keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Kuninkaan osa on tehdä hyvää ja kuulla pahaa


Kun sota Ukrainassa on nyt koko ajan tapetilla, menin kirjastoon etsimään sotataitoa koskevia viisauksia. Tietenkin löytyivät Sun Tzu, Niccolo Machiavelli ja Carl von Clausewitz, mutta otin lisäksi Rooman keisarin Marcus Aureliuksen mietekirjan Itselleni, koska ensinnäkin hän kävi 19 vuoden hallitsijakautensa aikana jatkuvasti taisteluja ja toisekseen häntä pidetään kirjoitustensa takia filosofikeisarina. Tämä keisarin mietekirja on ainoa Marcus Aureliukselta säilynyt teos. Koin kuitenkin pettymyksen, koska se ei sisällä riviäkään sodankäynnin filosofiasta eikä strategioista. Sitä laaja-alaisemmin kirjassa on mietteitä elämästä, sen oikein ymmärtämisestä ja kaikesta muusta viisaudesta, esimerkiksi yhdynnästä: ”...voi muodostaa vaikutelman, että se on vain sisuskalujen hankaamista ja liman erittämistä tietyn kouristuksen kera. - - - Tärkeintä on katsoa elämää oikein silmin: se kestää vain päivän ja merkitsee niin vähän. Eilen tippa limaa, huomenna kalmo tai kasa tuhkaa.”

Marcus Aureliuksen mietteistä ei löydy minkäänlaista yhtymäkohtaa Vladimir Putinin sodankäyntiin, paitsi jos kääntää tuon otsikossani olevan sanonnan päinvastaiseksi: Putinin osa on tehdä pahaa ja kuulla Moskovassa hyvää, kuten asia vaikuttaa menevän sikäläisten galluppien perusteella.

Venäjän Wagner-palkkasotilaiden asemaan liittyen löytää Machiavellin kokemuksen
siitä, että palkka-armeijaan ei voi luottaa ja että vain omista kansalaisista koottu armeija voi olla sotilaallisen toiminnan peruste. Machiavellin havaintojen mukaan palkkasoturit olivat innokkaita jättämään koko touhun sikseen tai vaihtamaan puolta, jos maksu oli myöhässä tai jos he saivat paremman tarjouksen toiselta puolelta. Lisäksi he käyttivät kaiken tarmonsa välttääkseen vaikeita olosuhteita ja vaaroja: he eivät hyökänneet kaupunkeihin öiseen aikaan, eivät leireihin, eivätkä toimineet kunnolla talvisaikaan.

Sun Tzu kirjoitti taktiikasta, jota ainakaan Putin ei noudata: Sodankäynti perustuu harhaanjohtamisen taitoon. Kun olet voimissasi, hämää kyvyttömyydellä; kun olet valmistautunut, teeskentele valmistautumatonta; kun olet lähellä, anna vaikutelma, että olet kaukana; kun olet kaukana, anna vaikutelma, että olet lähellä.”

Putin ei selvästikään ole käynyt kirjastossa, sillä hänen taktiikkansa on täysin päinvastainen eli omien resurssien ylikehuminen.

Clausewitz kirjoitti paljon sotastrategiasta, mutta sanoi kuitenkin, että sota ei ole teoretisoitavissa, koska jokainen sota on erilainen, ja tähän liittyen on oleellista sotapäällikön nerous. Tätä neroutta Putin on nyt kahdeksan kuukautta etsinyt, kenraaleita ja komentajia on erotettu ja vaihdettu, mutta tulokset eivät ole parantuneet.

Marcus Aurelius: ”Ponnistele, että pysyisit sellaisena, jollaiseksi filosofia sinut halusi tehdä. Kunnioita jumalia, pelasta ihmisiä. Elämä on lyhyt. Ainoat maanpäällisen elämän hedelmät ovat pyhä mielenlaatu ja yhteisölliset teot.”

kari.naskinen@gmail.com