Jännitystä, pelkoa, kauhua

Iranissa ei tarvitsisi jännityselokuvia tehdä, koska elämä siellä on muutenkin täynnä jännitystä, pelkoa ja kauhua. Jännityselokuva silti on Pyhän temppeliviikunan siemen (2024), joka kuvaa yksittäisen perheen kautta vuosien 2022-23 suurta protestiliikettä. Iranin väkivaltaviranomaiset tukahduttivat sen, mutta viime ja tänä vuonna isot mielenosoitukset ovat taas toistaneet niitä teemoja, jotka Iranissa edelleen rajoittavat naisten oikeuksia: hiusten ja kaulan peittävän hijabin pakkokäyttö sekä miehen ylivalta avioliitossa, huoltajuudessa, työmarkkinoilla ja perinnönjaossa. Naiset ovat toisen luokan kansalaisia kuin Minna Canthin Työmiehen vaimossa (1885), josta eilen kirjoitin.

Elokuvan ohjannut Mohammad Rasoulof on jo aiemmin rikkonut sensuurimääräyksiä, saanut vankilatuomioita ja maastapoistumiskieltoja, mutta on päässyt livahtamaan pakolaisena Saksaan. Tämän uusimman elokuvansa hän teki niin, ettei näyttäytynyt kuvauspaikoilla, vaan antoi puhelimitse ohjeet apulaisilleen ja kuvaajille. Paljon on mukana myös kännykkäkameralla otettuja pätkiä todellisista tilanteista, joissa poliisit armotta kurittavat mielenosoittajia, tappamiseenkin asti.

Elokuva alkaa, kun perheen isä Iman nimitetään Teheranin vallankumoustuomioistuimen tutkintatuomariksi. Jo ensimmäisenä työpäivänä tulee eteen kuulustelupumaska, jossa käsiteltävä henkilö on syyttäjän antaman määräyksen mukaan tuomittava kuolemaan. Iman on pakotettu allekirjoittamaan tämä, vaikka ei ehdi tapaukseen edes tutustua. Kotona tilanne kiristyy, kun vaimo ja kaksi tytärtä eivät täysin ymmärrä asioiden uutta tolaa. Kaiken lisäksi tyttäret ovat jo kasvaneet vuoden 2022 Mahsa Amini -protestien kannattajiksi. Ei sovi, että arvostetun tutkintatuomarin virassa olevan miehen lapset niskoittelevat valtiota vastaan. Nämä ”huivikapinat” olivat alkaneet, kun 22-vuotias Mahsa Amin oli kuollut siveyspoliisin hakkaamana liian avonaisesti kietaistun hijabin takia.

Isä yrittää saada tytöt kuriin. Isä ei hyväksy, että pienempikin tytär jo haluaa värjätä tukkansa siniseksi ja maalata kyntensä - ”Maailma on kyllä muuttunut, mutta Jumala ei.”

Yhtenä aamuna Iman huomaa, että tutkintatuomarin saama virka-ase ei ole pöytälaatikossa. Onko hän hukannut sen eilen johonkin, onko se jäänyt työpaikalle muiden nähtäväksi, onko vaimon pelko aseen takia lisäntynyt ja hän on pannut sen piiloon? Kauhea asia. Virka-aseen hukkaamisesta ei selviäisi ilman vankilaa ja maineen lokaamista.

Toinen samanaikaisesti tuleva pelkoasia on, että protestijengien netissä levitettävään valtion virkamiesten kuvien, nimien ja kotiosoitteiden joukkoon on lisätty Imanin tiedot. Iman on kauhuissaan; onko hänen autonsa vieressä ajava mopomies tullut häntä ampumaan, tai kotitalon edessä kadulla lorvaileva mies? Vainoharhaisuus tekee elämästä helvettiä, ja kotona tietenkin pelätään myös.

Jämerästi etenevän elokuvan nimessä oleva temppeliviikuna (Ficus religiosa) on puu, joka löytää kasvualansa levittämällä ilmajuurensa jonkin toisen kasvin ympärille, jolloin se toinen kasvi heikkenee ja vähitellen kuihtuu pois. Iän myötä temppeliviikuna juurtuu maahan ja kasvaa 15-20 metrin korkuiseksi. Elokuva antaa ymmärtää, että nuoremman polven protestiliike on Irania vähitellen pois kuristava Ficus. Toistaiseksi Iran on joka tapauksessa teokraattinen tasavalta, jota ylin hengellinen johtaja ja uskonnollinen eliitti hallitsevat ankarasti. Vaalit ovat säännöllisiä, mutta vahvasti suodatettuja ja valvottuja. Legitimiteetti on heikentynyt, äänestysaktiivisuus on matala, tyytymättömyys korruptioon on levinnyt laajalle, ihmisoikeustilanne on huono, teloitusten määrä on iso, sähköistä tiedonvälitystä katkotaan jne.

Vaikka ei tämä meidän oma pesäkään puhdas ole. Tampereella perjantaina poliisivoimien turvaamassa äärioikeiston mielenosoituksessa iranilaisittain naamioituneet natsit potkivat nuoren tytön sairaalakuntoon.

Muuten erinomainen elokuva kuitenkin pilaa itsensä lopun lapsellisen typerällä takaa-ajo- ja kaksintaistelukohtauksella.

kari.naskinen@gmail.com