maanantai 16. marraskuuta 2026

6G-mobiilin protoyyppi valmis 2028 ja markkinoilla 2030


Vaikka mobiiliverkkojen viides sukupolvi 5G ei ole vielä täyttänyt kaikkia sille asetettuja tavoitteita, kehitetään Oulun yliopistossa jo 6G:tä niin, että tämän teknologian protoyyppivaihe tulee valmiiksi vuoden 2028 lopussa, ja markkinoille ensimmäiset G6-laitteet tulevat 2030. Asiasta luennoi
tänään Yle Areenan suorana Oulusta välittämässä tilaisuudessa langattoman tietoliikenteen professori Matti Latva-aho, jokaon Oulun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori. Hän on työskennellyt matkaviestintäjärjestelmien tutkimuksessa yli 35 vuoden ajan. Hän on johtanut Suomen Akatemian 6G Flagship -ohjelmaa ja ollut keskeinen vaikuttaja Euroopan tietoliikenteen tutkimuksessa jo kolmen vuosikymmenen ajan.

Oulu on noussut poikkeukselliseksi langattomien teknologioiden keskittymäksi. Siellä on kovalla vauhdilla edetty NMT-ajasta
5G:hen ja nyt ollaan kiinni jo 6G:ssä. Latva-aho sanoi, että Oulussa ei ole kyse yksittäisestä menestystarinasta, vaan pitkästä kehityskaaresta, jossa tutkimus, koulutus ja teollinen yhteistyö ovat muodostaneet toisiaan vahvistavan ekosysteemin. Yhtenä vaikuttajana on tietysti ollut Nokia, jolla parhaimmillaan oli Oulussa noin 6000 työntekijää.

Tämä kehitys on synnyttänyt osaamista ja vaikuttavuutta, joka ulottuu useiden teknologiasukupolvien läpi ja näkyy Euroopan ja
tällä hetkellä myös globaalin 6G-kehityksen kärjessä. Nyt keskiöön ovat nousseet uudet haasteet, kun mobiiliverkoista on tullut keskeinen osa kriittistä infrastruktuuria. Ne eivät kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa riittävän toimintavarmoja, joten parempaan on päästävä. Mobiiliteknologioiden kaksoiskäyttö ja turvallisuus myös korostuvat, kun verkot palvelevat nykyisin sekä siviili- että viranomaiskäyttöä.

Matti
Latva-aho (kuvassa) sanoi, että kaistanleveys on mobiilisukupolvien vaihtuessa kasvanut kymmentuhatkertaiseksi, mutta lisää tarvitaan – ja saadaankin. Apuun tulee myös tekoäly. Yhtenä näköpiirissä olevana esimerkkinä Latva-aho mainitsi liikenneturvallisuuden kehittämisen niin, että 6G-teknologia pystyy auton näytölle saamaan tiedon risteystä kulman takaa lähestyvästä toisesta autosta ja sen vauhdista km/t.

T
ekoälyn avulla on mahdollista muuttaa nopeasti sekä verkkojen toimintaa että niiden päälle rakentuvia palveluita, jotka avaavat tällaisia uusia mahdollisuuksia, toisaalta myös uusia riippuvuuksia ja riskejä. Yksi uusi asia tulevaisuudessa on sekin, että harvaan asutut seudutkin saadaan kaupunkien kanssa yhtä hyvään ja häiriöttömään mobiiliverkkoon, kun käyttöön saadaan sateelliittipohjainen verkko.

Oulun yliopisto tutkijoilla on t
avoitteena kymmeniä tai satoja kertoja 5G:tä nopeampi tiedonsiirto sekä lähes olematon, alle millisekunnin viive. Tekoäly rakennetaan kiinteäksi osaksi itse verkkoa, ja verkko pystyy toimimaan myös tutkan tavoin ympäristön hahmottamiseen. Tulevaisuuden sovelluksiin kuuluvat myös reaaliaikaiset hologrammipuhelut.

