lauantai 25. helmikuuta 2023

Pohjoisen kansojen mielenlaatu on karkea ja älynsä tylsä


Maailmassa on islamilaisia yli puolitoista miljardia, siis joka viides ihmi
nen. Islamilaiset ovat tyytymättömiä vaikutusvaltaansa ja muilta saamaansa arvostukseen. Jo yli sata vuotta sitten intialainen muslimirunoilija Altaf Hussain Hali valitti, että arabien puutarha on tallottu:


”Ei arvonantoa kansojen parissa, ei painoarvoa istunnoissa. Verhottua vihamielisyyttä, ystävällisyydellä koreilua, laskelmoivaa nöyryyttä, laskelmoivaa imartelua.”

Hali ei kuitenkaan ollut toivoton. Runoelmassaan
Islamin vuoksi ja luode hän oli varma, että maailma tulee vielä ylistämään ja kiittämään heitä, koska ”kaiken saa viheriöimään arabien sade ja kaikkien päällä lepää arabien siunaus”.

Ei ole toistaiseksi näkynyt merkkejä tällaisesta.
Arabiankielinen islam-sana tarkoittaa alistumista (Allahin tahtoon), mutta muslimit tulkitsevat myös niin, että parempina ihmisinä ja uskovaisina he myös saavat alistaa muita. Yksi etymologinen selitys sanalle on myös rauha, jota selitystä eivät noteeraa varsinkaan nykyiset islamistisiksi kutsutut järjestöt ja järjestelmät, kuten al-Qaida, Isis ja Taliban. Ne ovat niitä, jotka käyvät pyhää jihadia eli väkivaltaista hyökkäys- ja terrorismisotaa vääräuskoisia vastaan.

Monitulkintainen Koraani on kaiken perusta, ja valitaan aina ne opinkappaleet, jotka islamilaista ajattelua ja toimintaa kulloinkin lähimpänä ovat. Esimerkiksi jyrkille islamisteille sopii hyvin, että Koraani neuvoo taistelemaan ”niitä Kirjan ihmisiä vastaan, jotka eivät usko Jumalaan”, ja kuvitellaan tämän Jumalan olevan nimenomaan Allah.

Pahimpina pidetään pohjoisen kansoja.
Princetonin yliopiston Lähi-idäntutkimuksen edesmennyt professori Bernard Lewis kirjoitti, että muslimien historiankirjojen mukaan ”pohjoisen kansoilta puuttuu lämmin sydän, heidän mielenlaatunsa on karkea, heidän älynsä tylsä, heidän ruumiinsa vankkarakentainen, heidän tapansa rosoisia ja heidän kielensä raskaita”.

Kaikkein mölöimpiä ovat kaikkein pohjoisimpana asuvat, jotka ovat taipuvaisimpia tyhmyyteen, karkeuteen ja tunteettomuuteen. Heiltä puuttu
vat järjen terävyys ja ymmärryksen selkeys, ja heitä hallitsevat oppimattomuus, hölmöys, sokeus sekä tyhmyys.

Näistä asioista kirjoitt
i myös fil. tri Hans Magnus Enzensberger, saksalainen kirjailija ja kriitikko, joka kuoli viime vuonna 93-vuotiaana. Esseessään Kauhunkylväjät (Savukeidas, 2013) hän kirjoitti, että Koraanin loukkaamattomat lait ovat paljastuneet teologiseksi ansaksi, jotka eivät mitenkään sovi yhteen modernin ajan perustuslakinormien kanssa.

Enzensberger kirjoitti 2004 Britannian muslimien keskuudessa tehdystä tutkimuskyselystä, jonka mukaan 60 prosenttia vastaajista halusi elää sharia-laissa olevien ohjeiden perusteella. Sharia on Allahin ihmisille antama muuttumaton laki, ja kun laki liittyy kiinteästi uskontoon, se on vahvempi kuin mitkään perustus- tai rikoslait.

Islamistit eivät silti ole täysiä jästipäitä. Amerikkalainen tutkimuskeskus Foreign Policy Research Institute teki 2006 luokka-analyysin al-Qaidan 400 tunnetusta kannattaj
asta: 63 prosentilla oli toisen asteen opintojen päättötodistus, 75 prosenttia oli lähtöisin ylä- tai keskiluokkaisesta kodista, ja joukossa oli paljon akateemisesti koulutettuja, professoreja, arkkitehteja, insinöörejä ym. Mutta kuitenkin heistä on pahimmillaan itsemurhapommittajiksi. Kun al-Qaida 2004 teki kovan tuhoiskun Madridissa, sen tunnustusvideossa sanottiin: ”Te rakastatte elämää, me rakastamme kuolemaa ja siksi me voitamme.” Iskuissa kuoli 191 ja loukkaantui 2050 ihmistä.

Tästä kaikesta pahanteosta ja murhaamisesta huolimatta vaikuttaa, että Altaf Hussain Halin toive ja ennustus eivät toteudu. Enzensberger lopetti esseensä toteamalla, että kauhunkylvät eivät pystyneet kunnolla järisyttämään maailmaa edes WTC-tornien kimppuun hyökkäämällä. New Yorkin pörssi aukesi heti iskua seuranneena maanantaina ja vaikutukset kansainväliseen talousjärjestelmään ja maailmankauppaan jäivät minimaalisiksi.

Epämukavuuksia kuitenkin on aiheutunut. Esimerkiksi turvatarkastukset lentoasemilla ovat pääasiassa islamistien syytä. Siellä valtavat ja hitaat selvitykset siitä, voisiko Kanariansaarille lähtevä rouva olla sittenkin terroristi, koska hänen kauneudenhoitolaukustaan löytyivät kynsisakset ja -viila.

Näinä aikoina pitää muistaa myös Bosporin sulttaania Erdogania, jonka ajatusten virta juoksee vuolaana:

- ”Muslimina täytän kaikki uskontoni vaatimukset ja elän demokraattisessa, sosiaalisessa valtiossa.”
- ”Maa ilman vahvaa johtajaa kaatuu.”
- ”Islam on uskonto. Se ei ole ideologia. Muslimille ei ole olemassa sellaista asiaa, joka vastustaa nykyaikaa.”
- ”Sukupuolten tasa-arvo, lain ylivalta, poliittinen osallistuminen, kansalaisyhteiskunta ja avoimuus ovat demokratisoitumisen välttämättömiä tekijöitä.”
- ”Kaikki terroristiryhmät ovat pahoja, taistelemme niitä kaikkia vastaan.”
- ”Natsismi on edelleen laajalle levinnyt lännessä.”
- ”Nainen, joka pidättäytyy äitiydestä sanomalla että on töissä, tarkoittaa, että hän itse asiassa hylkää
naisellisuuden.”
- ”
Ruotsin ja Suomen tinkimätön halu liittyä allianssiin on lisännyt Naton asialistalle tarpeettoman kohdan.”

(Hans Magnus
Enzensbergerin muistan Mukkulan kirjailijakokouksesta 1973. Aulis Sallisen Palatsi-oopperan libreton hän teki yhdessä amerikkalais-itävaltalaisen Irene Dischen kanssa.)

kari.naskinen@gmail.com