväskylän Kesän ohjelmistossa ja Peter von Baghin esitteleminä. Ovat joka tapauksessa kaikki klassikoita elokuvan historiassa. Tällä hetkellä Lahdessa menee elokuvateattereissa kolme pitkää dokumenttielokuvaa. Harvinainen tilanne. Onkin niin, että suomalaisella dokumenttielokuvalla ei koskaan aikaisemmin ole ollut näin hyvää asemaa.
Vanhemman polven elokuvissakävijät muistavat sen ajan, kun ennen ”varsinaisen elokuvan” elokuvan alkua näytettiin erilaisia lyhytfilmejä, oli uutiskatsauksia, lapsellisia valistuselokuvia ja muita pr-luonteisia pätkiä. Ne oli kärsittävä alta pois. Näitä 5-15 minuutin pituisia elokuvia piti esittää, koska ne laskivat elokuvalipuille määrättyä huviveroa 5 %.
Tämä veronalennus olikin hyvä täky. Kun lyhyitä elokuvia oli tehty ennen verolakia (1932) 20-30 vuosittain, tehtiin näitä veronalennuselokuvia heti vuonna 1933 yli 250. Sotien aikana myös Puolustusvoimat ja Valtion tiedotuslaitos alkoivat tehdä lyhytelokuvia sotapropagandaksi kotirintamalle.
Tunnetut pitkien elokuvien ohjaajatkin tekivät dokumenttielokuvia. Erik Blomberg teki elokuvan poroerottelusta 1947 ja Suomen kommunistisen puolueen 30-vuotiselokuvan 1948. Valentin Vaalan Jääkenttien halki Suomeen (1963) jopa palkittiin festivaaleilla Milanossa. Matti Kassilakin ohjasi dokumenttielokuvia.
Vuonna 1964 lyhytelokuvan veroedut poistettiin, ja se lopetti aika tarkkaan dokumenttielokuvien tekemisen. Televisiokin oli tullut pilaamaan elokuvamarkkinoita, joten elokuvalla kaikkiaan meni tuolloin huonosti.
Nyt on toisin. Lahdessa nyt nähtävät elokuvat ovat Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama Miesten vuoro, Joonas Neuvosen Reindeerspotting ja Virpi Suutarin Auf Wiedersehen Finnland. Lisäksi tänä vuonna on valmistunut ainakin kolme muuta pitkää dokumenttielokuvaa: Mikko Ronkaisen Freetime Machos, Tahvo Hirvosen Stadilaista tangoa etsimässä ja Kalle Kujalan Rautaa rajan taa.
Myös televisio on nykyisin hyvä dokkareiden esittäjä. Esimerkiksi maanantai-illan Kotikatsomo-ohjelmassa on silloin tällöin erinomaisia dokumenttielokuvia. Sen sijaan Jim-kanavan pölvästejä amerikkalaisia elokuvia ei pidä sekoittaa varsinaisiin dokumenttielokuviin.
En ole tämän vuoden pitkistä suomalaisista dokumenttielokuvista nähnyt kuin Miesten vuoron (kuva). Se on sydäntäriipaiseva kertomus miehistä ja niiden jutuista. Miehet istuvat saunassa ja puhuvat – eivät jääkiekosta eivätkä naisseikkailuista, vaan elämiensä vaikeista kohdista. Tippa linssissä joutuu joitakin tarinoita kuuntelemaan. Ne kertovat syntymästä, kuolemasta, rakkaudesta, ystävyydestä, eroista, kuolemasta. Elokuva kuvaa ja kuuntelee miehiä, kamera kääntää välillä objektiivin suomalaiseen maisemaan, ja kokonaisuudesta syntyy kuin… mikä tämä nyt on… balladi, runo, kunnianosoitus miehelle…
Sauna on paikka, jossa juro ja ujo suomalainen mies puhuu sydämensä puhtaaksi. On helpompaa puhua ongelmistaan kaverille lauteilla kuin hakeutua terapeutin hoitoon. Saunassa on turvallista kyyneleet silmissä puhua elämän tuskaa tai nauraa onnea. Kyyneleitä on helpompi vuodattaa, kun silmät ovat löylyssä märät muutenkin.
