keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Progressiivinen joulu

Joulukaupan myynti on tänä vuonna arviolta kaksi prosenttia suurempi kuin viime vuonna, vaikka lama nyt päällä onkin. Työttömät, lomautetut ja yt-uhan alla olevat ovat joutuneet pihtaamaan jouluostoksissaan, mutta hyväosaisten ja varakkaiden entistä löysempi rahankäyttö on pelastanut kaupalle taas kerran entistä suuremmat voitot.

Selitys tälle on tuloerojen kasvu. Tämä kehitys alkoi 1990-luvun puolivälissä, mistä lähtien sosiaaliturvaan on tehty monia leikkauksia ja verotuksen progressiivisuutta on heikennetty eli sitä on muutettu rikkaita suosivaksi. Rikkailla on myös progressiivisesti runsaampi joulu.

Jouluna pitää kirjoittaa myös Jeesuksesta. Kautta kristikunnan historian Jeesuksen ovat kirkko-organisaatioiden avulla omineet progressiivisesta joulusta hyötyvät eli rikkaimmat väestönosat, siis käytännössä valtaapitävät. Uskonto on aina kuulunut vallanpitäjien ”hallintovälineisiin”, sen avulla on vähäväkisiä pidetty pelossa ja herrojen nuhteessa. Vastaan pyristelleitä on julistettu kiroukseen tai poltettu rovioilla.

Varsinkin Suomessa kirkko on aina edustanut poliittista oikeistoa, vaikka Jeesuksen sanoma on ideologialtaan lähimpänä kommunismia. Jos Jeesus olisi Nasaretissa lähtenyt vaikkapa kunnallisvaaleihin, kyllä hän ilman muuta olisi ollut vasemmistopuolueen ehdokas.

Suomessa kirkon poliittinen asemoituminen tuli konkreettiseksi näkyviin vuonna 1918. Työväentutkimuksen Vuosikirjassa/2008 kirjoittaa Joensuun yliopiston dosentti Ilkka Huhta, että kansalaissodassa ”Jumala taisteli valkoisten puolella”. Julkisesti antoi punaisille tukensa kirkon tuhannesta papista vain yksi, Ruotsinpyhtään apupappi Einari Rauhamäki.

Isäni oli alle kaksivuotias, kun nämä Jumalan valkoiset joukot teloittivat hänen isänsä Viipurin maalaiskunnassa huhtikuussa 1918. Oli sidottu kahden hevosen väliin, juoksutettu siinä, ja kolmas suojeluskuntalainen oli tökkinyt pistimellä selkään. Kirkkomaahan isoisääni ei kuitenkaan haudattu, sillä Viipurin maaseurakunnan virastosta oli sanottu, että pappi ei ehdi. Isoisäni hauta on metsässä lähellä Nuijamaan - Viipurin maantietä. Yhtenä vappuna vein isäni kanssa neilikan.

Vaikka SDP:n varapuheenjohtaja on pappi Ilkka Kantola ja vaikka isä Mitro meni Brysseliin sosiaalidemokraattien listalta, ei kirkon ja Kokoomuksen tiivistä suhdetta mikään ole höllentänyt.

Teologian maisteri Marjo Sipilän viime vuonna hyväksytyssä pro gradu -tutkielmassa "Papit tasavallan presidentin valitsijamiesvaaleissa 1950-68" kävi selvästi ilmi, että Kokoomus oli pappien luottopuolue 1950-60-luvuilla. Kaikkina neljänä vaalikertana mukana ollut Maalaisliiton ehdokas Urho Kekkonen ei saavuttanut suosiota papiston keskuudessa. Poikkeuksen tosin muodostivat vuoden 1962 vaalit, jolloin kaikki porvarilliset puolueet päätyivät noottikriisin seurauksena kannattamaan Kekkosen uudelleenvalintaa; huomioitavaa kuitenkin on, että pappien innostus lähteä näihin vaaleihin ehdokkaiksi laski. Papit kannattivat enimmiltään J.K. Paasikiveä, Sakari Tuomiojaa ja Matti Virkkusta.

Useat valitsijamiesvaaleissa ehdolla olleista pappismiehistä olivat entisen Akateemisen Karjala-seuran jäseniä.

Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko Jeesus kannattanut Tarja Halosta vai Sauli Niinistöä? Suomen papiston kantaa ei tarvitse arvuutella.

kari.naskinen@gmail.com