Otsikon sanonta on Lahden kaupunginteatterin näyttelijän Mari Naumalan kotisivujen mottona. Se on Minna Canthin kirjeestä lehtimiehelle ja näytelmäkirjailijalle Kaarlo Brofeldtille 1884. Mari Naumala esittää Minna Canthia näytelmässä Rouva C.
Eikä Minna Canthin elämä todentotta tylsää ollut. Näytelmässä käsitellään hänen elämäänsä Jyväskylässä 1863-80, jolloin hän aloitti siellä opiskelun opettajaseminaarissa. Kotoaan Kuopiosta lähtiessään Minna oli sanonut, että naimisiin hän ei mene ja opettaja hänestä tulee. Toisin kävi, opiskelut loppuivat skandaalimaisesti kihlautumiseen yhdeksän vuotta vanhemman luonnontieteen lehtorin Johan Canthin kanssa ja siitä alkoi kokonaan toisenlainen elämä.
Näytelmä on hyvä. Se perustuu Minna Rytisalon samannimiseen romaaniin (2018), joka on osittain tietokirjakin, mutta siinä on myös kuvitteellista aineistoa. Kirjaa en ole lukenut, mutta näytelmä joka tapauksessa laajentaa kuvaa Minna Canthista, jonka me yleisesti ottaen tietenkin tunnemme hänen näytelmistään ja tomerasta toiminnastaan naisasia- ja tasa-arvoliikkeen edistäjänä. Aina kirjailijan syntymäpäivänä 19.3. vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon lippupäivää.
Hienon roolityön tekee Lahden kaupunginteatterin uusiin näyttelijöihin kuuluva Mari Naumala, joka valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 2017. Kaksi vuotta sitten Mari Naumala oli jo mukana Anni Kytömäen Kultarinta-näytelmässä, mutta nyt Minna Canthina hän tekee todellisen läpilyönriroolin. Mari Naumala on näyttämöllä koko ajan ja pitää kaikki langat käsissään niin kuin piti myös Minna Canth. Niin määrätietoinen Minna Canth oli, että pani miehensä ymmärtämään senkin, että oma talo on rakennettava, ja suunnitteli ja piirsi sen itse. Iso talo, kahdeksan huonetta lähelle Harjua; nykyisin sillä paikalla on matala kerrostalo Yliopistonkadun ja Kauppakadun välissä olevan korttelin läpi menevän Keskustien puistikon kyljessä.
Tilaa piti talossa olla, sillä lapsia oli alkanut tulla, lopulta viisi tyttöä ja kaksi poikaa. Se Heini Tolan dramatisoinnista jää kuitenkin uupumaan, että välillä Minnan jaksaminen oli täpäralla, kuten Minna Rytisalon kirjassa tulee esille. Jo ensimmäinen raskaus oli kurja juttu, oli pantu alulle jossakin Harjun rinteellä päättyen kuitenkin keskenmenoon. Mutta siis seitsemän lasta 14 vuoden aikana. Ei ihme, että Minna jollekin ystävälleen kirjoitti, että voimat tuntuvat loppuvan ja että onko Herra häneltä auringon pimittänyt. Oli sitä varmaan välillä poikki, kun auttoi myös miestään tämän oppikirjatöissä, oli alkanut kirjoittaa sanomalehtiin ja osallistui 1860-luvun nälkävuosina vähänosaisten kaupunkilaisten auttamiseen. Käsiohjelmassa ohjaaja Aino Kivi kirjoittaakin, että välillä Minnalla oli masennuskausiakin.
Pahin tilanne Minnalle tulee näytelmässä, kun hän käy vaivaistalossa ja näkee siellä kuolleita ihmisiä lian ja paskan seassa – ei kestä. Jossakin vaiheessa näyttämön takaseinälle heijastetaan tekstejä Minnan kirjoituksista, joissa proletariaatti-sanakin jo esiintyy.
Mari Naumala tekee tämän kaiken suurella intensiteetillä. Muutkin näyttelijät ovat rooleissaan erinomaisia, mutta he ovat kuitenkin alisteisia Minna Canthin vahvalle roolille. Ohjaaja Aino Kivi on tuttu kolme vuoden takaa Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä, paremmin toimii kuitenkin Rouva C. Nykyaikaankin on viittauksia: Minnalla on välillä Marimerkon vaatteita ja kotiapulaisella on sähkötoiminen rikkaimuri – niin että eivät asiat vieläkään kunnossa ole. Eivät yhtään häiritse kokonaiskuvaa. Pukusuunnittelija Laura Dammert kirjoittaa, että Marimekko-koltut tuovat mieleen keskiluokan, jonka ei tarvitse joka euroa venyttää ja jolla on varaa suosia suomalaista ja ostaa laadukasta. Yhdessä replikissä myös Minna Canth sanoo tämän ekologisuutta ja kotimaisuutta puolustavan näkökulman.
 |
| Minna ja Ferdinand Canth |
Jyväskylän kaupunginteatterssa menee parhaillaan Suruttomat-musikaali, joka perustuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo. Käsikirjoitus on Sirkku Peltolan, laulujen sanat Heikki Salon ja sävellykset Matti Puurtisen. Alkuperäisessä näytelmässä työmies-sana on vahvasti ironinen. Työmiesten vaimojen suruttomat miehet elävät kuin viimeistä päivää, ja heidän on vaikea sietää ulkoisesti köyhää arkea. Humala on tehokas keino paeta sitä.
kari.naskinen@gmail.com