Kamera vierailee monenlaisissa saunoissa: joulusauna, paperitehtaan sauna, sotaveteraanien sauna, kapiaisten sauna jne. Muutamina kevennyksinä on väläyksiä erikoisista saunoista; joku on tehnyt saunan vanhasta puhelinkopista, joku autosta.
Elokuvatekijät sanovat, että saunassa vallitsee todellinen demokratia. Ammatti ja muut roolit jätetään pukuhuoneisiin, ja löylyihin astellaan alastomina omina itsenämme kaikkine virheinemme ja erheinemme. Saunassa ei ole väliä onko putkimies, toimitusjohtaja, bussikuski, lapsi, nuori tai vanha - kaikki ovat siellä tasa-arvoisina nauttimassa samasta hetkestä ilman minkäänlaista erottelua.
”Eri tarinoiden kautta haluamme etsiä elokuvan keskeistä sanomaa: elämä on helpompaa jos on joku jota rakastaa”, sanovat Berghäll ja Hotakainen.
Entä mitä sanoo ranskalainen kriitikko Émile Vuillermoz dokumenttielokuvasta: ”Dokumentaari selittää tapahtumia, se paljastaa ne eleiden kautta. Se nostaa täyteen päivänvaloon kohtalon salaiset strategiat.”
kari.naskinen@gmail.com
Oikeiston taholta on perinteisesti annettu ymmärtää, että ryhmäkuri on paha asia. Siinä puolueorganisaatio sitoo vapaan maan vapaiden kansalaisten käsiä. Tästä on syytetty nimenomaan vasemmistopuolueita, koska eihän esimerkiksi yksilönvapautta korostava Kokoomus voi ryhmäpäätöksiä tehdä. Tämä tietenkin on täyttä kukkua, sillä ryhmäpäätöksiä ovat aina tehneet kaikki puolueet silloin tällöin.
Kokoomuksen tiukasta kurimenettelystä oli tyypillinen esimerkki Heinolan reumasairaalaa koskenut äänestys. Kun Tuija Nurmi ja Ilkka Viljanen halusivat vaalipopulistisista syistä osoittaa olevansa sairaalan pelastamisen kannalla, he joutuivat jäämään pois äänestyksestä, koska Kokoomuksen ryhmäpäätöksen mukaan reumasairaala piti äänestää nurin.
Kreikka-äänestyksessä puolestaan kepulaiset protestoivat hallitusta vastaan, mutta eivät uskaltaneet painaa ei-nappia, vaan osa kepulaisista jäi pois äänestyksestä (8) tai äänesti tyhjää (3).
Lahdessakin porvarit itkevät tällä hetkellä ryhmäkurin perään. Lahden oikeistolehdet ovat olleet hädissään, kun muutamissa asioissa viime aikoina ei äänestysjakauma ole noudattanut puolueidenvälisiä rajoja - "tämä havainnollistaa sitä, kuinka sekavassa tilanteessa lahtelainen päätöksentekokoneisto on tällä hetkellä". Tämän takia porvarilehdet ovat sitä mieltä, että Kokoomuksen ja SDP:n on löydettävä yhteinen sävel omissa ryhmissään.
Näin asioihin suhtaudutaan aina tilanteen mukaan. Yksilönvapauspuolueessakin ovat asiat huonolla tolalla, kun sen yksilövaltuutettuja ei saada kuriin juuri oikeita asioita edistämään pyrittäessä.
