Venäjän
vastavallankumouksellisten diktatoriseksi johtajaksi nostettiin 1918
amiraali Aleksandr Koltshak.
Hänen kohtalostaan ja varsinkin suuresta rakkaudestaan Anna
Timirjovaan tehtiin komea
elokuva Amiraali
venäläisen
elokuvatuotannon 100-vuotisjuhlavuonna 2008. Suomikin elokuvassa on
sen verran mukana, että tuo rakkaus syttyi Helsingforsissa 1916,
jolloin Venäjän laivaston yksi tukikohta oli Viaporissa. Anna oli
naimisissa Koltshakin kollegan Sergei Timirjovin kanssa
ja myös Koltshak oli naimisissa, mutta näistä viis, kun komea pari
löysi toisensa.
Kuuma suhde kesti kuitenkin vain muutaman vuoden, sillä boshevikit saivat vähitellen yliotteen Koltshakin joukoista ja Koltshak pidätettiin junasta Irkutskissa. Helmikuussa 1920 Irkutskin vallankumouskomitea tuomitsi Koltshakin kuolemaan. Hänet ja valkoisten pääministeri Viktor Pepeljajev teloitettiin ampumalla Angarajoen jäällä ja heitettiin ristinmuotoiseen (ainakin elokuvan mukaan) avantoon.
Elokuva alkaa 1. maailmansodan meritaistelulla Itämerellä, jossa Koltshakin komennossa oleva sotalaiva upottaa saksalaisen vastustajansa. Matka jatkuu Pillaun satamaan (nyk. Baltijks). Seuraavaksi taistellaan Riianlahdella, minkä jälkeen siirrytään rakkausjuttuihin. Kun Aleksandr ja Anna saadaan yhteen, määrätään Koltshak Mustanmeren laivaston komentajaksi Venäjän tärkeään tukikohtaan Sevastopoliin. Nimityksestä ilmoitti henkilökohtaisesti imperaattori Nikolai II, kuten elokuvassa tsaaria nimitetään.
Sitten ollaankin jo vallankumousvuodessa 1917, jolloin Venäjän väliaikaisen hallituksen pääministeri Aleksandr Kerenski pyysi Koltshakia vallankumouksellisten joukkoihin. Koltshak kieltäytyi ja erosi palveluksesta ja siirtyi vastavallankumouksellisten puolelle.
Marraskuussa 1918 upseerit valitsivat Koltshakin Yleisvenäläisen hallituksen valtionjohtajaksi, viralliselta nimitykseltään ylin johtaja (Verhovnyi pravitel). Koltshak ei enää joutanut merille, mutta maalla kävi sitten huonosti, kun punaiset panoivat päälle vimmatusti. Koltshakin joukot heikkenivät, kun miehiä alkoi karkailla ja muunkinlaista kapinointia esiintyi.
Punaiset valtasivat Omskin marraskuussa 1919 ja Koltshakin joukot alkoivat perääntyä kohti Irkutskia. Koltshak irtisanoutui tammikuun alussa 1920, mutta tämä ei enää auttanut, vaan Neuvosto-Venäjän salaisen poliisin Tshekan miehet ampuivat kuulan kalloon.
Tällaiset historialliset venäläiset elokuvat ovat yleensä erinomaisen hienoja vähintään siinä mielessä, että niiden tapahtumapaikat ovat usein alkuperäisen aitoja. Komeita palatseja ja katunäkymien epookkia. Tätäkin Andrei Kravtshykin ohjaamaa elokuvaa on tehty Moskovassa, Pietarissa, Sevastopolissa, Omskissa ja Irkutskissa. Sen sijaan Helsinkiä ja Suomenlinnaa on lavastettu johonkin muualle, mutta suomenkielistä puhetta kuuluu, kun rakastavaiset siellä kaduilla liikkuvat.
Amiraali on tarinaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei tekotaiteellista kameranheiluttelua eikä turhia otoksia vastavaloon, vaan suoraa kerrontaa asiasta. Kun kysymyksessä on juhlavuoden elokuva, siihen on satsattu paljon ja se näkyy. Tietenkin taistelukuvaukset sekä maalla että merellä ovat näyttäviä.