Yle Areenassa on
Matti Latva-ahon luento edelleen katsottavissa. Se kuuluu Ylen Kaitera Talks 2026 -puhujasarjaan ja on osa Oulun yliopiston 2026-kulttuuriohjelmaa ja Oulu 2026 Art & Tech -viikon ohjelmistoa.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

"Syyllistä on turha etsiä, olemmehan kaikki täällä"


Viime vuonna
KOM-teatterin Hölmölän suuren talousfoorumin ohjelmalehtisessä Sixten Korkman kirjoitti, että Petteri Orpon hallitus on leikannut pienituloisten etuuksia ja keventänyt hyvätuloisten verotusta. Korkman ja muut ekonomistit ymmärtävät logiikan, mutta tuloeroja lisäävä politiikka on yhteiskunnallisesti ongelmallinen, kuten Korkman kirjoitti. KOM-teatterin esityksestä on nyt vuosi ja hallituksen politiikka on jatkunut samalla linjalla ja vain voimistuen. Äskettäin Korkman taas kirjoittikin Helsingin Sanomissa, että julkisen talouden sopeuttamistaakkaa ”ei pitäisi hallituksen tavoin sysätä vähävaraisten harteille” (HS 5.10.2026).

Sixten Kormanista on viime vuosina tullut eräänlainen kansakunnan omatunto. Hän ei käsittele asioita pelkästään talousvaikuttajan näkökumasta, vaan ottaa aina mukaan yhteiskunnallisen kokonaisvaikutuksen. Eikä hän edes syytä yksin nykyistä hallitusta, vaan lainaa ainakin pienenä synninpäästönä sille pääministeri
Kalevi Sorsaa, joka Korpilammen isossa kokouksessa syksyllä 1977 sanoi: ”Syyllistä on turha etsiä, olemmehan kaikki täällä.”

Kalevi Sorsa oli kutsunut seminaariin Hoteli Korpilampeen Espooseen yli 300 politiikan ja etujärjestöjen edustajaa etsimään ratkaisuja Suomen vaikeaan taloustilanteeseen ja työttömyyteen sekä käsittelemään Sorsan hallituksen kesällä valmiiksi saamaa Suomen historian ensimmäistä elvytyspakettia. Eturyhmien ja puolueiden suhteiden ilmapiirissä oli epäluottamusta ja kyräilyä, joten elvytyksen ja vakautuksen taakse tarvittiin laajapohjaista yhteisymmärrystä talous- ja yhteiskuntapolitiikan suunnasta. Syyllisiä ei siis etsitty ja kahden seminaaripäivän aikana syntyikin käsite Korpilammen henki, joka vahvisti kolmikantayhteistyötä ja poliittista konsensusta talouspolitiikassa. Piirtoheitintä käytti Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto (kuvassa).

Nyt tilanne on paljon vaikeampi kuin 50 vuotta sitten, mutta yhteistä henkeä ei ole.
Petteri Orpo ei silti kutsu politiikan ja muiden keskeisten tahojen eliittiä vakavaan keskusteluun, vaikka Korkmanin sanoin ”harvoin on mikään hallitus niin lyhyessä ajassa tuhonnut heikossa asemassa olevien kansalaisten palveluja siinä määrin kuin tämä hallitus on tekemässä”.

Moni perhe kärsii päällekkäisistä leikkauksista, joiden yhteisvaikutus on kohtuuton. Lapsiköyhyys lisääntyy, ja jopa asunnottomuus on jälleen uhkana. Uset leikkaukset ovat myös itse tavoitteen kannalta huonosti harkittuja. Ne lisäävät sosiaalista kurjuutta ja sairaaloiden potilasjonoja, jolloin pikavoitot jäävät todennäköisesti myöhempiä lisäkustannuksia pienemmiksi. Tässä tilanteessa ei olisi väärin edellyttää, että myös hyvätuloiset ja eläkeläiset kantaisivat kortensa kekoon. Haluttaessa siihen kyllä löytyy talouden kannalta kelvollisia keinoja.

