”Juna Muurmanskiin lähtee raiteelta 1 klo 19.48.” Olemme matkaseurueemme kanssa
Laatokan (Ladotskaya) asemalla Pietarissa. Matkamme tällä Kirovin radalla ei ulotu aivan Muurmanskiin
asti, vaan tulemme jäämään pois junasta Vienan Kemissä, sillä kohteemme on
Vienan Karjala. Pitkä yöjunamatka joka tapauksessa edessä, 837 km. Siispä matkaan.
Punaharmaa juna näyttää pitkältä, ainakin 20 vaunua. Junaan ei mennä ihan miten vain. Passit ja viisumitkin tarkastetaan vaunun ovella. Sitten etsimään omaa makuupaikkaa, joka on tämän vaunu nro 15:n hytissä nro 7 alapetillä nro 28. Ulla-vaimoni saa yläpedin 29. Ahdasta tietenkin niin kuin makuuvaunujen hyteissä aina. Ulla saa pitää paikkansa yläpetillä, koska minä kuitenkin käyn yöllä vessassa useammin.
Käyn tarkistamassa, keitä on viereisessä hytti nro 6:ssa - ei näy Rosa Liksomia.
Kaksin emme saa hytti nro 7:ää itsellemme. Ensin tulee noin 30-vuotias mies ja vähän ajan päästä sotilaspukuinen nuorukainen. Vanhempi osaa englantia ja kun minäkin osaan riittävästi rallienglantia, teemme tuttavuutta. Hyvin ruskettunut mies on Dmitri (Ulla panee merkille myös kauniisti ruskettuneet sääret) ja hän kertoo olevansa psykiatri tai psykologi (en saa selvää, kumpi), joka on palaamassa töihinsä Muurmanskiin lomalta Mustanmeren aurinkorannoilta Abhasiasta.
Sitten juna lähtee. Kiihdyttää hitaasti. Mies kertoo käyneensä myös Suomessa – Helsinki on kaunis ja siisti.
Solttupoika on Sergei, mutta puhuu vain venättä. Dmitri kertoo Sergein olevan lomaltapaluumatkalla takaisin armeijayksikköönsä Muurmanskiin. Selvä tapaus. Sitten lähden etsimään matkanjohtajaamme Antti Holopaista ja Sinikka Holopaista. Pyydän heidät mukaani ravintolavaunuun, samoin Arvo Korkkisen, Annikki ja Emppu Saarelan sekä tulkkinamme olevan Nelli Lensun.
Ensimmäinen yllätys ravintolavaunussa: votkaa ei ole myynnissä. Jo toista vuotta kuulemma tällainen tilanne. Saman olemme kokeneet jo asemaravintolassa, ei votkaa. Borsh-keitto ravintolavaunussa on erinomaista, mutta kyllä se muutaman snapsin olisi vaatinut. Ruokajuomiksi ovat tarjolla olut ja viini.
Ensimmäinen pysähdys melkein kaksi tuntia lähdöstä: Olhava. Siinä on se iso joki.
Ennen nukkumaanmenoa jään vaunu 15:n käytävälle katsomaan maisemia. Metsää, metsää, metsää. Juna kolkkaa niin kuin junat ennen kolkkasivat. Suomessahan Intercityt ja Pendolinot menevät kuin sukkasillaan. Lunnajoki, Sääsjoki, Valkamjoki, Telsava, Joki, Vänitsä, Jehkilä, Paksujoki…
Nyt kuitenkin nukkumaan. Uni ei tule heti, ja sitten juna pysähtyy. Lähden vessaan ja huomaan seisovamme Lotinapellon asemalla Laatokan itäpuolella, tuttu joistakin sotajutuista. Etenemme kohti Aunuksen kannasta. Vaunun seinältä luen, että seuraavat pysähdyspaikat ovat Syväri, Petroskoi, Kontupohja ja Karhumäki.
