lauantai 24. joulukuuta 2022

Jouluevankeljumi


Tapahtui niinä päivinä, että pohjoismainen hyvinvointivaltio ei enää valtiona ja kuntina täysin pystynyt pitämään huolta kansalaisista. Jouko ja Marjakin lukivat joka kotiin tulleesta seurakunnan lehdestä, että heidän seurakuntansa oli taas koronasta johtuneen tauon jälkeen palannut järjestämään ruokapankkitoimintaa. Niin Jouko lähti raskaana olleen Marjan kanssa ylös kaupungin keskustaan kohti ruuanjakopaikkaa, jonka kerrottiin olevan auki iltapäivään asti jouluaattonakin. Marja oli Joukolle kihlattu, mutta liittoa ei vielä ollut vahvistettu. Tämä veti Joukon mieltä matalaksi, sillä lakia kunniottavana miehenä hän haistoi pohjaan palaneen käryä. Jouko oli jo suunnitellut kihlauksen purkamista, mutta lopulta hänet kuitenkin ylipuhuttiin ottamaan Marja vaimokseen.

Televisiossa heidän hiippakuntansa piispa oli sanonut, että kirkko, vapaaehtoisjärjestöt ja muutk
aan eivät koskaan voi korvata hyvinvointijärjestelmää ylläpitävää julkishallintoa, mutta ne voivat tarjota omaa tukeaan. Köyhyysloukussa olevat Jouko ja Marja olivat ostaneet television SPR:n kirpputorilta 50 eurolla sen jälkeen, kun tv-lupamaksun tilalle tuli Yle-vero, jota Joukon ja Marjan ei tarvitse maksaa, koska heidän vuositulonsa ovat alle 14 000 euroa.

Piispa oli senkin sanonut, että pienituloisten asema on heikentynyt ja siksi on hyvä, että seurakunnat ovat entistä enemmän ottaneet edes jonkin verran vastatakseen heidän elämänsä huolehtimisesta. Jouko ja Marja huomasivat piispan aivan kuin puhuneen heistä, kun oli sanonut, että tilanne yhteiskunnassa jatkuu samanlaisena ellei mene huonompaankin suuntaan. Tuloerot kasvavat ja markkinatalouden periaatteita ulotetaan entistä enemmän terveydenhoitoon, koulutukseen ja vanhustenhuoltoon. Ellei suunta muutu, Suomessa irtaudutaan vähä vähältä pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden keskeisimmästä moraalisesta lähtökohdasta eli perusoikeuksien turvaamisesta oikeudenmukaisesti kaikille ihmisille.

Samasta asiasta sanoi omakohtaisesta kokemuksestaan 60-vuotias Eija Salo viime viikon Kirkko ja kaupunki -lehdessä: ”Köyhyys riisuu ihmiseltä määräysvallan omaan elämäänsä. Rahanpuute vaikuttaa terveyteen, ajanviettoon kuin ihmissuhteisiinkin. Ensi vuodelta tai ensi vuosikymmeneltä en odota mitään. Minulla on sellainen kokemus, etten voi saada mitään, joten on pakko olla toivomatta.”

Niin tapahtui heidän siellä ruokapankin edessä jo ollessaan, että Marjan synnyttämisen aika tuli. Hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani siihen pyörillä olevaan ja vedettävään kauppakärryyn. Takaisin kotiin oli pitkä matka, rahaa linja-autolippuihin ei ollut, joten oli etsittävä jokin tilapäinen yöpymispaikka. Sellaisen he saivat ruokapankin takahuoneesta.

Sillä seudulla oli vartiointiliikkeen East Land Seers Co:n kolme miestä huolehtimassa järjestyksen säilymisestä ruuanjakopaikalla ja muuallakin. Sitten tapahtui ihme. Niin seisoi securitasmiesten edessä Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti hänen ympärillään, ja miehet peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon. Marja on tänä päivänä synnyttänyt perheelleen poikavauvan. Näin elämä jatkuu, mutta meidän on nyt vain huolehdittava siitä, että ilmastonmuutos saadaan pysähtymään, jotta Joukon ja Marjan pojallakin olisi hyvä tulevaisuus hyvässä maailmassa.”

Yhtäkkiä oli enkelin kanssa siinä vartiointiliikkeen miesten ympäröimänä myös suuri joukko muita ihmisiä, jotka kaikki yhtyivät lausumaan: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Kun enkeli oli mennyt, alkoi tieto tästä erikoisesta tapahtumasta levitä. Tv-yhtiöihinkin tieto tietenkin meni ja pian toimittajia ja kameroita oli paikalla. Illalla puoli yhdeksän uutisiin saatiin juuri ja juuri ennen säätietoja uutinen tapauksesta. Toimittaja selitti: ”Ruokapankin takahuoneesta oli löytynyt Marja ja Jouko ja lapsi, joka makasi seimeltä näyttävässä kopassa. Enkelikin täällä oli nähty ja kaikki ihmettelivät, mistä oli kysymys. Marja kätki kaikki kuulemansa ja näkemänsä ja tutkisteli niitä sydämessänsä.”

Urheiluruudun jälkeen A-studioon oli pikahälytyksellä saatu sama piispa, joka palasi siihen aiheeseen, jota oli käsitellyt edellispäivänä televisiossa: ”Yhteiskunnan tärkeimmät asiat näyttävät liian usein muuttuvan poliitikkojenväliseksi valtataisteluksi. Tällaisessa tilanteessa ihmiset menettävät kiinnostustaan demokraattisen järjestelmän toimintaan ja katsovat, että vaalien ja hallintoportaiden kautta ei asioihin voi vaikuttaa. Ilmiö on tuttu koko Eurpoopassa. Käytännössä se edistää talouden vallan kasvua ja heikentää poliittista valtaa.”

A-studion lopussa toimittaja vielä kertoi, että Suomen menestyneimmäksi kaupungiksi nousseella Tampereella olivat ruokajonot venyneet jouluviikolla ennätyksellisen pitkiksi, osittain johtuen siitä, että keskituloisillakaan eivät rahat enää riitä edes kaikkeen välttämättömimpään. Lisäksi kerrottiin Barabbas Tikkasen tunnustaneen Ullanlinnan surman.

(Lähteet: Uusi testamentti, Suomen ev.lut kirkon piispojen puheenvuoro hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta 1999, Kirkko ja kaupunki -lehti 12.12.2022, Aamulehti 22.12.2022)

kari.naskinen@gmail.com