Kuva on Lahden kaupungintalolta valtuustosalista.
kari.naskinen@gmail.com
Jääkiekon MM-kisojen kauneimmat misut katsomossa ovat olleet tshekkejä. Urheiluohjelmien kuvaajilla on tunnetusti hyvä silmä, ja tästä oli todisteena tämänpäiväinen ottelu Tshekki - Ruotsi, jonka katsomokuvissa ei nähty yhtään ruotsalaista tyttöä, mutta tshekkiläisiä joka toinen minuutti.
Suomalaisia kiekkokaunottaria kuvaajat ovat myös löytäneet, mutta suomalaisilla ja tshekeillä on yksi ero: kun suomalainen näkee kuvansa jäähallin isolta kuvaruudulta, hän nousee kaljapäissään seisomaan ja riehuu kädet pystyssä kuin hullu - tshekkikaunottaret ovat viileitä, korjaavat ehkä vähän asentoaan, että näyttää vielä kauniimmalta.
Toivomus Kalervo Kummolalle: järjestä Viro ja Ukraina MM-kisojen A-sarjaan, ja saisi siellä olla enemmänkin Itä-Euroopan ja entisestä Neuvostoliitosta erkaantuneita maita. Virolaiset ja pitkäsääriset ukrainalaiset ovat ihmisrodun parhaita edustajia. Niin kyllä ovat venäläisetkin, mutta venäläiset naiset eivät ole kovin innostuneita jääkiekkohalleihin menemään.
Kummola on alan miehiä. Kun eduskunnassa kähistiin pari vuotta sitten siitä, että kansanedustajat "ahdistelevat" naisia (pelkkä katsekin tulkittiin ahdisteluksi), Kummola sanoi niin kuin asia on: "Johonkin se katsekin on pantava, jos samaan hissiin hyppää naisedustaja tai avustaja rinnat törröllään ja kolme ylintä nappia auki. Jos katse hakee alimman napin kohtaa, on ahdistelija, jos ei, on outo ihminen joka ei huomaa mitään."
kari.naskinen@gmail.com
Sosialismia on taas tarvittu. Ensin tähän järjestelmään piti turvautua Yhdysvalloissa ja nyt Euroopassa. Aina hädän tullen, kun markkinatalous joutuu pulaan, huudetaan apuun valtioita, jotka kapitalistimaissakin edustavat sosialistista järjestelmää. Ilman kansalaisilta kerättyjä verovaroja olisivat tällä hetkellä kusessa sekä isot autotehtaat, pankit että muutkin markkinatalouden tukipylväät.
Esimerkkejä löytyy lähempääkin. Lahdessakin veronmaksajia tarvitaan jatkuvasti pelastamaan yksityisiä bisneksiä. Parhaillaan vaikertaa Lahden Messut Oy, joka tekee konkurssin, ellei kaupunki lähde sitä rahoittamaan. Jääkiekkoyhtiötä kaupunki päätti jo tukea, ja kohta on edessä myös vanhan yksityisen konserttitalon pelastaminen. (Päijät-Hämeen maakuntalauluksikin pitäisi säveltää ”Yrittäjät valittavat aina”.)
Kokoomukselle ja elinkeinoelämälle tällainen systeemi kelpaa. Kokoomuksen ideologia sekä valtakunnan että paikallisella tasolla on kaiken mahdollisen yksityistäminen – koko terveydenhoito, päiväkodit, rautatiet, yliopistot… Riskit tässä uusliberalistisessa ajattelussa ovat pienet, sillä jos pieleen menee, vastuun kantaa lopulta kuitenkin sosialistinen veronkeruujärjestelmä.
Porvareiden mallimaa on tietenkin USA. Siellä on päädytty johdonmukaisesti kasvattamaan tuloeroja, koska näin uskotaan talouspolitiikan toimivan parhaalla mahdollisella tavalla. Rikkaille on annettu entistä suurempia verohelpotuksia, koska ajatellaan, että näin talouselämän pyörät pyörivät aina vain paremmin. Tätä Amerikan mallia ajetaan takaa myös Vanhasen – Kataisen hallituksessa. Sen ideologinen peruslinjaus on, että hyvätuloisten etuuksia pitää lisätä.
