lauantai 17. joulukuuta 2022

Putinin jälkeen: Dmitri Patrušev, Mihail Mišustin, Sergei Sobjanin…?


”Venäjä on maa, joka hautaa vaikeutensa. Kritiikistäsi tulee hautakirjoituksesi. Sanot vain sanottavasi eikä sinua enää ole.” (Will Rogers 1879 - 1935, amerikkalainen koomikko ja cowboy)

Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa, että tuntee Venäjän kuin omat taskunsa – eikä ehkä sisäpuolinenkaan. Suomessa yksi parhaita Venäjän-tuntijoita on toimittaja Arvo Tuominen, jonka tuotantoon kuuluu monia Venäjää käsitteleviä dokumenttiohjelmia ja tv-elokuvia sekä kirjoja. Syyskuussa 2022 ilmestynyt Kirjoituksia Venäjästä ja Putinista on ajankohtaisen täsmällinen juuri nyt. Siinä Tuominen käsittelee sitäkin erityisen mielenkiintoista asiaa, mitä tapahtuu Vladimir Putinin jälkeen ja milloin. Tuominen ennustaa, että Putin jää sivuun 2024, jos Ukrainan kysymyksessä on saavutettu edes jonkinlainen tulos. Vielä vuoden 2024 jälkeen kuusi lisävuotta Putinia olisi liian raskas mainehaitta Venäjälle, ja tämän tietää Putin itsekin, ehkä.

Yksi kysymys on, miten itsenäisesti Venäjä pystyy vallanvaihdoksen tekemään. Kun Venäjä on vaikuttanut USA:n vaaleihin, niin kai amerikkalaiset kykenevät samaan Venäjällä, ja onhan CIA:lla
laajaa kokemusta hallintojen vaihtamisista.

Kovin kimurantti on tämä tilanne, kuten Tuominen kirjoittaa: ”Putinin syrjäyttämisvaatimus on hyvin ymmärrettävä Ukrainan sotatoimien törkeyden tähden, mutta on vaikeammin toteutettavissa. Aivan ongelmatonta se ei ole ensinnäkään siksi, että jos Putinin seuraaja valitaan manuaalisesti lännen ohjaamana, tätä rasittaa pysyvästi mielikuva maanpetoksesta ja tappiosta. Lisäksi vallanvaihdon pitäisi olla kontrolloitu prosessi, koska vallitsevissa olosuhteissa vallankumous Venäjällä johtaa paljon todennäköisemmin fasistiseen oikeistohallitukseen kuin liberaalien valtaannousuun.”

Venäläisen systeemin vaara on ollut kautta aikojen pitkäaikaisen hallintokauden päätyminen sekasortoon. Näin kävi
Iivana Julman kuoltua, jolloin sekasortoa kesti puoli vuosisataa, ja sama toistui sekä Stalinin kuoleman että Brežnevin lähdön jälkeen. Tuominen veikkaa näin käyvän nytkin ja erityisesti, jos Putin jatkaa presidenttinä elämänsä loppuun saakka.


Joka tapauksessa vallanvaihdos Venäjällä tulee valitettavasti vain ylhäältä käsin manuaalisesti ohjattuna kuten aina ennenkin. Tällä hetkellä turvallisuusneuvoston enemmistö on seitsemänkymppisten hallussa, eikä siinä iässä enää uudistuksia tehdä”, kirjoittaa Tuominen.


Tuominen muistuttaa myös, ettei Putinin seuraaja automaattisesti ole parempi vaihtoehto. Tuominen luettelee nimiä, jotka eivät tule kysymykseen, ja sen jälkeen potentiaalisia ehdokkaita. Suoraltakädeltä hän torjuu esimerkiksi puolustusministeri Sergei Šoigun, ulkoministeri Sergei Lavrovin ja turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajan Dmitri Medvedevin, joka kaipaisi aivan ilmeisesti Twitteriinsä alkolukon.


Koska seuraajan pitää olla venäläinen, jolla on myös venäläinen sukunimi, ei tulevaksi hallitsijaksi käy Sergei Kirijenko, joka on Putinin luottomies Donbassissa, mutta on juutalainen, ja hänen sukunimensä on ukrainalainen sukunimi. Myöskään erittäin pätevänä tunnettu varapääministeri Alexander Novak ei kelpaa, koska hän on ukrainalainen, eikä myöskään hyvissä kirjoissa oleva keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabullina, koska hän on tataari.

