keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Nyt huulet yhteen ja suu viivaksi

Blondilta otettiin koronatesti. Lääkäri sanoi, että tulos saadaan kahden vuorokauden sisällä, mutta sinä aikana potilaan pitäisi välttää sitä kaikkein lähintä kontaktia miehensä kanssa.

- Eiköhän se onnistu, kun on minulla kolme rakastajaa, sanoi blondi helpottuneena.

Vitsit ovat kuitenkin nyt kiellettyjä, koska on kansainvälinen hätätila. Huumori pahentaa asiaa.

Tämä olisi pitänyt tietää talvi- ja jatkosotienkin aikana, niin olisi niissä ehkä pärjätty paremmin.

Helsingin Sanomatkin on noudattanut THL:n ohjetta ja lopettanut pilapiirrosten painamisen pääkirjoitussivuilleen. Nyt odotetaan niitä seuraavia ohjeita, milloin hauskuuden saa päästää pois karanteenista.

Yllättävää vain, että lehtien sarjakuvasivut eivät ole joutuneet koronamääräysten uhreiksi. Edelleen siellä touhuavat ihan vapaasti Viivi ja Wagner, Lassi ja Leevi sekä Harald Hirmuinen.

Ennen kun ei ollut yhtä vakavia tilanteita, Hesarin Kari Suomalainenkin sai piirtää vapaasti. ”Yöpakkaskriisin” aikana tammikuussa 1959 Kari teki pilakuvan ”kulttuurin neuvottelupäiviltä” Leningradista: ensimmäisessä kuvassa Kekkonen kävelee kohti oopperataloa, toisessa kuvassa hän on astunut ovesta sisään ja näkyy, että oopperatalon julkisivu onkin vain ”Potemkinin kulissi”, jonka takana odottaa pöydän takana Hrushtshov. - Mikä yllätys, sanoo Kekkonen suu hyväntuulisessa virneessä.

kari.naskinen@gmail.com