keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Valheet voidaan todeksi muuttaa ne lehteen painamalla


Julkisuudentavoittelu on raakaa peliä. Jos julkisuuteen sitten pääsee, se vain raaistuu. Viime viikolla tuli televisiosta erinomainen elokuva Vox Lux (2018), joka kertoo kuvitteellisen poplaulajan tiestä huipulle. Tämän jutun otsikon lainasin Erika Vikmanin levyltä Kateus, joka on tunnuskappaleena uudessa Kikka!-elokuvassa. Vox Luxin laulaja on Celeste, joka joutuu koulusurmaajan kohteeksi New Yorkissa, mutta selviää täpärästi hengissä. Yhdessä vanhemman sisarensa Eleanorin kanssa hän purkaa vaikeaa traumaansa ja Eleanor tekee liikuttavan laulun, jonka Celeste esittää kuolleiden luokkakavereidensa muistotilaisuudessa. Laulusta tulee suorastaan kansakuntaa yhdistävä hymni ja samalla Celeste nousee suureen julkisuuteen.

Brady Corbetin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva laajeneekin suureksi yhteiskunnalliseksi kertomukseksi omasta ajastamme. Siitä tulee kuva maailmasta, jota leimasivat joukkosurmat, WTC-tornien sortuminen, Donald Trumpin presidenttikausi, valeuutiset, julkkisten palvonta ja kaikki tämä nykyaikaan muuallakin kuin Yhdysvalloissa liittyvä vajaamielisyys. Celeste on elokuvassa kuin Faust, jonka tavoin hänkin myy sielunsa paholaiselle ja saa palkkioksi suuren menestyksen.

Celeste kompuroi myös skandaaleissa ja mainetta on korjailtava. Kun siskokset kerran joutuvat kovaan riitaan, uhkaa Celesten sisko kertoa kaikille, että hän on varsinaisesti kasvattanut Celesten lapsen ja että hän on tehnyt kaikki Celesten laulut. Ei haittaa, vastaa Celeste: ”Voit sanoa ihan mitä haluat, koska ei kukaan nykyisin tuollaisista sanomisista välitä.” Faktat sivuun ja viihde pöydälle. ”En halua ihmisten ajattelevan liikaa, pääasia on, että heillä on kivaa”, sanoo Celeste ja vetää elokuvan päättävään komeaan konserttiinsa 30 000 ihmistä.

Eikä tämä koske vain viihdeteollisuutta sinänsä. Kun
Amerikan presidentti puhuu tietoisesti puuta heinää, niin ovathan asiat karmealla tolalla. Kikan aikana painettiin joskus valheita joihinkin lehtiin, mutta Erikan ja Trumpin aikana on nyt tämä sometouhu, joka lopullisesti on sekoittanut tiedonvälityksen. Korkeillakin tahoilla totuuden kanssa pelleillään ja sitä väheksytään. Kun Washington Postiin kirjoittanut saudiarabialainen toimittaja-kirjailija Jamal Khashoggi murhattiin 2018, CIA tuli siihen tulokseen, että tappomääräyksen oli antanut Saudi-Arabian pääministeri, kruununprinssi Muhammad bin Salman. Valkoisen talon virallinen lehdistötiedote kuittasi asian näin: ”Ehkä kruununprinssi on syyllinen, ehkä ei, mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä. Maailma on vaarallinen paikka.”

Elokuvassa Celeste vertautuu tietyllä tavalla siihen kouluampujaan. Molempien tavoitteena on maksimaalisen julkisuuden saavuttaminen. Niin oli 11.9.2001 myös
Osama bin Ladenin itsemurhapommittajilla.

Vox Luxin sisällön ulkoisena toteuttajana on Celestenä Natalie Portman, joka viime vuosina on noussut yhdeksi Hollywoodin kärkinäyttelijöistä. Hän tekee niin intensiivisen tehokkaan roolityön, että fiktiivisyydestään huolimatta elokuva tuntuu syvällä. Maallikon on vaikea tietää, millaisissa paineissa ja kurimuksissa ovat suureen tähteyteen pyrkivät tai viihdetähtinä jo olevat. Natalie Portman antaa tästä jonkinlaista käsitystä.

”Eikä mun tarvitse juoruista välittää,
kun maineen voi menettää kerran vaan”

Kikka menetti maineensa, mutta mitä sitten?
Voi olla, että Erika on hieman samassa veneessä, joskin julkisuustilanne suosii häntä enemmän kuin Kikkaa aikanaan, sillä sosiaalisen median aikana ketään ei tuomita yksipuolisesti, vaan siellä kaikki saavat suuresti sekä puolto- että kieltoääniä.


kari.naskinengmail.com