Sen sijaan pääministeri Mihail Mišustin ja Moskovan kaupunginjohtaja Sergei Sobjanin ovat vaitiolollaan viestittäneet, etteivät kannata sotapolitiikkaa, joten he saattavat joissain muuttuvissa olosuhteissa olla käyttökelpoisia tulevaisuudenkortteja. Presidenttipelin ykkösnimeksi Tuominen nostaa kuitenkin 45-vuotiaan maatalousministerin Dmitri Patruševin (kuvassa), jota Tšetšenian päällikkö Ramzan Kadyrov on luonnehtinut suureksi valtiomieheksi ja ammattimieheksi isolla A:lla. Lisäksi hänen sukutaustansa on hyvä: isä on turvallisuusneuvoston pääsihteeri Nikolai Patrušev, FSB:n entinen johtaja.

Isä on toistaiseksi tunnetumpi kuin poikansa, ja Tuominenkin lainaa Nikolai Patruševin kovaa puhetta Rossiskaja Gazetassa 26.4.2022. Tätä varsin dramaattista haastattelua samoin kuin monia muitakaan venäläisiä puheenvuoroja ei ole länsimediassa levitelty, mutta nyt Tuominen siteeraa Patruševin saatanallisia säkeitä:


”Eurooppa on syvän taloudellisen ja poliittisen kriisin edessä. Nouseva inflaatio ja aleneva elintaso painavat jo nyt eurooppalaisten lompakkoa ja mielialaa. Lisäksi laajamittainen muuttoliike tuo uusia haasteita vanhoihin turvallisuusuhkiin kuten huumekauppaan ja kansainväliseen rikollisuuteen. Lähes viisi miljoonaa ukrainalaista siirtolaista on jo saapunut Eurooppaan. Lähitulevaisuudessa heidän määränsä kasvaa kymmeneen miljoonaan. Suurin osa länteen tulleista ukrainalaisista uskoo, että eurooppalaisten pitäisi tukea ja elättää heitä, ja kun heidät pakotetaan työhön, he alkavat kapinoida.”

”Kymmenet miljoonat ihmiset Afrikassa tai Lähi-idässä ovat nälänhädän partaalla lännen takia. Selviytyäkseen he ryntäävät Eurooppaan. En ole varma, selviääkö Eurooppa kriisistä. Poliittiset instituutiot, ylikansalliset yritykset, terve talous, kulttuuri ja perinteet voivat olla mennyttä. Eurooppa pureskelee edelleen vain kynsiään, ja Amerikka vapautuu geopoliittisesta pääpelostaan – Venäjän ja Euroopan poliittisesta ja taloudellisesta liitosta.”


Euroopalla on edessään fasismin ja uusnatsismin lisääntyminen, kun rikolliset, joilla on uusnatsinäkemykset, pakenevat väistämättömiä rikossyytteitä Ukrainasta tulevien siirtolaisten seassa. Tämä johtaa natsi-ideoiden elpymiseen Euroopassa ja ilmentymiin, joita on pidetty kauan sitten mahdottomina.”

VIIPURIN PETROV,
PETROVIN VIIPURI

Suomalaisille tärkeän Viipurin Arvo Tuominen tuntee hyvin. Viimeksi minäkin hänet tapasin Pyöreässä tornissa. Kirjassaan Tuominen kertoo kovasta pelistä kaupungissa. Viipuri oli pitkään paikallisen oligarkin Aleksandr Petrovin näpeissä. Tie kaupungin rikkaimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi asukkaaksi ei kuitenkaan ollut helppo – lähtö oli helpompi, kuula kalloon.