Rakkausdraama on hurja. Näyttelit Konstantin Khabenski ja Jelizaveta Bojarskaja muodostavat kauniin parin, romantiikka on tulenpalavaa, joskin aikuismaisen hienostunutta ja loppu tietenkin karmea, kun kaikki jää kesken. Sevastopoliin Anna ei miestä seuraa, mutta pestautuu vallankumouksen alettua Punaisen Ristin tehtäviin ja pääsee Omskiin. Sieltä yhteinen matka jatkuu traagisesti 600 kilometrin päähän Irkutskiin.
Perusteellisempi selonteko tapahtumista on 10-osaisessa tv-sarjaelokuvassa, joka on tehty Kravtshykin kuvaamasta aineistosta.
Anna Timirjova oli melkein 20 vuotta nuorempi kuin Koltshak. Hänen isänsä oli pietarilainen säveltäjä Vasili Safonov ja Anna oli opiskellut kuvataiteilijaksi. Paha juttu kuitenkin, että rakastui valkoupseeriin, joten seurauksena siitä oli passitus työleirille Omskiin kesällä 1920. Vapauduttuaan Anna avioitui rautatieinsinööri Vsevolod Kniperin kanssa 1923, mutta sitten alkoi uusi leirikierre kaikkiaan kuudessa eri paikassa. Vasta 2. maailmansodan jälkeen hän pääsi vapauteen ja sai rehabilitoinnin 1960.
Pienen eläkkeen Anna sai, kun hänen isänsä hyvin tunteneet Dimitri Shostakovitsh ja David Oistrah lähtivät ajamaan asiaa. Elämänsä loppuvuosina Anna työskenteli pienissä teattereissa, olipa konsulttina myös Sergei Bondartshukille Sota ja rauha -elokuvaa tehtäessä 1964-66. Amiraali-elokuva päättyykin epilogiin, jossa Bondartshuk ohjaa Sotaa ja rauhaa. Bondartshukia näyttelee hänen poikansa Fjodor Bondartshuk. Anna kuoli Moskovassa 83-vuotiaana 1975.
Tällä tavalla Amiraali kietoutui myös elokuvan historiaan, kuten juhlavuonna 2008 asiaan kuului. Ensimmäiset näytelmäelokuvat Venäjällä tehtiin 1908, yhteensä seitsemän. Niistä neljä kuvattiin Aleksandr Drankovin Ateljeerissa Pietarissa. Ohjaajiksi on merkitty Drankov, Vasil Amashukeli ja Vladimir Romashkov, jonka Stenka Razin oli aloitusvuoden suurin menestys.
kari.naskinen@gmail.com
Kuuma suhde kesti kuitenkin vain muutaman vuoden, sillä boshevikit saivat vähitellen yliotteen Koltshakin joukoista ja Koltshak pidätettiin junasta Irkutskissa. Helmikuussa 1920 Irkutskin vallankumouskomitea tuomitsi Koltshakin kuolemaan. Hänet ja valkoisten pääministeri Viktor Pepeljajev teloitettiin ampumalla Angarajoen jäällä ja heitettiin ristinmuotoiseen (ainakin elokuvan mukaan) avantoon.
Elokuva alkaa 1. maailmansodan meritaistelulla Itämerellä, jossa Koltshakin komennossa oleva sotalaiva upottaa saksalaisen vastustajansa. Matka jatkuu Pillaun satamaan (nyk. Baltijks). Seuraavaksi taistellaan Riianlahdella, minkä jälkeen siirrytään rakkausjuttuihin. Kun Aleksandr ja Anna saadaan yhteen, määrätään Koltshak Mustanmeren laivaston komentajaksi Venäjän tärkeään tukikohtaan Sevastopoliin. Nimityksestä ilmoitti henkilökohtaisesti imperaattori Nikolai II, kuten elokuvassa tsaaria nimitetään.
Sitten ollaankin jo vallankumousvuodessa 1917, jolloin Venäjän väliaikaisen hallituksen pääministeri Aleksandr Kerenski pyysi Koltshakia vallankumouksellisten joukkoihin. Koltshak kieltäytyi ja erosi palveluksesta ja siirtyi vastavallankumouksellisten puolelle.