Viime aikoina on monessa yhteydessä ollut kriittisesti esillä yritystukien iso kokonaismäärä 8-10 miljardia euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan suorat tuet ja epäsuorat verotuet. Tämäkin asia oli esillä KOMin näytelmässä, jota poikkeuksellisen sopivasti esitettiin entisen Helsingin kauppakorkeakoulun juhlasalissa, joka nykyisin on Aalto-yliopiston Töölössä sijaitseva juhlasali. Ohjelmalehtisessä kirjoitti Suomen ekonomistiliiton pääekonomisti Elias Erämaja, että yritystukien ongelma ei ole vain määrä, vaan myös laatu. Vain pieni osa tuista on aidosti perusteltuja. Iso osa niistä kohdistuu vanhoihin rakenteisiin. Ne ovat liian usein vain suojamuuri eilisen rakenteille. Lisäksi osa tuista on suorastaan turhia, sillä monet suuryritykset tekisivät investointeja joka tapauksessa ilman veronmaksajien kädenojennustakin.

”Jos meillä olisi rohkeutta, voisimme ohjata miljardeja euroja pois tehottomista yritystuista ja
sijoittaa ne kouutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin – siis talouskasvun todellisiin lähteisiin”, kirjoitti Erämaja.

Yritystuet ovat kuitenkin niitä ideologisia asioita, joista oikeisto ei luovu. Sen sijaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja
Vesa Vihriälä joutui lähtemään tehtävästään 2019, kun hänen kritisointinsa yritystuista ja tutkimuksen riippumattomuudesta olivat ristiriidassa Etlan hallituksen odotusten kanssa..

Vihriälän ja Etlan hallituksen luottamuspula koski tutkimustulosta, jonka mukaan yritystuet ovat haitallisia tuottavuuden kasvulle, koska ne heikentävät tuottavuuden rakennemuutosta. Etlan taustalla olevat yritykset eivät kuitenkaan halunneet luopua yritystuista, jotka hyödyttävät niitä. Kun tutkimuksessa todettiin, että yritystuet eivät ole hyväksi, se ei ollut yritysten mieleen.

Tämä asiakokonaisuus tuli esille vasta Etlan hallituksen jäsenen Björn Wahlroosin kirjassa Nurkkahuone (2025). Heti sen jälkeen Vihriälä kirjoitti tapauksesta blogissaan otsikolla ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”. Samalla Vihriälä kirjoitti siitä tilanteessa, jossa tutkimustiedon merkitystä päätöksenteon pohjana haastetaan monella tavalla. Vaikka Vihriälä ei tarkemmin yksilöinyt, niin kaikkihan me nykyisin tiedämme, että varsinkin Kokoomuksen lähin hallituskumppani Perussuomalaiset-puolue vähät välittää tutkimustiedosta, koska sillä on omat tietonsa kaikkiin asioihin.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 12. marraskuuta 2026

Helmenkalastajat ei kelpaa Kansallisoopperalle


On yllättävää, ettei Georges Bizet´n Helmenkalastajia ole koskaan esitetty Kansallisoopperassa. Vaikka se ei ole musiikiltaan eikä tarinaltakaan yhtä vetävä kuin Carmen, niin luulisi sen ohjelmistoon kelpaavan. Katsoin sen vastikään dvd-tallenteena napolilaisesta San Carlon teatterista ja kyllä se aivan normaalia oopperarepertuaaria on, ja niin tuntui yleisökin aplodeista päätellen ajattelevan. Kun Kansallisooppera joutuu rahoituksen vähetessä turvautumaan entistä enemmän kaupallisesti parhaiten meneviin teoksiin, voisi hyvin kuvitella Kansallisoopperassakin vetonaulaksi sen, että nyt on ensimmäisen kerran täällä nähtävissä Carmenin säveltäjän toinen suosikkiteos. Eikä Helmenkalastajien ylöspanokaan lavastuksineen olisi tuskallisen kallista, kuten Napolin esityksestä näin. Solistiroolejakaan ei ole kuin kymmenen.

Carmen kuuluu jatkuvasti suosituimpiin oopperoihin. Eniten esitettyjen oopperoiden listalla se on jatkuvasti ja myös 2000-luvulla viiden kärjessä, muut siinä ovat Verdin La Traviata, Mozartin Taikahuilu, Puccinin La Bohéme ja Rossinin Sevillan parturi. Kansallisoopperassa Carmen on ollut ohjelmistossa yksitoista kertaa.