Television MOT-ohjelmassa (24.8.2009) lainattiin Sauli Niinistöä ja Björn Wahlroosia: ”Pitää sietää se, että jotkut rikastuvat, kokonaisuuden vuoksi. Yleensä taloudessa ei mene hyvin, elleivät tuloerot kasva.”
Jorma Ollilan sanontana puolestaan oli, että ”alentamalla veroja saadaan talouteen aikaan myönteinen kierre”.
Yhdysvalloissa tämän kierteen kanssa on jo kaksi kertaa menty metsään, kuten taloustieteen nobelisti Robert Solow tv-ohjelmassa kertoi: 1930-luvun alussa USA ajautui suureen lamaan ja nyt on käynyt samalla tavalla – ”En pidä sattumana sitä, että USA:n historian suurimmat tuloerojen kasvun jaksot päättyivät historian pahimpiin talouskriiseihin. Niiden välillä on vahva yhteys.”
KATAINEN HALUAA
OLLA KUIN REAGAN
MOT-ohjelmassa sanottiin, että rikkaiden suunnaton rikastuminen tuli mahdolliseksi, kun valtaan tuli Ronald Reagan, ja reaganilaista talouspolitiikkaa kiihdytti vielä viime vuosina George W. Bushin hallinto. Suomessa Jyrki Katainen haluaa Reaganiksi, ja Matti Vanhanen seuraa sivusta hyväksyvästi, minkä naisseikkailuiltaan ehtii.
Suomessakin rikkaiden verotusta kevennetään ja kaikki mahdollinen julkishallinnon toiminta pyritään yksityistämään. Verotuksessa tavoitteena on tasavero. Tähän päästään sillä, että ansiotulojen verotusta kevennetään (Ollilan toivoma tapa) ja siirretään verotusta välillisiin veroihin ja muihin valtion keräämiin maksuihin. Näin veroprogression merkitys pienenee, koska välillisiä veroja maksavat kaikki saman verran riippumatta maksukyvystä. Kunnallisverokin on epäoikeudenmukainen tasavero. Kaiken huippu on, että kunnallisveroa ei tarvitse maksaa ollenkaan pääomatuloista. Sellainen ihminen, joka ei käy töissä, vaan elää pääomatuloilla, ei maksa kunnallisveroa!
Tilanteesta Suomessa kertoo nyt se, että tyytyväisiä Vanhasen - Kataisen hallituksen veropolitiikkaan ovat ne, jotka ansaitsevat vähintään 45 000 euroa vuodessa (kuukausipalkka vähintään 3750 euroa). Tämä tulos saatiin Yle Uutisten teettämässä kyselyssä (Taloustutkimus Oy).
Tällainen veropolitiikka lisää entisestään eriarvoisuutta. Valtion taloudellinen tutkimuslaitos on laskenut, miten hallituksen tekemät muutokset vero- ja etuusperusteisiin vaikuttivat viime vuonna eri tuloluokissa. Kun henkilön tulot olivat 45 000 euroa, oli nettohyöty 987 euroa. Vastaavasti 22 000 euron tuloilla hyöty oli 410 euroa ja 15 000 euron tuloilla 212 euroa.
OECD:n raportin mukaan tuloerot kasvoivat Suomessa vuosina 1995 - 2005 erittäin paljon, vain Kanadassa ne kasvoivat enemmän.Vuoden 2007 lopussa Suomessa oli yli 700 000 köyhää. Projektipäällikkö Heikki Viitamäki Valtion taloudellisesta tutkimuslaitoksesta on laskenut, että hallituksen päätöksillä köyhien määrä kasvoi viime vuonna 9000:lla.
JUNGNER HYLÄTTÄVÄ
Kreikka-rähinän aikana Jyrki Katainen sanoi radiossa, että SDP:n nykyjohto on tuhonnut puolueessaan Paavo Lipposen perinnön. Hyvä niin, koska näin SDP on osaltaan tehnyt paluuta sosialistiseksi puolueeksi.
