maanantai 10. toukokuuta 2010

Etelä-Eurooppa muodostaa EU:n huijarien kerhon

"On ongelmallista, että yksi EU-politiikan osa-alue, rahapolitiikka, on suljettu demokraattisen vaikuttamisen ulkopuolelle", sanoo tämän päivän Helsingin Sanomissa professori Teivo Teivainen, kansainvälisen poliittisen taloustieteen tutkija. Tämän hämärän osa-alueen pimeintä kulmausta edustavat Etelä-Euroopan maat, joista Kreikka on nyt ajautunut koko EU:n ja Euro-raha-alueen tulevaisuuden vaarantavaan selvitystilaan.

EU:n jakamilla tukimiljoonilla huijaaminen on kaikille tuttua, mutta mitään sille ei näköjään mahdeta. Tyypillisen esimerkin muodostavat Kreikan, Espanjan, Italian ja Portugalin oliivinviljelijät, joita EU tukee noin 15 miljardilla eurolla vuodessa. Tukijärjestelmä on sellainen, että mitä enemmän oliiviöljyä tuotetaan, sitä enemmän tukea saa. Määrien ilmoittamisesta EU:lle vastaavat öljynpuristamot, joiden ilmoituksissa on rutkasti ilmaa. Lisäksi oliiviöljyä tuodaan EU:n ulkopuolisista maista, mutta nekin määrät pannaan kirjauksissa itse viljellyiksi. Oliiviöljyyn myös sekoitetaan esimerkiksi hasselpähkinäöljyä, joten sillekin saada EU-tukiaiset. EU:n tilintarkastustuomioistuin on tehnyt oliivialasta erityisraportin, ja sen mukaan ei väärin maksettuja rahoja ole peritty takaisin. (Sisilian mafian Cosa nostran toiminta 150 vuotta sitten alkoi nimenomaan oliivibisneksestä.)

Lahdessa lauantaina pidetyssä Työllisyysvoimala-seminaarissa kertoi Metallin puheenjohtaja Riku Aalto, että vastoin EU-säädöksiä Espanja tukee omia telakoitaan 20 prosentin osuudella tuotantokustannuksista. Tästä on kohta seurauksena, että jos Suomen telakat eivät saa pikapuoliin uusia tilauksia, nousee telakkamaakunnan Varsinais-Suomen työttömyysaste vuoden loppuun mennessä 25 prosenttiin.

Kreikan herrojen junailema huijausoperaatio on yksi osa tällaista eteläeurooppalaista EU-peliä. Tosin Sirkka-Liisa Anttila on sanonut, että Kreikan kriisi on Paavo Lipposen syytä - niin kuin sekin, että Suomi hävisi jääkiekossa Tanskalle. Pitää vain muistaa, että Sirkka-Liisa Anttila on jo kerran tuomittu perättömästä lausumasta (valehtelusta todistajana) oikeudenkäynnin yhteydessä ja sai puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Myös suomalaiset työeläkevakuutusyhtiöt ovat lirissä, kun ovat lähteneet operoimaan Välimeren rannoille. Niiden sijoitukset Kreikkaan, Espanjaan ja Portugaliin ovat yli miljardi euroa. Kukaan ei nyt
takaa, että sijoitukset riskimaihin saataisiin joskus takaisin.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari on oikeassa vaatiessaan, että työeläkevaroja on suunnattava Suomeen, sosiaali- ja terveyshankkeisiin sekä asumiseen, kulttuuri- ja liikuntapalveluihin. Vaikka tällaiset sijoitukset Suomessa eivät tuottaisikaan kuten riskisijoitukset joskus maailmalla, auttaisivat ne kuitenkin Suomea ja sen asukkaita. Työeläkevaroilla voisi Suomessa rakentaa ikäihmisille ja lapsiperheille sosiaali- ja terveyspalveluja, joista työeläkeyhtiöt saisivat vuokratuloja työeläkelain mukaisesti tuottavasti ja turvaavasti.

P.S. 11.5.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, ettei eduskunnan tule antaa hallitukselle avointa valtakirjaa yli 8 miljardin euron takauksiin ja suurten lainajärjestelyjen käynnistämiseen. Takuiden myöntäminen tulee tehdä tapauskohtaisesti ja niihin tarvitaan eduskunnan hyväksyntä.

Mahdollisissa konkreettisissa tukipäätöksissä demarit edellyttävät pankkien ja sijoittajien oman vastuun toteuttamista. Näin on toimittu esimerkiksi Saksassa. Sen sijaan Suomessa näyttää siltä, että veronmaksajat joutuvat kantamaan koko vastuun suuria voittoja hakeneiden sijoittajien pelastamisesta.

On täysin mahdollista, että tukipaketista huolimatta Kreikka ajautuu velkojen uudelleenjärjestelyyn. Tällöin menetettäisiin myös suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Demarit ovat myös sitä mieltä, että Suomen on toimittava aktiivisesti, jotta rahoitusmarkkinoiden sääntelyä viimein kiristetään. Euroalueella on otettava käyttöön pankkivero ja Suomen on edistettävä globaalin rahoitusmarkkinaveron syntymistä.

kari.naskinen@gmail.com