Hytti nro 7:ssä hiljaista. Nyt nukuttaa ja vielä toisen yöllisen vessakäynnin jälkeen herään 7-8:n aikoihin, kun juna seisoo Segezhan asemalla. Vielä on kuitenkin matkaa. Vaunuosaston päästä saa teetä ja jotain pientä aamupalaa. Tee tulee erikoisesta, monimutkaisesta laitteesta, joka ennen on kuumennettu pienellä uunilla, mutta nyt sähköllä. Kymmeneltä aukeaa taas ravintolavaunu ja sieltä tilaan kolme munaa paistettuina.
Seuraavat pysähdyspaikat ovat Vojatsu, Kuusi, Kesäkylä, Petäjistö, Belomorsk, Suiku ja klo 10.52 Vienan Kemi; kättelemme Dmitrin ja Sergein, joille on matkaa Murmanskiin vielä 612 km. Ovat perillä illalla kymmenen aikaan.
Pitkällä asemalaiturilla on vastassa karpalonmyyjiä. Erityisesti meitä on vastassa Jaakko, joka lähtee kuskaamaan meitä pikkubussillaan kohti Karjalan laulumaita. Ensin hän kuitenkin neuvoo meidät aivan vieressä olevan kauppaan, josta saa matkaevästä edessä olevaa pitkää automatkaa varten. Siinä aseman ja kaupan lähellä ei kuitenkaan saa ottaa aamuryyppyä, koska sellaisesta tulisi sakot. Eikä tupakoidakaan saa. Jos näitä kieltoja ei olisi tullut, olisi Putinin ´kannatus varmaankin 100 posenttia.
Päivän määränpäämme pikkubussilla on Kalevala (ent. Uhtua), mutta se on jo toisen jutun väärtti. Kolmatta juttua sen sijaan ei tule reissusta, jonka tekisin junalla Vladivostokiin katsomaan Jokereiden peliä.
(Sen verran kuitenkin hyppään yli ja tarinan loppuun, että viiden päivän reissun lopussa sairastuin, nousi korkea kuume ja alkoi ripuli. Oma matkani päättyikin Päijät-Hämeen keskussairaalaan osastolle nro 33 huoneeseen nro 7.)
kari.naskinen@gmail.com
Punaharmaa juna näyttää pitkältä, ainakin 20 vaunua. Junaan ei mennä ihan miten vain. Passit ja viisumitkin tarkastetaan vaunun ovella. Sitten etsimään omaa makuupaikkaa, joka on tämän vaunu nro 15:n hytissä nro 7 alapetillä nro 28. Ulla-vaimoni saa yläpedin 29. Ahdasta tietenkin niin kuin makuuvaunujen hyteissä aina. Ulla saa pitää paikkansa yläpetillä, koska minä kuitenkin käyn yöllä vessassa useammin.
Käyn tarkistamassa, keitä on viereisessä hytti nro 6:ssa - ei näy Rosa Liksomia.
Kaksin emme saa hytti nro 7:ää itsellemme. Ensin tulee noin 30-vuotias mies ja vähän ajan päästä sotilaspukuinen nuorukainen. Vanhempi osaa englantia ja kun minäkin osaan riittävästi rallienglantia, teemme tuttavuutta. Hyvin ruskettunut mies on Dmitri (Ulla panee merkille myös kauniisti ruskettuneet sääret) ja hän kertoo olevansa psykiatri tai psykologi (en saa selvää, kumpi), joka on palaamassa töihinsä Muurmanskiin lomalta Mustanmeren aurinkorannoilta Abhasiasta.
Sitten juna lähtee. Kiihdyttää hitaasti. Mies kertoo käyneensä myös Suomessa – Helsinki on kaunis ja siisti.
