perjantai 28. lokakuuta 2022

Näytelmästä saa ajankohtaisen, kun mainitaan kerran Putinin nimi


Kotkan kaupunginteatterin versio Shakespearen Myrskystä on karmeaa suttua alusta loppuun. Joku Pertti on joutunut psykiatriseen sairaalaan, koska kärsii Shakespeare-syndroomasta ja luulee olevansa autiolle saarelle hylätty Milanon syrjäytetty herttua Prospero. Yksi syyllinen tilanteeseen on Pertin veli Matti, jota Pertti luulee Milanon herttuan arvon häneltä anastaneeksi Antonioksi. Käsikirjoituksen oli tehnyt teatterinjohtaja Miko Jaakkola ja oli myös ohjannut tämän sekamelskan, jossa ei ole päätä ei häntää. Välillä vietetään sairaalahenkilökunnan pikkujoulua ja pyydetään yleisöäkin mukaan laulamaan tipe tipe tip tip.


Jotta kaikki menisi täysin sekaisin, o
vat Myrskyn tuttujen roolihenkilöiden lisäksi hetkittäin esillä myös Desdemona, Lady Macbeth, Hamlet Koistinen ja Ofelia. Käy joka tapauksessa ilmi, että eletään nykypäivää, ja tämä varmistetaan vielä sillä, että kerran mainitaan Putinin nimi – voi että on nerokasta.

Onhan näytelmä tietenkin farssi, mutta kun siitä ei saa mitään irti,
niin täysi huti tulee. Eivät ole saaneet tekijätkään, vaan itse Prospero-aiheeseen on vängätty monenlaista turhaa älyttömyyttä, jotta on saatu edes tunti ja 50 minuuttia täyteen. Yhdessä kohtaa tanssahdellaan Laulavien sadepisaroiden tahtiin ja liian pitkässä kohtauksessa terveyssisaret toistavat kulunutta vitsiä lukemalla toisilleen lääkärinlausunnoissa joskus olevia hassuja ilmauksia jne. Kun lisäksi Perttiä esittävän Seppo Merviän puheilmaisusta ei saanut selvää Prosperon oikein innostuessa, niin koville otti.

En ole nähnyt paikallislehden arvostelua esityksestä, mutta ilmeisesti puskaradiokin oli toiminut hyvin, koska meitä ei Kotkan teatterin piene
mmässä salissa ollut kuin kolmisenkymmentä katsojaa, jotka eivät edes naurahtaneet kertaakaan. Olihan tämä tietenkin valtava pettymys, vaikka tiesinkin näytelmän sijoitetuksi nykyaikaan. Muistissa kun oli ainoa tätä ennen näkemäni Myrsky 20 vuotta sitten, jolloin sen oli ohjannut Esa Leskinen ja Prosperona oli näytellyt Ismo Kallio.

kari.naskinen@gmail.com