Helmenkalastajat
sai kantaesityksensä Pariisissa 1863, kymmenkunta vuotta ennen Carmenia. Musiikki on hyvin lyyristä, kauniita aarioita ja duettoja sekä juhlavan uskonnollisia kuorokohtauksia. Uskontoaihe tulee siitä, että ceylonilaisten kalastajien johtaja Zurga (baritoni) ja nuori kalastaja Nadir (tenori) rakastavat samaa hindulaista papitarta Léilaa (sopraano). Helmenkalastajissa nimenomaan Nadirin ja Léilan rakkaus menee pahasti synnin puolelle, koska papittaren on nähty paljastaneen kasvonsa Nadirille. Tällaista rikettä ei hindulaisuudessa sallita. Kun Zurga huomaa Nadirin olevan kilpakosijansa, hän määrää Nadirin ja Léilan poltettaviksi roviolla: ”Taivainen ylijumala Brahma, suojelkoon kätesi meitä siveellisiä. Vannomme kostoa heidän epäpyhälle rakkaudelleen.” Lopulta kuitenkin oikeudentunto voittaa ja Zurga pelastaa nuoret uhraamalla itsensä.

Tuossa jo tulikin tuttu nimi Nadir, jonka kaunis ja vaativa romanssi
Je crois entendre encore on tuttu aaria Lauantain toivottuja myöten, ehkä nimenomaan Jussi Björlingin tai Enrico Caruson laulamana. Suomalaisista sen ovat levyttäneet ainakin Raimo Sirkiä ja Mauno Kuusisto.

Tunnettu on myös duetto
Au fond du temple saint, jota myös maailman huiput ovat esittäneet. Tuoreimpina mestariesityksinä on Youtubessa nähtävissä Jonas Kaufmannin ja 2017 edesmenneen Dmitry Hvorostovskyn duetot suurissa gaalakonserteissa.

Dvd Napolista on vuodelta 2013. Päärooleissa ovat Nadirina
Dmitry Korshak, Léilana Patrizia Ciofi ja Zurgana Roberto Tagliavini. Teatro di San Carlo on aktiivinen oopperatalo, jossa tällä hetkellä ovat ohjelmistossa Verdin Aida ja Luisa Miller sekä Puccinin Madama Butterfly.

kari.naskinen@gmail.com

P.s. Kapellimestari Jouko Saari kertoi nähneensä Helmenkalastajat Porissa 1981.


maanantai 9. marraskuuta 2026

Ranskan ja Italian uudet aallot kohtasivat Cahiers du cinéman toimituksessa


Cahiers du cinéma (Elokuvan muistikirja) on ranskalainen elokuvalehti, jonka perustivat Pariisissa 1951
André Bazin, Jacques Doniol-Valcroze ja Joseph-Marie Lo Duca. Sen piiristä aloittivat kirjoittajina myös Ranskan elokuvan uuden aallon (nouvelle vague) monet tunnetut tekijät, kuten Claude Chabrol, Jean-Luc Godard, Jacques Rivette ja François Truffaut. Nyt tämä elokuvalehti on näkyvästi esillä viime vuonna valmistuneessa elokuvassa Nouvelle Vague, joka kertoo Godardin ensimmäisen pitkän elokuvan Viimeiseen hengenvetoon (1960) tekemisestä. Elokuvahistoriallisesti on merkityksellistä, että noteeratuksi tässä Richard Linklaterin ohjaamassa elokuvassa tulee se tiivis yhteys, joka Ranskan uuden polven elokuvantekijöillä oli Roberto Rosselliniin. Yhdessä kohtauksessa Rossellini on vierailulla Cahiers du cinéman toimituksessa, jossa hän pitää luennon omista lähtökohdistaan italialaisen elokuvan siirtämisessä ”uuteen aaltoon” sotien jälkeen. Tuo vaihe tunnetaan yleisemmin nimellä neorealismi.

Ranskan elokuvan tulevat suurtekijät pitivät Rossellinia tärkeänä esikuvanaan.
Cahiers du cinéman toimituksessa Rossellini puhuu noin 20 kuulijalle omasta moraalisesta lähestymistavastaan arkirealismin kuvaamisessa ja toisaalta elokuvataiteen suhteesta ohjaajien ja kuvaajien luomiin ihmeisiin valkokankaalla. Lisäksi hän painottaa nuoria ohjaajia välttämään keinotekoista taiteellisuutta. Lehdessä julkaistiin myös Rossellinin oma kirjoitussarja, minkä lisäksi Truffaut, Eric Rohmer ja Fereydoun Hoveydan tekivät Rossellinista lehteen kaksi isoa haastattelua.

