Toimittajan tehtävä ei ole olla aktivisti

Filosofiapäivillä Orivedellä käsiteltiin tänä viikonvaihteena todellisuutta. Mitä se oikeastaan on, kysyttiin Kriittisen korkeakoulun järjestämässä tapahtumassa. Asia ei ole aivan yksinkertainen. Ihmisillä on luonnollinen tarve pitää kiinni omista todellisuuskuvistaan, uskomuksistaan ja mieltymyksistään, joskus vaikka viimeiseen asti ja vaikka järkikin panisi jo vastaan. Ihminen on usein älyllisesti liian laiska ja heikko epäilemään näitä. Filosofian idea taas on kyseenalaistaa ja kritisoida vallitsevia uskomuksia ja käytäntöjä.

Onneksi meissä kaikissa asuu pieni filosofi. Yksi tunnettu sellainen on toimittaja Ruben Stiller, joka kertoi Orivedellä, miten media luo todellisuutta.

”Eivät ihmiset välttämättä totuutta kaipaa. Enemmän he kaipaavat tunnetta kontrollista ja hallinnasta”, sanoi Stiller.

Hän sanoi, että nuoremman polven journalistien objektiivisuuskäsitys poikkeaa edellisten sukupolvien objektiivisuusihanteesta. Nuoremmat suhtautuvat myönteisemmin ajatukseen, jonka mukaan arvot saavat näkyä journalismissa. Arvot eivät kuitenkaan ole faktoja.

”Toimittajan tehtävä ei ole olla aktivisti”, sanoi Stiller. ”Arvojen ja mielipiteiden sekoittaminen uutis- ja uutisanalyysijutuissa johtaa uskottavuuden romahtamiseen. Mielipiteet pitää erottaa faktoista, tämä vaatimus korostuu myös Journalistin ohjeissa.”

Stillerin havainto oli tietenkin oikea. Nykyisin toimittajien roolia korostetaan. Lehtien uutisjuttujenkin yhteyteen pannaan toimittajan kuva ja nimi, mikä tavallaan antaa toimittajalle luvan olla oma itsensä, olla omien mielipiteittensä kanssa uutistekstin seassa.

Ennen oli toisin. Kun toimittajien asemaa ei ollut nostettu näkyvästi esille, toimittajat kirjoittivat juttuja enemmän lehden linjaa noudatellen. Lehden linja ja mielipiteet tulivat lukijoille selväksi pääkirjoituksissa.

Stiller sanoi, että yleisemminkin on arvojen kanssa poseeraaminen aikamme tauti [tasavallan presidentti etunenässä]. Enemmän pitäisi keskittyä tosiasioihin ja arvoristiriitoihin, joita on, kun ihmisen omat uskomukset, arvot ja teot ovat ristiriidassa keskenään.

”Journalistit uskovat usein omaan myyttiinsä: toimittaja on totuutta rakastava rationaalinen yksilö. Tämä on kaunis valhe. Itsereflektiossa on parantamisen varaa.”

UHKAKUVAT MYYVÄT

Iltapäivien kohu-uutisointi on saanut yhä enemmän sijaa paremmissakin lehdissä. Kun bisnes on kovaa ja kilpailu on kiristynyt sosiaalisen median kanssa, sanomalehdet iltapäivälehdistyvät ja tukeutuvat nekin painajaisskenaarioihin – Venäjä on tulossa rajan yli ja ihmiskunta elää lopun aikojen kaaoksessa...

”Uhkakuvat eivät kuitenkaan ole todennäköisyys skenaarion todennäköisyydestä”, sanoi Stiller. ”Mediassa uhkakuvaskenaario kuitenkin esitetään kuin se olisi todennäköisin vaihtoehto. Uhka myy – ja meidät on evoluutiossa ohjelmoitu reagoimaan uhkaan. Näin media tuottaa toivottomuutta ja negatiivisuusharhaa.”

Filosofiapäivien järjestäjät esittivät teemaan liittyen kysymyksen, mitä se todellisuus oikeastaan on. Elämämme päivät kulkevat ikään kuin omaa rataansa, emmekä juuri ennätä tai halua ihmetellä asioita arkeamme pidemmälle. Heräämme töihin, käymme kaupassa, maksamme verot ja laitamme lapset kouluun ja nukkumaan. Mutta joskus meistä saattaa tuntua, että kaikki ei ole oikein, jotain on pielessä, jotain puuttuu; tässäkö tämä todellisuus ja maailma nyt sitten on? Ei, täytyy olla jotain muutakin!? Synnymme ja kuolemme ja olemme osa luonnon prosessia ja kiertokulkua, mutta tässä välissä olemme nihilistejä, pragmatisteja, uskovaisia, tieteentekijöitä, filosofeja, fasisteja, naturalisteja, ja mitä meitä nyt onkaan, autokauppiaita ja suutareita.

Totuus itki ja syyttömyyttään kauan vannoi.
Nyt hän on köyhä ja sairas ja asunnoton.
Valhe kulkee maailmalla kultaisin vaunuin.
Puhdasverisen tamman vienyt hän on.
(Vladimir Vysotski, 1977)

kari.naskinen@gmail.com