maanantai 7. joulukuuta 2009

Taas juhlittiin sotimista, siis tappamista

Itsenäisyyspäivä oli taas perseestä. Itsenäisyyspäivä on Suomessa sodan juhla. Kukkia viedään sotapäälliköiden ja sotilaiden haudoille, suurimmat Mannerheimin lahtaripatsaille, vaikka Mannerheimilla ei ollut mitään tekemistä Suomen itsenäistymisen kanssa. Itsenäisyyden Suomelle lahjoitti Lenin, joten kukat pitäisi viedä Leninin muistomerkeille, missä niitä vielä on.

Lahdessakin voisi museoneuvos Jouko Heinonen ennen ensi kesänä tapahtuvaa eläkkeelle siirtymistään hankkia Leninin muistolaatan Lanunaukiolle, mistä se on talon seinästä varastettu. Elokuussa 1917 Lenin yöpyi Lahdessa Rautatienkatu 26:ssa ja Asemantaustassa Kurhilankatu 4:ssä, jossa myöskään ei ole muistolaattaa.

Television ohjelmisto oli taas itsenäisyyspäivänä yhtä ja samaa sodalle kuolaamista. Eikö itsenäisyyttä voi määrittää minkään muun kuin tappamisen kautta? Miksi itsenäisyyspäivänä ei nosteta arvoonsa suomalaisten omaa kieltä ja mieltä, suomalaista kulttuuria ja Suomen luontoa?

Edvin Laineen Tuntematon sotilas näytetään joka itsenäisyyspäivä. Miksi ei näytetä Rauni Mollbergin Tuntematonta, joka ei ole huumorielokuva, vaan sodanvastainen, pasifistinen julistus ihmisen raakuutta vastaan? Eivätkö sotaveteraanit kestä katsoa totuutta silmiin?

Ennen kuin Mannerheim pääsi johtamaan joukkojaan noihin sotiin, ehtivät Mannerheimin joukkiot 20 vuotta aikaisemmin tuhota 27 000 vasemmistolaista. Minun isäni oli alle 2-vuotias, kun hänen isänsä huhtikuussa 1918 haettiin kotoaan, sidottiin kahden hevosen väliin ja vietiin "kävelylle"; takana tuli kaksi valkoista suojeluskuntalaista, jotka pistimillä survoivat isoisäni kuoliaaksi. Seurakunnan pappi ei sallinut isoisääni haudattavaksi kirkkomaahan, joten siellä se isoisäni hauta on metsässä lähellä Nuijamaan - Viipurin maantietä. Yhtenä vappuna vein punaisen neilikan.

Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissa äitini menetti kaksi veljeään. Jos tuolloin olisi ollut mahdollista valita veljien hengen ja Suomen itsenäisyyden menettämisen välillä, valinta olisi ollut jälkimmäinen.

Näissä sodissa kuoli yhteensä 90 000 suomalaista. Sen uhotaan olleen itsenäisyyden hinta sillä kertaa. Mutta missä menee raja? Olisiko hyväksyttävä hinta voinut olla 290 000 kaatunutta? Vai 900 000 vai mikä? Täytyyhän raja voida johonkin vetää. Voisiko se olla 80 prosenttia väestöstä? Onko kunniakkaampaa taistella vaikka viimeiseen mieheen kuin antautua?

kari.naskinen@gmail.com