Varsinkin Truffaut´n kanssa Rossellinilla syntyi perusteellisempikin suhde, sillä 50-luvun jälkipuoliskolla Truffaut toimi Rossellinin assistenttina
kolme vuotta jatkaen kuitenkin myös Cahiers du cinéman toimittajana.

Rosselinin ohella Cahiers du cinéman piirissä pidettiin esikuvalisina hahmoina Jean Renoiria, John Fordia, Howard Hawksia ja Alfred Hitchcockia. Varsinkin Rosselinin vaikutusta oli uuden aallon tekijöille se, että studion asettamat kahleet piti murtaa, samoin lukkiutuminen ennalta tehtyyn käsikirjoitukseen ja tarkasta kuva kuvalta paperilla piirrettyyn kuvasuunnutelmaan. Linklaterin elokuvassa tämä tulee hyvin esille.

Ehkä vaikuttavimpia neorealismin elokuvia Cahiers du cinéman artikkeleissa ja analyyseissa olivat Rossellinin
Rooma – avoin kaupunki (1945) ja Vittorio de Sican Polkupyörävaras (1948). 

Aubry Dullin (Belmondo) ja Zoey Deutch (Seberg)

Linklaterin elokuva on mukava, historiallinen ajankuva, joskaan ei kovin syvällinen. Välillä tulee vain mieleen, että olikohan Godardin elokuvanteko sittenkään niin levottoman vapaamuotoista kuin tässä annetaan ymmärtää, koska
Viimeiseen hengenvetoon on joka tapauksessa hyvin jämptisti etenevä kertomus, eikä liian vapaamuotoisesta lähestymistavasta ole tietoakaan. Ongelmia kylläkin oli, mistä yhtenä todisteena oli Jean Sebergin protestointi ja halu lähteä lätkimään kesken kaiken.

Selvää tietenkin oli, että Godardin käsikirjoituksen muuttamiset ja kaikessa spontaanisuuden korostaminen hämmensivät näyttelijöitä ja koko kuvausryhmää. Jean-Paul Belmondollekin kuiskuteltiin, että jos hän jatkaa loppuun asti, hänen maineensa tulee olemaan pilalla.

Asiaan tietenkin kuuluu tuoda esille myös se Godard, joka antaa julistuksia lainaten filosofeja ja runoilijoita. Tästähän me Godardin hyvin tunnemme myös hänen viimeisiksi jääneistä elokuvistaan.

Oman kiinnostavuutensa tuo se, että elokuvaan on saatu roolihenkilöiksi tuttuja nimiä, Rivetten ja Truffaut´n lisäksi myös Jean Cocteau, Raoul Coutard, Juliette Gréco, Jean-Pierre Melville, François Moreuil jne.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 6. marraskuuta 2026

Ahti soi antejaan ja Jumala kaikkea muuta


Kolmen teologin
ja tutkijan kirja Jumalan synty (2025) ei kunnolla anna vastausta kirjan nimeen, mutta en olettanutkaan. Eksegetiikan yliopistonlehtorit Raimo Hakala ja Juha Pakkala sekä teologian tohtori Ville Mäkipelto ovat laajasti penkoneet historiallisia lähteitä, mutta eivät ole löytäneet Raamatussa mainittavien henkilöiden tai tapahtumien todenperäisyydestä mitään varmaa, puhumattakaan Jumalasta. Mikään Raamatun ulkopuolinen lähde ei vahvista, että esimerkiksi Aatami, Eeva, Nooa, Abraham, Jaakob, Mooses, Joosua tai Salomo olisi ollut oikeasti olemassa.

Mitä kauemmas ajassa Vanhan testamentin tarinassa mennään, sitä selvemmin kertomuksilla on mytologinen sävy ja sitä enemmän niihin sisältyy muista muinaisen Lähi-idän kulttuureista lainattuja elementtejä.