Marraskuussa 1918 upseerit valitsivat Koltshakin Yleisvenäläisen hallituksen valtionjohtajaksi, viralliselta nimitykseltään ylin johtaja (Verhovnyi pravitel). Koltshak ei enää joutanut merille, mutta maalla kävi sitten huonosti, kun punaiset panoivat päälle vimmatusti. Koltshakin joukot heikkenivät, kun miehiä alkoi karkailla ja muunkinlaista kapinointia esiintyi.
Punaiset valtasivat Omskin marraskuussa 1919 ja Koltshakin joukot alkoivat perääntyä kohti Irkutskia. Koltshak irtisanoutui tammikuun alussa 1920, mutta tämä ei enää auttanut, vaan Neuvosto-Venäjän salaisen poliisin Tshekan miehet ampuivat kuulan kalloon.
Tällaiset historialliset venäläiset elokuvat ovat yleensä erinomaisen hienoja vähintään siinä mielessä, että niiden tapahtumapaikat ovat usein alkuperäisen aitoja. Komeita palatseja ja katunäkymien epookkia. Tätäkin Andrei Kravtshykin ohjaamaa elokuvaa on tehty Moskovassa, Pietarissa, Sevastopolissa, Omskissa ja Irkutskissa. Sen sijaan Helsinkiä ja Suomenlinnaa on lavastettu johonkin muualle, mutta suomenkielistä puhetta kuuluu, kun rakastavaiset siellä kaduilla liikkuvat.
Amiraali on tarinaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei tekotaiteellista kameranheiluttelua eikä turhia otoksia vastavaloon, vaan suoraa kerrontaa asiasta. Kun kysymyksessä on juhlavuoden elokuva, siihen on satsattu paljon ja se näkyy. Tietenkin taistelukuvaukset sekä maalla että merellä ovat näyttäviä.
Rakkausdraama on hurja. Näyttelit Konstantin Khabenski ja Jelizaveta Bojarskaja muodostavat kauniin parin, romantiikka on tulenpalavaa, joskin aikuismaisen hienostunutta ja loppu tietenkin karmea, kun kaikki jää kesken. Sevastopoliin Anna ei miestä seuraa, mutta pestautuu vallankumouksen alettua Punaisen Ristin tehtäviin ja pääsee Omskiin. Sieltä yhteinen matka jatkuu traagisesti 600 kilometrin päähän Irkutskiin.
Perusteellisempi selonteko tapahtumista on 10-osaisessa tv-sarjaelokuvassa, joka on tehty Kravtshykin kuvaamasta aineistosta.
Anna Timirjova oli melkein 20 vuotta nuorempi kuin Koltshak. Hänen isänsä oli pietarilainen säveltäjä Vasili Safonov ja Anna oli opiskellut kuvataiteilijaksi. Paha juttu kuitenkin, että rakastui valkoupseeriin, joten seurauksena siitä oli passitus työleirille Omskiin kesällä 1920. Vapauduttuaan Anna avioitui rautatieinsinööri Vsevolod Kniperin kanssa 1923, mutta sitten alkoi uusi leirikierre kaikkiaan kuudessa eri paikassa. Vasta 2. maailmansodan jälkeen hän pääsi vapauteen ja sai rehabilitoinnin 1960.
Pienen eläkkeen Anna sai, kun hänen isänsä hyvin tunteneet Dimitri Shostakovitsh ja David Oistrah lähtivät ajamaan asiaa. Elämänsä loppuvuosina Anna työskenteli pienissä teattereissa, olipa konsulttina myös Sergei Bondartshukille Sota ja rauha -elokuvaa tehtäessä 1964-66. Amiraali-elokuva päättyykin epilogiin, jossa Bondartshuk ohjaa Sotaa ja rauhaa. Bondartshukia näyttelee hänen poikansa Fjodor Bondartshuk. Anna kuoli Moskovassa 83-vuotiaana 1975.
Tällä tavalla Amiraali kietoutui myös elokuvan historiaan, kuten juhlavuonna 2008 asiaan kuului. Ensimmäiset näytelmäelokuvat Venäjällä tehtiin 1908, yhteensä seitsemän. Niistä neljä kuvattiin Aleksandr Drankovin Ateljeerissa Pietarissa. Ohjaajiksi on merkitty Drankov, Vasil Amashukeli ja Vladimir Romashkov, jonka Stenka Razin oli aloitusvuoden suurin menestys.
kari.naskinen@gmail.com