Nykyisessä sosialidemokratiassa pitäisi linjaa reivata lisääkin sosialismin suuntaan. Siksi ei Mikael Jungneria pidä valita puoluesihteeriksi. Vaikka en miestä tunne, niin sellainen kuva julkisuudessa on, että Jungner edustaa hyvin selvästi demarien oikeistosuuntausta. Nyt kun politiikka on palannut politiikkaan, on SDP:n kannettava vastuunsa vasemmistolaisena puolueena. Eivät demarit tarvitse näkyvälle paikalle lipposmaista, varallisuusverovähentäjätyyppistä piiloporvaria.
Jungnerin edustama Helsingin demokraatit on SDP:n ensimmäinen osasto, jonka nimestä sana sosialismi on jätetty kokonaan pois. Osaston jäsenillä ei ole mitään sitä vastaan, jos koko puolueen nimi jossain vaiheessa muuttuu esimerkiksi Suomen demokraateiksi.
Sosialidemokratian on edelleen oltava yhteiskunnallista uudistustyötä sosialismin arvojen perustalta, kuten puoluekokouksessa Turussa 1999 hyväksytyssä periaateohjelmassa todetaan. Tuossa ohjelmassa hyväksyttiin SDP:n politiikan ne perusarvot ja lähtökohdat, joille puolueen muu ohjelmatyö ja poliittinen toiminta nojaavat. Jungner ei tähän työhön sovi.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden museonjohtajaksi valittiin äskettäin Riihimäen Kokoomuksen varapuheenjohtaja Timo Simanainen ja eilen valittiin Lahden opetuspäälliköksi Espoon opetuslautakunnan kokoomuslainen jäsen Lassi Kilponen äänin 7-4.
Erikoista opetuspäällikön valintaprosessissa oli, että ainakin yhdeltä hakijalta oli kysytty myös puoluekantaa. Lain mukaan työnhakijalta saa työhaastattelussa kysyä vain sellaisia henkilötietoja, jotka ovat työsuhteen hoitamisessa tarpeellisia. Lahdessa näköjään katsotaan, että Kokoomuksen jäsenyyttä tarvitaan työn hoitamisessa.
Sekä Simanaista että Kilposta haastatteli soveltuvuustesteissä konsulttifirma Personnel. Sen konsulttijohtaja Petri Heikinheimo sanoi pari vuotta sitten Radio Voiman haastattelussa yleisen käytännön olevan se, että haastateltavalta kysellään asioista, jotka vaikuttavat hänen kykyynsä hoitaa työtehtäväänsä. - "Haastateltavan perhetilanne ja puolison ammatti voivat vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa sitoutua työpaikkakunnalle ja alkoholinkäyttö saattaa vaikuttaa työtehtävien hoitoon, niinpä nämä asiat tulevatkin esille työhaastatteluissa", sanoo Heikinheimo, jonka puoliso on Lahden entinen kaupunginvaltuutettu, Kokoomuksen Arja Heikinheimo.
Petri Heikinheimoa haastateltiin radiossa sen jälkeen, kun Lapin Kansa oli perunut Johanna Korhosen työhönoton tämän paljastuttua lesboksi. Petri Heikinheimo sanoi, ettei työnantajalle kuulu onko haastateltava parisuhteessa naisen vai miehen kanssa, koska se ei olennaisesti vaikuta hänen kykyynsä hoitaa työtään. Myös työlaki sanoo yksiselitteisesti, ettei työntekijöitä saa asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolisen suuntautumisen tai poliittisen näkökannan mukaan.
Johanna Korhonen vei asian oikeuteen ja sai isot korvaukset. Lahden opetuspäällikön virkaa hakeneet voisivat nyt tehdä samoin.
kari.naskinen@gmail.com