Vielä 1990-luvulla vallassa olivat veljekset Sergei ja Spartak Rubinovitš sekä Petrov. Sergei toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä Spartak ja Petrov kaupunginhallituksen jäseninä, mutta sitten valtataistelu kulminoitui energiayhtiö Vencon ympärille. Vuonna 2000 yhtiön merkittävä osakkeenomistaja Filip Lemelehs lähti kauniin 21-vuotiaan tyttöystävänsä Jana Ulanovan kanssa Viipurista Pietariin. Autonkuljettajana toimi Eduard Jegorov. He eivät koskaan päässeet perille. Jana Ulanovan ruumis löytyi Dolgoje-järvestä, ruumiissa lukuisia ampumahaavoja, ja autonkuljettaja löydettiin Pietarin länsipuolelta Bezymyannoe-järvestä ruumissaan seitsemän luodinreikää. Lemelehsiä ei ole löytynyt, mutta vain harva uskoo hänen selvinneen hengissä.

Rubinovitšien oli lähdettävä Viipurista, mutta Sergei menetti silti henkensä. Näin Petrov nousi yksiselitteisesti kaupungin epäviralliseksi pomoksi, jonka tietämättä ei mitään saanut tapahtua, eikä myöskään tapahtunut. Petrovin sana oli laki. Petrov jopa puhdisti pikkurikolliset häiritsemästä matkailuelinkeinoa, ja siisti muutenkin kaupunkia. Minutkin kerran esiteltiin Petroville hänen omistamassaan Viipuri-hotellissa, jossa hän odotteli puolisonsa 50-vuotisjuhlien alkamista. Tämä esittely tapahtui siksi, että viipurilainen ystäväni oli töissä Petrovilla ja koska Petrovin poika Vitali Petrov on tuttu autourheilupiireissä ja minä kova autourheilumies, niin täytyihän meidän isä-Petrovin kanssa muutama sana vaihtaa. Vitali Petrov ajoi Renaultin ja Caterhamin F1-autoilla 2010-12, ja yhdessä valokuvassa olen nähnyt Putinin ainakin istuvan Petrovin F1-Rellussa.

Lauantaina 24.10.2020 Aleksandr Petrov saapui noin kello 16 Viipurista 40 kilometriä Suomen suuntaa sijaitsevalle merenrantahuvilalleen. Hän saunoi ja ui kaikessa rauhassa. Kello 17.30 hän seisoskeli saunansa kuistilla, kun toiselta rannalta kajahti laukaus, joka lävisti hänen sydämensä. Viipurin kummisetä kuoli heti. Ampujaa ei ole saatu kiinni.

Petrovia kutsuttiin aivan yleisesti ”Viipurin hallitsijaksi”. Vain vähän ennen hänen palkkamurhaansa oli paljastunut korruptioskandaali, jossa 1990-luvun ja nykyajan ikävimmät perinteet kietoutuivat: Viipurin alueen budjetista oli varastettu 1500 miljoonaa ruplaa. Tuominen kirjoitti kirjaansa elokuussa 2022, eikä siihen mennessä ollut vielä selvinnyt, kuka oli vastuussa murhasta. Murhasta hyötyneitä on lukuisia ja Petrovilla oli vihamiehiä paljon. Hänellä oli myös laajat valtakunnan tason kontaktit, joten hän tiesi paljon, ehkä liikaakin. Kuluneena syksynä ilmestyi Aleksandr Petrovista Viipurissa kirja.

Tuominen kirjoittaa hauskasti venäläisestä ”aitastatuksesta”. Petrovin datshan aidan korkeus oli noin 2,5 metriä, vaikka tontin aita saa lainsäädännön mukaan olla enintään 1,8 metriä korkea. Tätä korkeampia aitoja kuitenkin esiintyy, ja ne kertovat kiinteistönomistajan yhteiskunnallisesta asemasta. Aiemmin presidenttinä ja pääministerinä toimineen Dmitri Medvedevin datshan aidan korkeus 6 metriä.

LINNA, AALLON KIRJASTO,
DRUZHBA, DOMUS...


Ruotsin aikana Viipuria symboloi linna, Suomen aikana Alvar Aallon suunnittelema kirjasto ja Neuvostoliiton aikana Druzhba-hotelli, nyt Venäjän aikana kirjakauppias Victor Hovingin 1904 rakennuttaman asunto-osakeyhtiö Domuksen surkea kohtalo Linnankatu 11:ssä. Kaikki Viipurissa sotien jälkeen käyneet ovat nähneet tuon hienon jugendtalon raunioina. Jotenkuten se on pystyssä, nyt näkyy joitakin alustavia rakennustellinkejäkin, mutta kuntoon sitä ei saada koskaan.

