Tuttu sanonta on, että kun Tshehovin näytelmän alussa seinällä on kivääri, sitä myös jossakin vaiheessa käytetään. Kun Tolstoin Anna Kareninan alussa ratavahti jää Moskovan asemalla veturin alle, siitä tietää, että joku näytelmän tuttu henkilökin joutuu samanlaiseen onnettomuuteen. Kotkan kaupunginteatterissa on nyt lähdetty siitä, että jokainen katsoja on lukenut Tolstoin romaanin tai ainakin Wikipediasta tarkistanut ennen teatteriin tuloa, mitä näytelmässä tapahtuu. Tämän takia Anna Kareninan itsemurhaa esityksen lopussa Pietarin asemalla ei ole. Ensikertalaisen katsojankin on muka asia tajuttava Anna Kareninan viimeisestä repliikistä kynttilän himmenemisestä ja sammumisesta. Romaanista näytelmän on sovittanut ja ohjannut yksi Suomen parhaita kunnollisten puhenäytelmien rakentajista Pasi Lampela, joka muuten on tehnyt esityksestä erinomaisen.
Romaanin kuuluisaa alkuvirkettä ei ole mukana: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." Tämä tulee kuitenkin muuten täydellisesti esille. Anna on mennyt naimisiin ehkä 20 vuotta vanhemman valtion virkamiehen Aleksei Kareninin kanssa, mutta kymmenkunta vuotta rakkaudetonta avioliittoa on tehnyt tehtävänsä, eikä mikään auta, kun Anna kohtaa rykmentin ratsumestarin, komean kreivi Vronskin. Se on menoa, mutta Venäjällä 150 vuotta sitten tuollainen ei ollut yhtä helppoa kuin nykyaikana.
Heti avauskohtauksessa Lampela kuitenkin osoittaa, että väärät ratkaisut ja riskinotto rakastumisen huumassa ovat uhkana ja kohtalokkaita edelleen: Anna Kareninalla on nykyaikainen muovimatkalaukku, jossa on pyörät alla, ja myöhemmin Kareninin työpöydällä on moderni tietokone. Tässä tapauksessa ajankohtien kaksoisvalotus ei haittaa yhtään.
Esitys kokonaisuudessaan toimii mainiosti. Viitteellinen lavastus pyörönäyttämöllä kertoo koko ajan, missä ollaan, korea puvustus ei tuo ajankuvaa täysin omaan aikaamme ja henkilöohjaajanakin Lampela on hyvä. Ella Mustajärvi nimiroolissa on täydellisen murehduttava tapaus sovinnaisuudesta irtautuneena hylkiönä, Juho Markkanen Vronskina uskottavan hurmaava ja Jarkko Sarjanen petetyn aviomiehen katkeruudessa juuri sellainen kuin tällaisissa tilanteissa käy. Mutta mikä kumma on saanut panemaan Nikolai Levinin pieneen rooliin naisnäyttelijän?
Tämä oli Lampelalta jo kolmas työ Kotkan teatterissa, edellisen kerran näin siellä kolme vuotta sitten täysosumana Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla. Lahden kaupunginteatterissa 2021 Lampelan tiivis dramatisointi Tolstoin Sodasta ja rauhasta oli myös täysosuma, ja ensi syksynä Lampela ohjaa sen Porissa.
Anna Kareninan ohjelmalehtisessä Lampela sanoo, että sovituksessaan hän nosti Annan selvästi pääosaan ohi Konstantin Levinin (Mikkomarkus Ahtiainen), koska Anna vie tarinaa siihen syvyyteen, johon lopussa päädytään. Tämä on lähes 1000-sivuisen romaanin tiivistämisessä 2,5 tunnin näytelmäksi perusteltu ratkaisu, koska Levin ”kokonaisena” tähän ei olisi mitenkään mahtunut. Levin on romaanissa selvästi Tolstoin alter ego, jossa roolissa kirjailijan uskonnollis-filosofinen tolstoilaisuus nousee esille, vaikka Tolstoi varsinaisesti muotoili oppinsa vasta 1880-luvulla Anna Kareninan valmistumisen jälkeen. Sen Tolstoi/Levin tuo kuitenkin selvästi esille, että onnellisuus löytyy yksinkertaisesta, moraalisesta elämästä, ei intohimosta eikä ulkoisesta menestyksestä.
Lampelan näytelmässä tulee Levinin kautta sen verran yhteiskunnallistakin kannanottoa, että Venäjälläkin demokraattinen ajattelu jo nousee aristokratiaa ja tsaarin valtaa vastaan. Anna Kareninan tapahtuma-aika on 1870-luvulla ja Aleksanteri II oli yritetty murhata jo monta kertaa, kunnes Narodnaja volja -järjestön pommi-iskussa 1881 tämä lopulta onnistui.
Pasi Lampela (s. 1969): ”Tolstoin kyky luodata inhimillistä kokemusmaailmaa vaihtelevissa yhteiskunnallisissa ja historiallisissa kehyksissä on ilmiömäinen, ja hän on ollut merkittävä vaikuttaja omalle työlleni näytelmäkirjailijana.”
kari.naskinen@gmail.com