Solttupoika on Sergei, mutta puhuu vain venättä. Dmitri kertoo Sergein olevan lomaltapaluumatkalla takaisin armeijayksikköönsä Muurmanskiin. Selvä tapaus. Sitten lähden etsimään matkanjohtajaamme Antti Holopaista ja Sinikka Holopaista. Pyydän heidät mukaani ravintolavaunuun, samoin Arvo Korkkisen, Annikki ja Emppu Saarelan sekä tulkkinamme olevan Nelli Lensun.
Ensimmäinen yllätys ravintolavaunussa: votkaa ei ole myynnissä. Jo toista vuotta kuulemma tällainen tilanne. Saman olemme kokeneet jo asemaravintolassa, ei votkaa. Borsh-keitto ravintolavaunussa on erinomaista, mutta kyllä se muutaman snapsin olisi vaatinut. Ruokajuomiksi ovat tarjolla olut ja viini.
Ensimmäinen pysähdys melkein kaksi tuntia lähdöstä: Olhava. Siinä on se iso joki.
Ennen nukkumaanmenoa jään vaunu 15:n käytävälle katsomaan maisemia. Metsää, metsää, metsää. Juna kolkkaa niin kuin junat ennen kolkkasivat. Suomessahan Intercityt ja Pendolinot menevät kuin sukkasillaan. Lunnajoki, Sääsjoki, Valkamjoki, Telsava, Joki, Vänitsä, Jehkilä, Paksujoki…
Nyt kuitenkin nukkumaan. Uni ei tule heti, ja sitten juna pysähtyy. Lähden vessaan ja huomaan seisovamme Lotinapellon asemalla Laatokan itäpuolella, tuttu joistakin sotajutuista. Etenemme kohti Aunuksen kannasta. Vaunun seinältä luen, että seuraavat pysähdyspaikat ovat Syväri, Petroskoi, Kontupohja ja Karhumäki.
Hytti nro 7:ssä hiljaista. Nyt nukuttaa ja vielä toisen yöllisen vessakäynnin jälkeen herään 7-8:n aikoihin, kun juna seisoo Segezhan asemalla. Vielä on kuitenkin matkaa. Vaunuosaston päästä saa teetä ja jotain pientä aamupalaa. Tee tulee erikoisesta, monimutkaisesta laitteesta, joka ennen on kuumennettu pienellä uunilla, mutta nyt sähköllä. Kymmeneltä aukeaa taas ravintolavaunu ja sieltä tilaan kolme munaa paistettuina.
Seuraavat pysähdyspaikat ovat Vojatsu, Kuusi, Kesäkylä, Petäjistö, Belomorsk, Suiku ja klo 10.52 Vienan Kemi; kättelemme Dmitrin ja Sergein, joille on matkaa Murmanskiin vielä 612 km. Ovat perillä illalla kymmenen aikaan.
Pitkällä asemalaiturilla on vastassa karpalonmyyjiä. Erityisesti meitä on vastassa Jaakko, joka lähtee kuskaamaan meitä pikkubussillaan kohti Karjalan laulumaita. Ensin hän kuitenkin neuvoo meidät aivan vieressä olevan kauppaan, josta saa matkaevästä edessä olevaa pitkää automatkaa varten. Siinä aseman ja kaupan lähellä ei kuitenkaan saa ottaa aamuryyppyä, koska sellaisesta tulisi sakot. Eikä tupakoidakaan saa. Jos näitä kieltoja ei olisi tullut, olisi Putinin ´kannatus varmaankin 100 posenttia.
Päivän määränpäämme pikkubussilla on Kalevala (ent. Uhtua), mutta se on jo toisen jutun väärtti. Kolmatta juttua sen sijaan ei tule reissusta, jonka tekisin junalla Vladivostokiin katsomaan Jokereiden peliä.
(Sen verran kuitenkin hyppään yli ja tarinan loppuun, että viiden päivän reissun lopussa sairastuin, nousi korkea kuume ja alkoi ripuli. Oma matkani päättyikin Päijät-Hämeen keskussairaalaan osastolle nro 33 huoneeseen nro 7.)
kari.naskinen@gmail.com