Tuominen kirjoittaa mielenkiintoista historiaa Hovingista, vaikka nämä Viipurin jutut eivät mitenkään liitty Venäjänmaan presidenttikuvioihin. Suomen sisällissodassa Hoving toimi ensin Mannerheimin yksityissihteerinä ja sittemmin valkoisen päämajan rahakonttorin johtajana. Valkoiset voittivat, mutta sotavuosien raju inflaatio tuhosi Hovingin henkilökohtaisen talouden, sillä käteisvarat ja pankkitalletukset menettivät suurimman osan arvostaan.

Ensimmäisen maailmansodan aikana keinottelu Suomessa keskittyi valuuttakauppaan ja pörssiin, jossa osakkeiden hinnat nousivat erityisen voimakkaasti vuodesta 1916 vuoteen 1919. Tämän jälkeen kurssit kääntyivät voimakkaaseen laskuun. Keinotteluun osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät. Ihmiset olivat taloudellisen keinottelun siinä määrin sokaisemia, että elintarvikkeidenkin luultiin olevan pelkkä hintakysymys.
Mutta kun viljantuonti Venäjältä loppui, alkoivat sisäiset levottomuudet. Hoving oli yksi pörssissä erityisen hyvin menestyneistä liikemiehistä. Muista mainittakoon Allan Hjelt, Aleko Lilius, Amos Andersson ja Moses Skurnik. Kaikki muut heistä menettivät omaisuutensa paitsi Andersson.

Köyhtynyt Victor Hoving toimi 1920-21 Suomen Tuk
holman konsulina ja jatkoi tämän jälkeen liikemiesuraa Ruotsissa ja Ranskassa vaatimattomalla menestyksellä. 1930-luvulla Hoving palasi Helsinkiin ja eli hiljaiseloa, kunnes debytoi kirjailijana 67-vuotiaana. Hänen ensimmäinen muistelmakirjansa ”En viborgare berättar för sina vänner” julkaistiin ruotsiksi 1944 ja suomeksi 1946. Muistelmien neljäs osa ”Om konstnärer och några andra” julkaistiin 1963. Hoving kirjoitti myös lukuisia yrityshistoriikkejä, mikä oli hänelle liikemiestaustasta johtuen luontaista.

RIKOLLINEN ITSEVALTIUS
ON SAATAVA LOPPUMAAN

Kirjan loppuluvussa Arvo Tuominen kirjoittaa, että optimistisimmissa odotuksissa Venäjällä on edessään mahtava tulevaisuus vapauden, oikeusvaltion, yksityisen yritteliäisyyden ja kasvavan taloudellisen hyvinvoinnin suhteen heti, kun Putinin itsevaltius on mennyttä. Kun Putin on pois kuvioista, tulee muutoksesta väistämätöntä, ja Venäjän historian pendeli heilahtaa jälleen kohti demokratisoitumista ja länteen lähentymistä. Tämä edellyttää kuitenkin Ukrainan kysymyksen ratkaisemista, minkä jälkeen Venäjä ehkä alkaa nähdä Naton pikemminkin liittolaisena kuin vihollisena.

Venäjän talouden modernisointi riippuu paljolti integroitumisesta maailmantalouteen ja pääsystä länsimaiden markkinoille. Vähänkin pitemmällä tähtäimellä Venäjällä on siis vahvat kannustimet luoda hyvät suhteet kehittyneiden teollisuusmaiden kanssa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos uusi demokraattisempi hallinto nousee valtaan, on Venäjällä hyvät mahdollisuudet integroitua olemassa olevaan liberaaliin kansainväliseen järjestykseen”, uskoo Tuominen.

Mutta on se huonompikin vaihtoehto
: jospa Venäjä sittenkin pysyy jatkossakin historiansa vankina ja autoritaarisen hallintotapansa uhrina?

kari.naskinen@gmail.com

P.S. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin netistä. Ei lukemisessa mitään ongelmaa ollut, mutta mihin ne tarraliput tällaisessa tuotteessa pannaan ja miten tehdä alleviivaukset ja muistiinpanot marginaaleihin.