Hyvin yleistä on, että uskonnollisten käsitysten ja kulttuurivirtausten historiassa eri uskontojen ja uskomusten piirteitä sekoittuu keskenään. Esimerkkinä kirjassa mainitaan kristinuskon saapuminen Suomeen 900 vuotta sitten. Ensin tulivat katoliset ja ortodoksiset uskonkäsitykset, myöhemmin siirryttiin pääasiassa luterilaisuuteen
Mikael Agricolan johdolla ja seassa vaikutti koko ajan myös vanha kansanusko: ”Sama ihminen saattoi käydä sunnuntaina messussa Kristuksen ruumista nauttimassa ja rukoilla maanantaina Ahdilta hyvää kalaonnea.” Omana aikanamme Kauko Käyhkökin tiesi, että kun Kalastaja-Eemeli pujotti madon koukkuun, ja thyi, niin Ahti soi antejaan.

Raamatun Jumalasta ei faktoja ole tämänkään vertaa. Yksi mielenkiintoisimmista asioista olisi tietää, mikä oli Jumala ennen maailmankaikkeuden alkuräjähdystä 14 miljardia vuotta sitten. Mitä yleensäkin oli sitä ennen, kun ei siis ollut mitään? Ei ollut tyhjääkään.

Hämmennystä aiheuttaa sekin, mitä Psalmissa 82 kerrotaan: ”Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä. - -
Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia.” Tästä päätellen pääjumala seisoi muiden jumalten ympäröimänä, mutta mitä ja missä nämä muut jumalolennot olivat myöhemmin.

Sitten se maailman luominen, joka ei siis kuitenkaan tapahtunut alkuräjähdyksen yhteydessä, vaan oli erillinen
jysäys paljon myöhemmin. Kirjassa otetaan esille irlantilaisen arkkipiispan James Ussherin 1600-luvulla selville saama tarkka päivämäärä. Hän oli tutkinut Raamatussa mainittujen henkilöiden sukuluetteloita, kuninkaiden hallituskausia sekä muita viittauksia ajankohtiin ja päässyt lopputulokseen, että Jumala päätti luoda maailman 22.10.4004 eKr.

Jumalan ulkonäöstäkään ei ole mitään hajua.
Raamatuntutkimuksen mukaan israelilaisten varhainen käsitys jumalasta yhdisti piirteitä muinaisen Lähi-idän ja Kanaanin El-ylijumalasta ja muista perinteistä ennen Jahve-uskoon siirtymistä. El-jumalaa kuvataan Ugaritin satamakaupungin (nyk. Ras Shamra Syyriassa) savitauluissa noin 1300 eKr. ja niissä kerrotaan ylijumalan tavanneen maailman laidalla meren rannalla kaksi jumalatarta, joiden kanssa vietti railakasta rantaelämää:

Elin penis tulee pitkäksi kuin meri
Elin penis on kuin vuorovesi
Paisunut jäsen syvän kulhon kupeessa,
hän ottaa ja työntää sen kahteen naiseen.

Jumalan ulkonäkö jää kuitenkin arvoitukseksi. Siksi Jumalaa voi kukin kuvata miten haluaa, kuten esimerkiksi
Lahdessa nykyisin asuva kuvataiteilija Arto Määttä, jonka teoksesta Radien (Taivaanjumala, The God of Heaven, 2021) on kuva otsikkoni yhteydessä.

IHMEITÄ EI OLE

Kirjassa käsitellään paljon
Jeesus Nasaretilaistakin, mutta hän on selvempi tapaus kuin Jumala. Jeesuksen yhteydessä tulevat aina esille myös luonnottomat ihmeteot. Eikä niitä mitenkään todistaa voikaan. Eikä yliluonnollista ole olemassa. Kuten nykyisessä rikostutkinnassa sanottaisiin, tekninen näyttö puuttuu.

Jeesuksella ei ollut yliluonnollisia voimia eikä tekniikoita. Kirjassa Jeesusta verrataankin Teräsmieheen, jolla myöskään ei ole yliluonnollisia voimia, mutta Jeesuksen ja Teräsmiehen tapauksissa oleellisempaa on heidän uhrautuva sitoutumisensa puolustamaan niitä
syrjäytyneitä, joilla ei ole valtaa. Tällaisia epäoikeudenmukaisuuksiin puuttujia ovat myös Hämähäkkimies, Lepakkomies ja Robin Hood.

Kovia juttuja joka tapauksessa. Kuten kirjassa todetaan, Jumala on maailmanhistorian suurin idea.
Kapitalismi, kommunismi, fasismi tai jääkiekkoboikotit ovat pikkuasioita tähän verrattuna.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 5. marraskuuta 2026

Tekoäly-yhtiöt kähveltävät teksejä omaan bisneskäyttöönsä



Tiedotusvälineet, muut kustantajat, itsenäiset kirjoittajat ja myös isommat organisaatiot,
mm. EU, pyrkivät estämään tekoäly-yhtiöiden laajamittaista tekstivarkaustoimintaa. Minäkin sain tällä viikolla asiasta yhteydenoton amerikkalaiselta Cobymight Coalition -yhteisöltä. Se tutkii itsenäisten bloggaajien, kirjoittajien ja julkaisijoiden tekstejä, joita tekoälygeneraattorit ovat käyttäneet omiin tarpeisiinsa lupaa kysymättä ja lähteitä mainitsematta. Tällaisen tekijänoikeusrikkomuksen kohteeksi olivat tutkijat havainneet Mustaa valkoisella -blogissani 28.10. julkaisemani kirjoituksen, jossa käsittelin Pekka Hassisen romaania Virta ja Aalto (2026). Cobymight Coalition oli testannut tämän blogikirjoitukseni ”Keksittyä elämäkertatietojen väritteeksi”, jonka Elon Muskin Grok-tekoäly on julkaissut omana tekstinään, ja tulos oli, että Grok toisti kirjoittamani jutun 93-prosenttisesti sanasta sanaan. Eikä minkäänlaista lähdemainintaa ole. Sain selvityksestä raportin, jossa myös kuvakaappauksina vierekkäin pätkiä omasta jutustani ja tekoälyn eteenpäin julkaisemat samat kohdat ominaan.

Austinissa Teksasissa toimivan Cobymight Coalitionin toinen vetäjistä Michael Hodson kirjoitti, että he ovat rekisteröineet blogikirjoitukseni Yhdysvaltain tekijänoikeusvirastoon. Rekisteröinti tekee kopioinnista oikeudellisesti pätevän, ja kun materiaalia on tarpeeksi, lähdetään oikeuteen.


Asuinpaikallani ei ole merkitystä: kirjoituksia rekisteröidään kaikkialta maailmasta, ja suurimmat tekoäly-yhtiöt toimivat Yhdysvalloissa. Halutessani voin liittyä tähän yhteisöön, jolloin kaikki julkaisemani tekstit tulevat oikeudellisesti tämän suojan piiriin. Kun tutkittuja tapauksia on riittävästi, on tarkoituksena nostaa kanteita tekoäly-yrityksiä vastaan. Yksi tavoite voi olla, että tehdään sopimuksia tekoäly-yritysten kanssa, mikä mahdollistaisi yrityksiltä lisenssimaksujen saamisen kirjoitusten käytöstä. Tämä tietenkin edellyttää, että koalition teho on riittävän suuri eli mukana on paljon kirjoittajia. Tämä vaatii järjestäytymistä, ja tähän ehkä tekijänoikeuskoalitio voi olla tehokas työkalu oikeudenkäyntien ja lisensoinnin puolella auttamaan pienempiä sisällöntuottajia saamaan ansaitsemaansa huomiota ja korvauksia.
Michael Hodson kirjoitti, että liittyminen hänen edustamaansa yhteisöön ei maksa mitään, mutta jos jossain vaiheessa oikeudenkäynneissä jotain myönteistä ratkaisua syntyisi, saisin 51 % omia juttujani koskevista korvauksista ja 70 % lisenssituloista.


Pitää vielä miettiä liittymistä ihan vain periaattellisista syistä, vaikka en tekoälyfirmojen varkauksille omia juttujani koskien j
uurikaan korviani lotkauta.

kari.naskinen@gmail.com